Yle sensuroi uutistaan, jossa paljasti Krista Kiurun valehtelevan tehohoitopaikkojen määrästä

Yleisradion sensuuripolitiikalla kansalaisiin pyritään valamaan perusteetonta luottamusta valehteleviin poliitikkoihimme.

Poliittiset viholliset

Krista Kiuru.

Suomen hallitus on pyrkinyt lietsomaan kansalaisiin uutta koronahysteriakierrosta valehtelemalla jäljellä olevien tehohoitopaikkojen määrästä. Mielenkiintoista kyllä, kaikista maamme medioista juuri Yleisradio paljasti peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) koronavalheet hiljattain.

Kiuru valehteli tiedotteessaan, että ellei kansalaisten yksityisyydensuojaa loukkaavaa koronapassia, kokeellisia rokotteita ja taudin leviämisen kannalta hyödyttömiä liikkumisrajoituksia oteta entistä laajemmin käyttöön, tulee sairaanhoitojärjestelmämme romahtamaan. Kiurun kertoman tarinan mukaan ”koko valtakunnassa on jäljellä ainoastaan seitsemän tehohoitopaikkaa, jonka jälkeen joudutaan poikkeuksellisiin olosuhteisiin”.

Yleisradio kuitenkin kirjoitti aihetta käsittelevässä uutisessaan seuraavasti:

Todellisuudessa tehohoitopaikkoja on jäljellä huomattavasti enemmän. Yle selvitti tehohoitopaikkojen määrän keväällä 2020. Tuolloin Suomessa oli noin 400 tehohoitopaikkaa. Normaalisti tehohoitopaikkoja on noin 300, eli paikkojen määrä oli koronapandemian alkuviikkoina noussut kolmanneksella.

Keskiviikkona Suomessa oli tehohoidossa 42, joten ministeri Kiurun lausunto seitsemästä jäljellä olevasta tehohoitopaikasta ei pidä paikkaansa.

Kuvakaappaus: Yle.

Yle sensuroi itseään

Ylen faktantarkastus ehti alkuperäisessä muodossaan olla esillä kuitenkin vain muutaman tunnin ajan. Sinä aikana tekstistä ehdittiin ottamaan kuvakaappaus, minkä lisäksi se tallentui uutistekstejä listaavalle Peda.net-sivuille.

Jo seuraavaan aamuun mennessä Ylen artikkelista olivat kuitenkin kadonneet kohdat ”todellisuudessa tehohoitopaikkoja on jäljellä huomattavasti enemmän” ja ”ministeri Kiurun lausunto seitsemästä jäljellä olevasta tehohoitopaikasta ei pidä paikkaansa”.

Yleisradion sensuuripolitiikalla kansalaisiin pyritään valamaan perusteetonta luottamusta valehteleviin poliitikkoihimme. Koronatyrannia kestää vain niin kauan kuin enemmistö kansasta ei ymmärrä vallanpitäjien valehtelevan meille jatkuvasti.

Lähteet: Yle, Peda.net

Hallituksen propaganda Hallitus Koronarajoitukset Koronavirus Kotimaa Krista Kiuru Lääketeollisuus Mediakritiikki Pakkorokotukset Poliittiset viholliset Politiikka Propaganda Rokotepassi Rokotteet Sensuuri Valtamedia Yhteiskunta Yle

Keskustelu

52 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • jj.t

    Vastaa

    eilen laitoin yleisökirjoituksiin iltasanomiin,juuri saman jutun ylen sivuilta,noin klo.14.30. sitä ei julkaistu,mutta nähtävästi saatiin kimmoke jutun poistoon ylen sivuilta.

  • Anonyymi

    Vastaa

    https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/267d645a-c545-4161-aa04-bc742a580248

    Varmaan kaikki tartunnan saaneetkin valehtelee? Eikös koronavirus ole valetta vaan. Ilmeisesti lapseni äitikin on valehtelija, kun oli SARS-CoV‑2 viruksen vuoksi sairaalassa.

    • Passipoliisi

      Vastaa

      HYVÄ ANONYYMI! Onhan täällä joku muukin tolkun kirjoittelija. Eii nämä hemmot tätä iltalehden uutista usko, tämähän on huijausta. Ei tuollaista henkilö ole olemassakaan, kaikki on feikkiä.
      Kuunnellaanpa vaan kun nämä rokotusrintamakarkurit pääsee ääneen. Kuullaan mitä huvittavimpia selityksiä tällekin uutiselle. Voi ihme, että pitää nykysuomessa olla tuollaisia jääriä, vastustetaan vastustamisen vuoksi ja mitä he saavuttavat, kansalaisten hyljeksinnän ja aivottomiksi luokittelun.

    • Nimetön

      Vastaa

      Onpas oikeuslääketieteellinen kuolinsyyn selvitys tehty nopeesti kun yleensä siihen menee yli vuosi. Sitä varmistettua kuolinsyytä odotellessa…

      • Ilmari

        Vastaa

        Ainakin kaikissa henkirikokseksi epäilyissä tapauksissa tehdään oikeuslääketieteellinen kuolinsyyntukimus. 

        Aivan varmasti mikään niistä 3i kestä yli vuotta. Aivan järjetön väite.

        • Nimetön

          Vastaa

          Omakohtaista kokemusta on. Yli vuosi!

    • Lääkehistoria

      Vastaa

      Influenssa A- ja B- virukset ovat kiertäneet maapalolla iät ja ajat. Ja aina silloin tällöin ihmisiä joutuu sairaalaan, kun elimistön puolustusmekanismi heikkenee syystä tai toisesta. Se nyt on vain osa luonnon kiertokulkua jossa vastustuskyvyn saaneet eivät sairastu vakavasti tai ollenkaan.

      Miten on, onko aiemmin käyty ottamassa flunssarokotteet?

    • Red Pill jäbä

      Vastaa

      Miten niin ”lapsesi äiti”? Eikös sitä yleensä kutsuta vaimoksi, avovaimoksi tai vähintään tyttöystäväksi? Kävikö tässä osaltasi lapsus vai onko hän sinulle todellakin vain lapsesi äiti? Kun olit hoitanut hommat niin yllättäen pääsi parisuhteessa ”rakkaus” loppumaan? Tämmöistä monet naiset tekevät, valitettavasti joten aivan hyvin hän voi olla valehtelija.Tai sitten vain hyväuskoinen, joka luulee sairastuneensa koronaan.Ihmiset sairastuvat kuka mistäkin syystä, nykyään kaikki vaan merkataan koronan piikkiin.Minä en luota yh-mammoihin tippaakaan.Leskeksi jääneet ovat asia erikseen, heitä en moiti.

      • Anonyymi

        Vastaa

        Pitäisi olla kyllä niin historian massiivisin kusetus, että se tapahtuu jokaisella helvetin manteereella ja jokaisessa maassa? Euroopassa, Aasiassa, USA:ssa, Lähi-idässä, Venäjällä jne? Eli Joka helvetin kolkassa valehdellaan. Miksi vitussa? Aikamoista.

        • Plääh

          Vastaa

          Juutalaismafia on saanut maailman täysin kontrolliinsa. No kyllähän tämän tiesitkin. Olet heillä hommissa väsyneiden juttujesi kanssa

    • Nationalisti

      Vastaa

      Vau, onko joku joutunut sairaalaan influenssasta tai esimerkiksi influenssan jälkitilasta joskus? Stop the press!
      Onko jotenkin uutta, että aiempina vuosina teholla on ollut perusterveitä nuoria aikuisia flunssasta?

      • Anonyymi

        Vastaa

        Onko influenssakin huijausta? Ei mitään sairauksia tai viruksia ole olemassakaan. Huijausta kaikki.

  • Jns. Man

    Vastaa

    Joka vuosi ennen koronaa on ihmisiä ollut teholla infulenssaa sairastaen, jopa enemmän kuin nyt.
    Terveydenhuolto tulee kyllä olemaan kovilla kun rokotehaitat räjähtävät kasvuun. Nämä voidaan tietysti naamioida uuden ’korona-variantin’ ja ’rokottamattomien’ syyksi. Jokainen jonka viimeisestä koronarokotuksesta on yli puoli vuotta on ’rokottamaton’.
    Enpä olisi uskonut että totalitarismiin siirrytään näin äkkiä.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Taitaa Kiurulla olla kiire julistaa poikkeustila ja känselöidä joulu. Ehkäpä viimein saadaan ulkonaliikkumiskielto.

    Kuka muistaa vielä Uudenmaan sulun? Polpo jopa myönsi, että kyseessä oli harjoitus.

    Pääministeri Marin möläytti 2021 keväällä, että koronatoimet kestää ainakin vielä seuraavan vuoden. Saman asian eduskunnassa möläytti alkusyksystä valtionvarainministeri Saarikko.

    Eli kohta tulee koronatyranniaa lisää Suomeen. Saa nähdä miten aluevaalien käy. Känselöidäänkö ne kuntavaalien tavoin? 

    Tosin keväällä ei pahemmin rokottettuja ollut ja myöskään sairaalat eivät täyttyneet koronapotilaista. Nyt tilanne on päinvastainen ja hallinnon mielestä kriittinen. Miten tässä pääsi näin käymään?

  • Passipoliisi

    Vastaa

    Tämä on Sinulle, joka et vielä ole ottanut koronarokotetta
    Rokote on monin verroin vähemmän vaaraksi kuin koronatauti.

    KOKO maailmaa raastava koronavirus raastaa myös Suomessa. Sairaaloissa on hoidettavana enemmän koronapotilaita kuin koskaan tähän mennessä ja tehohoidon kapasiteetin riittävyys on uhattuna. Monien terveys ja jopa henki ovat vaarassa. Rokottamattomia on liian paljon, jotta pandemiaa voitaisiin tehokkaasti taltuttaa ilman kovia rajoituksia.

    Jos pelkäät rokotetta, ota koronarokote, sillä rokote on monin verroin vähemmän vaaraksi kuin koronatauti. Tämä tieto on varmuudella todettu asiantuntijoiden hyvistä tutkimuksista, kun jo monia miljoonia ihmisiä on sairastanut koronataudin ja monia miljoonia ihmisiä on rokotettu sitä vastaan.

    Jos lääketieteellisistä syistä et voi ottaa rokotetta, kerro ystävillesi ja läheisillesi, että Sinun on turvallisempi elää heidän joukossaan, jos heidät on rokotettu. Siitä tietää, kuka on ystävä.

    Jos et usko saavasi vakavaa tautia, ota rokotus. Sanon kokemuksesta, että kukaan kolaripotilas ei uskonut joutuvansa onnettomuuteen. Nuori ihminenkin voi saada vakavan taudin, vaikka se on heillä harvinaisempaa. Nuorista tehopotilaistakaan tuskin kukaan on uskonut saavansa vaikeaa tautia.

    Jos olet raskaana, ota rokotus. Tutkimuksessa on käynyt ilmi, että koronatauti lisää kuolleena syntyneiden lasten riskiä.

    Jos olet äiti tai isä, ota rokotus. Vaikka et rokottautuisikaan itsesi takia, se on tarpeen lasten vuoksi. Olet toimillasi saanut heidät maailmaan. Rokottautumalla pienennät merkittävästi sitä riskiä, että lapsesi kokee pelkoa ja ahdistusta Sinun joutumisestasi sairaalahoitoon tai tulemisesta orvoksi.

    Jos et oikein ymmärrä koko koronatautiasiaa, luota aitojen asiantuntijoiden neuvoihin ja ohjeisiin. Älä luota muiden sanomisiin, äläkä trollien levittämiin valheisiin netissä.

    Jos et halua tehdä toisille ihmisille pahaa, ota rokotus. Rokotuttamalla itsesi vähennät huomattavasti sitä riskiä, että aiheuttaisit pahaa (vakavan taudin, invaliditeetin tai kuoleman) toiselle ihmiselle. Pahan aiheuttaminen toiselle ihmiselle voi tapahtua tahtomattakin.

    Jos katsot, että toisen ihmisen terveys ja henki ei ole Sinun asiasi, ota rokotus. Rokotuttamalla itsesi tulet muiden ihmisten silmissä hyväksytyksi.

    • Joo pelkään koronarokotetta

      Vastaa

      Ei sulla sattus olemaan luetteloa niistä ainesosista, joista se rokote on valmistettu? Ovatko ne turvallisia? Ja sitten vielä jotain dataa siitä mitkä ovat rokotteen pitkäaikaiset vaikutukset? Löytyykö tietoa missä jamassa rokotetut ovat 15 vuoden päästä? Koitapa keskustella ihan asiallisesti ilman syyllistämistä ja vittuilua jos vaan kykenet.Sulla ei ole koskaan antaa mitään tilastotietoa eikä linkkejä mihin juttusi perustuvat.Vedätkö ne ihan hatusta? Muista laittaa ensi kerralla tietolähteet mukaan, kiitos!

      • Ilmari

        Vastaa

        On ne ainesosat jossakin mainittu. Jos nyt kaivan ne esiin , epäilen erittäin vahvasti, että tietosi eivät riitä arvioimaan niiden vaikutusta. 

        Rokote on ollut käytössä parisen vuotta. Näin ollen ei voi olla tietoa sen vaikutuksista 15 vuoden päässä.

        • Nimetön

          Vastaa

          Onhan ne mainittu. Ihan THLn sivuilla. Ja sieltä lainatakseni pfizerin piikin vaikuttavat aineet:

          Laimennuksen jälkeen yksi injektiopullo sisältää kuusi 0,3 ml:n annosta

          Eli semmoiset vaikuttavat aineet! Joko helpotti?

          • Joo pelkään koronarokotetta

            Oho, olipas pitkä lista! Ettet vaan vahingossa eksynyt jonnekin kauneudenhoito sivustolle kategoriaan ”hiustenhoitovinkkejä kaljulle”?

          • Nimetön

            Sinulle joka niin pelkäät rokotetta..
            Ihan THL:n sivuilta löytyy dokumentti missä noi tiedot tai niiden puute on! Ja ei voi salaliittoteoriaksikaan haukkua koska viralliselta taholta poimittua tietoa!
            Avaa sinäkin silmät, kaikki tarvittava tieto totuuden hahmottamiseksi löytyy esim. THL:n ja Fimean sivuilta! Onnea matkaan!

    • Sensuroimaton Totuus

      Vastaa

      Nyt on oli niin kova veto että ehdotan hybridikeskukselle että antavat sinulle palkankorotuksen!

      PS: Lähes kaikki kilseet oli mukana vain ”rokottamattomat pitävät rokotettuja panttivankeinaan” unohtui, siitä miinus muuten täydelliseen propagandapläjäykseen.

      Arvosanasi: 10-

    • isänmaahinen

      Vastaa

      Tarkoitatko oikeasti että rokottamattomien pitää ottaa testivaiheessa oleva rokote mikä ei estä tartunnan saamista eikä tartuttamista, sen vuoksi että rokotetut tuntisivat olevansa turvassa. Jos pelkoporno on amputoinut loogisen päättelykyvyn, voi pelkoon perustuvia argumenttejasi joku jopa uskoa, itse en sitä logiikkaa tajua.

    • Antediluviaani

      Vastaa

      Ei ole Passipoliisi ollenkaan yrittänyt selvittää rokotteiden havaittuja haittoja tutustumalla esimerkiksi VACCINE ADVERSE EFFECTS DATABASEEN. Sen lukemat voi suoraan kertoa 10–100 että pääsee edes hitusen lähemmäs totuutta koska niin pieni osa todellisista haitoista läpäisee ”aasintuntijoiden” filtterit.

      Koronarokotteet ovat sata- tai tuhatkertaisesti vaarallisempia kuin aiemmat rokotteet piikkiproteiinin vuoksi. Se on labrassa kehitetty ”bioase”. On lähes täysin satunnaista missä elimistö alkaa sitä tuottamaan rokotteen jälkeen ja jos tuotanto käynnistyy sydämessä, aivoissa tai selkäytimessä, niin voit heittää loppuelämällesi hyvästit.

      Ja siinä määrin missä korona on todellisuudessa haitallinen, se johtuu lähinnä siitä ettei käytetä tehokkaita hoitokeinoja, kuten ivermektiiniä. Niistä kun eivät lääketehtaat hirveästi rikastu. Luontaishoidoista tykkäävän kannattaa kokeilla myös koiruohoa (artemisiinia).

    • hausjärvi

      Vastaa

      Ainoastaan hybridikeskuksen työntekijä jaksaisi kirjoittaa noin pitkän myyntitekstin ja täynnä valheita.
      Ei siinä mitään, bisnestähän se vain on ‚mutta toivon syvästi että muutaman vuoden päästä kaikki rokote- ja passipakottajat joutuvat oikeuden eteen ja vankilaan. Jo nyt rokotettuja on kuollut kymmeniä tuhansia ja syntynyt ennenäkemättömän isoja aaltoja kuolleena syntyneitä, tai kohtuun kuolleita lapsia, juurikin rokotetuille odottaville äideille. Jos jokin on kamalaa niin lapsen menettäminen. Miettikää sitä, olette osasyyllisiä jokaiseen turhaan kuolemaan

    • pää määrää

      Vastaa

      Kiitos Keijo Kaa..eikun passipoliisi kommentistasi ja anteeksi, että sekosin nimissä jostain syystä – joko valtamedia tai velemedia.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Tämä on sinulle, joka jatkuvasti lobbaat rokotetta.
      – Onko esimerkiksi Pfizer koskaan korruptoinut terveysalan asiantuntijoita?
      – Suojaako rokote taudilta tai estääkö se levittämästä sitä (alunperin väitettiin rokotteen antavan erittäin tehokkaan suojan
      – Jos rokote ei suojaa, niin miksi rokotepassi suojaisi paremmin kuin rokote, jonka olet ottanut ”omaksi suojaksesi”?
      – Mikä on ”täysin rokotetun” määritelmä? Aiemmin se oli kaksi piikkiä, kohta se ei enää riitä, vaaditaan kolmas, neljäs, viides jne.

      Miettikää tätä kulunutta ajanjaksoa, kaikkia niitä valheita ja uhkailuja mitä teille on esitetty viranomaisten ja poliitikkojen toimesta.
      Vieläkö te uskotte, että kyse on jostain ”vakavasta pandemiasta”?

  • Anonyymi

    Vastaa

    https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/fca35691-4d18-40ce-8e7a-ae9ebb11911a

    Ehkä nämä tollot heräävät todellisuuteen, kun itse sairastuvat vakavasti SARS-CoV‑2 virukseen. No jotkut ovat niin idiootteja, että pitävät taikauskostaan kiinni vaikka todellisuus on aivan toinen. Se on vähän sama kuin yrittäisi väitellä Flat Eartherin kanssa. Nämä uskovat kaikki salaliittosadut rokotteista, mikrosiruista ja koronavirus on ”valetta” öyhötyksestä.

    • Sieg Heil!

      Vastaa

      Mikä kiihko sulla on pelastaa natsit koronavirukselta? Onko neljäs valtakunta haaveissasi vai mikä vaivaa? Joo, olen itse ottanut koronarokotteen mutta en todellakaan suosittele niitä natseille.Olet sairas ihminen.Antasit nyt perkele niiden kuolla siihen koronaan eihän me muuten päästä niistä koskaan eroon.

    • Voi,voi

      Vastaa

      Tunnen henkilökohtaisesti 4 ihmistä jotka on 2x rokotettu ja ovat teholla.Että sellainen rokote.

      • Anonyymi

        Vastaa

        Oho, no tunnet aika hyvin sitten ihmisiä. Eli niistä jotka ovat tällä hetkellä teho-osastolla niin sinä tunnet neljä (4)?

  • Nimetön

    Vastaa

    He ovat patologisia valehtelijoita ja huijareita. Eikä siihen ole mitään parannuskeinoa.

    Nyt tarvitaan aikamme Eugen Schaumanneja tekemään loppu tästä tyranniasta. Mutta se ei riitä.

    On saatava mobilisoitua niin paljon puolisotilaallista vastarintaa kuin mahdollista ja nopeasti. Ennen kuin tulee pakolliset murhapiikit ja eristysleirit.

    • Plääh

      Vastaa

      Sääli tosiaan, että ei meikäläisestä ole ainakaan itsemurhapommittajaksi. Muslimit ovat tässä jämäkämpiä

  • Eikka

    Vastaa

    Vasta pari viikkoa sitten uutisoitiin, että Suomi voi ottaa vastaan koronapotilaita Virosta.

    ”Suomessa 50 tehohoitopaikkaa koronapotilaille on toiminnallinen maksimi, ja käytössä niistä on ollut pitkin matkaa noin 30, joten siinä mielessä mahdollisuus tukea Viroa on olemassa”, lähde: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/dbcaedeb-1836–4b6c-92df-3b7b37bd363f

    Subjektiivisen kokemukseni mukaan ministeri Kiurun ainoa järjellinen ja paikkansa pitävä väite on ollut ” viikko se on ensi viikollakin ”. Tämän sitaatin myötä toivotan hyvää viikonloppua kaikille Partisaanin lukijoille ja luoja meitä varjelkoon älyllisesti nollatason päättäjistä. Aamen.

  • rautanyrkki

    Vastaa

    missä toi valehteleva lesbo asuu mä hakkaa sen

  • Passipoliisi

    Vastaa

    Erään tehohoito-osaston hoitaja avautui:
    Tehohoito-osastolla potilaiden riski menehtyä on aina suurempi kuin muualla. Koronapotilaiden tilanne poikkeaa olennaisesti muista potilaista.

    – Tämä tauti on ollut alusta asti arvaamaton. Ei ole merkkejä, joista voisi päätellä mitään potilaan selviämisestä. Tietyt asiat pätevät joihinkin potilaisiin mutta eivät taas päde jonkun toisen kohdalla. Kliiniset merkit esimerkiksi hengitysvajauksessa eivät mene tyypillisen kaavan mukaan. Ja jos potilas selviää teholta, ei voi myöskään tehdä päätelmiä hänen jatkostaan, Laine sanoo.

    VAIKKA tilastot puhuvat karua kieltä siitä, että teholle päätyvät nimenomaan rokottamattomat, jokainen Tyksin ammattilainen painottaa vuorollaan potilaiden tasa-arvoisuutta. Henkilön tausta ei vaikuta hänen saamaansa hoitoon.

    – Emme arvota ketään sen mukaan, onko hän rokotettu vai ei. Potilaiden määrä tuo kuitenkin surullisuutta omaan työhön: Kaikkien ei välttämättä tarvitsisi olla täällä.

    – Ehkä tietyllä tavalla näihin potilaisiin on liittynyt avuttomuuden tunne. Olemme tottuneet siihen, että tiedämme, mitä tapahtuu seuraavaksi. Näiden potilaiden kanssa ei aina tiedetä. Välillä olemme joutuneet levittämään kädet ja tarjoamaan potilaalle arvokkaan kuoleman. Tietenkin se tuntuu. Ehkä on normaalia enemmän se tunne, että nämä kuolemat ovat turhia. 

    Sairaanhoidon ammattilainen kertoo, että lähes poikkeuksetta jokainen teho-osastolta selvinnyt rokottamaton on muuttanut mieltään rokotuksen tarpeellisuudesta.

    – Tuorein esimerkki on eiliseltä. Potilas totesi monta kertaa, että olinpa hölmö. Hän ei ollut ymmärtänyt, mistä tässä on oikeasti kyse. Monelle on tullut se ajatus, että antakaa rokote ja mielellään heti,

  • Höh

    Vastaa
  • Matti Kirpala

    Vastaa

    Kun ylipainoiset ja alipainoiset ministerit lopettaa valehtelun niin tämä ns.pandemija on ohi.

  • Nimetön

    Vastaa

    Tämä Klaus Schwabin jalkavaimo hallitus muodostaa nyt vakavan uhan monelle suomalaiselle. Nimittäin koronamyrkkypiikki kun tappaa, sen jälkeen ei jää muuta kuin mahdollisesti hautakivi rokotetun muistoksi.

    Kenraalikuvernööri Bobrikov ammuttiin valtioneuvoston linnassa. Nyt on paljon vaarallisempi tilanne. Kuoleman kultin edustajat vaativat että kansa heittäytyy pelaamaan hengellään venäläistä rulettia.

    Entä jos kansa nyt toimisi suoraviivaisesti ja tekee lopun tästä murhaorgiasta päästämällä ilmat pihalle murhaministereistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Uskokaa jo, teidän on PAKKO ottaa se vapaaehtoinen piikki!

    Ei se mitään että tämä piikki on n. 800 kertaa tappavampi kuin tähän asti tappavin isorokkorokote.

    Ei pulinoita, piikille! Heti!

  • ymmärretään

    Vastaa

    Luodaan ongelma jotta voidaan tarjota ratkaisu

  • Köyttä myytävänä

    Vastaa

    Toivottavasti kaikki täällä kansallismielistä esittävät komukat, putinistit ja muut mt potilaat jättävät rokotteen ottamatta ja pysyvät tiukasti harhoissaan. He ovat valintansa tehneet eikä ole enää tarvetta yrittää pelastaa heitä. 

    Eugeniikka toimii juuri kuten pitääkin, koska se on luonnonlaki.

    • Nimetön

      Vastaa

      Ja tällaiseen alennutaan kun ei ole enää mitään järkevää vasta-argumenttia. Yrittäisit nyt edes!

    • Nationalisti

      Vastaa

      Eiköhän harhassa eläjiä ole juuri sinunlaisesi, jotka uskoivat jo sen ”ensimmäisen piikin tuovan vapauksia” ja rajoitukset poistuu, kun muutama kymmenen prosenttia on rokotettu väestöstä (alunperin niin väitettiin, kunnes kattavuustavoitetta nostettiin reippaasti)

  • Antsu

    Vastaa

    98,98% ihmisistä jotka sairastavat tämän kausiflunssaan verrattavan viruksen säilyy hengissä. Suomessa kuolee 54 000 ihmistä vuodessa eli 145 ihmistä ka. päivässä… Liukastumistapaturmiin kuolee vuodessa 1 000 ihmistä (loronan kanssa kuolee tilastojen mukaan 500…Nyt 2 vuotta ja 1200 kuollut ”loronan” kanssa …) Pitäisikö ihmisille alkaa ennakkoon kipsileen jalkoja kun menet kuppilaan tai kauppaan vain keppien kera ??? Tiput lentokoneesta ja sinulta otetaan PCR-testi 37 kertaisella monistuksella (97% vääriä positiivisia monistuksen takia) » Pääset tilastoihin koronakuolleena. Yksikään alle 30v ihminen ei ole Suomessa kuollut ”loronaan”… Missä on se lääketieteeseen perustuva hyöty/ haitta vertaus kun piikkejä annetaan. Miksi EU mepit eikä EU saa yleensäkään tietää mitä piikki sisältää? Fimean mukaan n. 4000 haittailmoitusta tutkittu 3500 vakavia joista kuolemia n. 100… Tutkimatta on vielä 20 000 … Eikö kannattais nyt vaatia että asioita tutkittais ?????

  • masa

    Vastaa

    valehtelevat maanpetturi ministerit pitäisi saada mahdollisimman pian tuomiolle,sille mikä on petturin palkka.

  • Pah

    Vastaa

    Sen lauluja laulat kenen leipää syöt?

    ”Kaksi maailman suurinta omaisuudenhoitoyhtiötä BlackRock ja Vanguard omistavat suurelta osin Big Pharman ja valtamedian.”

    ”Vanguard ja BlackRock ovat Time Warnerin, Comcastin, Disneyn ja News Corpin kaksi suurinta omistajaa. Ne ovat neljä kuudesta mediayrityksestä, jotka hallitsevat yli 90 prosenttia Yhdysvaltain mediamaailmasta. ”

    ”BlackRock ja Vanguard muodostavat salaisen monopolin, joka omistaa lähes kaiken muun, mitä voit ajatella. Kaiken kaikkiaan he omistavat 1600 amerikkalaista yritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2015 oli 9,1 biljoonaa (biljoona on 10 potenssiin 12) dollaria. Kun siihen lasketaan mukaan maailman kolmanneksi suurin omistaja, State Street, niiden yhteenlaskettu omistus kattaa lähes 90 prosenttia kaikista S&P 500 ‑yrityksistä. ”

    ”Vanguard on BlackRockin suurin osakkeenomistaja. Toisaalta Vanguardilla itsessään on ainutlaatuinen rakenne, joka tekee sen omistajuudesta vaikeampaa erottaa, mutta monet maailman vanhimmista ja rikkaimmista perheistä voidaan liittää Vanguardin rahastoihin. ”

    https://www.magneettimedia.com/maailman-omistajat/

  • Hh

    Vastaa

    En tajuu mitä nää rokotetut täällä möyrii, suurin osa miltein kaikki suomesta on ottaneet rokotuksen(Yli 12 vuotta täyttäneistä). jos rokote toimisi se toimisi. Yhdessäkään rokotteessa ei ole päästy 100% rokotettavuuteen. Influenssa tappoi ruotsissa 2018 yli 92000 ihmistä, silti kukaan ei vaatinut ja höyrryillyt influenssa rokotteen vuoksi. Ilmeisesti pelkästään siksi, koska mediakaan ei niin tehnyt. Te rokotus fanaatikot, ollette lampaita joita media ja sen lietsoma kauhu ohjaa.

  • Masa

    Vastaa

    Te kansanedustajat(kusettajat)oletteko ylpeitä itsestänne.katsokaa mitä ympärillänne tapahtuu omien kansalaisten ja nuorten keskuudessa.

  • KL

    Vastaa

    Hm. Tämä kommenttikenttä taitaa antaa lisää uskottavuutta tälle hypoteesille tämänhetkisestä tilanteesta (puolentoista tunnin video, ja saa nähdä pysyykö tuubissa, mutta kiinnostava jos osaa englantia tarpeeksi hyvin):

    https://www.youtube.com/watch?v=IqPJiM5Ir3A&t=15s

    Jos poistetaan, etsikää duckduckgo:lla Prof. Mattias Desmet ja/tai ”mass formation hypnosis phychology”

  • Nimetön

    Vastaa

    YLEn velvollisuus on välittää tietoa laaja alaisesti ja siten että eri näkökulmat tulee huomioiduksi.

    Kun YLE ei näin kuitenkaan toimi on jotain pakko tehdä asialle, koska nyt ihmisiä aivopestään 247 rikollisella tavalla. Korona ja ilmastohuijaus ei lopu ennen kuin siitä tehdään loppu.

    Lähetykset poikki ellei muutosta nopeasti tule YLEn toimintaan

  • Pertsa

    Vastaa

    Krista Kiurulle voisin laulaa tämän vanhan,kauniin ja jopa herkänkin laulun,josta olennainen osa kuluu:”Die Knechtschaft dauert nur noch kurze Zeit”. Danke.

  • Micco 1. Cärnä

    Vastaa

    Suomen valtio ja huomatkaa, myös nimenomaan eduskunta on rekisteröity yritykseksi Washington D.Cssä ja sillä on Dun&Bradstreetin laillinen yritysnumero 202−298−5800. Se ei siis voi itsenäisesti toimia talousvoimien ulkopuolella kansalaisten etujen puolesta, emmekä elä demokratiassa vaan yrityksen vallan alla.
    Tosin, ei tämä instanssi noudata yrityslakejakaan, joita esim Yhdysvalloissa ihmiset käytävät itsensä puolustamiseen korporaatiovaltaa vastaan.
    Kyseessä on tietty Suomessa 1994 tapahtunut massivinen maanpetosten ja isänmaan myynnin sarja, jossa oikea Suomen valtio myytiin yksityiselle yritykselle nimeltä Englannin kruunu, joka on veroparatiisiyritys eikä sillä ole mitään tekemistä jonkun Englannnin valtion kanssa.
    Ei ole myöskään Dun&Bradstreetillä rekisteröidyllä Suomen valtio-nimisellä yrityksellä entisen demokraattisen järjestyksen kanssa.
    Nämä yritykset on vain harhaanjohtavasti nimetty niin että ihmiset luulevat niiden olevan heidän palveluksessaan. Jos eduskunnan nimi olisi Romppaisen pornokauppa, ihmiset ihmettelisivät minkälaisia soopapäätöksiä sieltä tulee.
    Kansanedustajat esittävät roolia, jossa he muka edustavat äänestäjiään, kun ei ole edes rehellisiä vaaleja.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi