Homopornonäyttely keskellä katua hollantilaiskaupungissa

Sateenkaarirappiota pakotetaan tavallisille ihmisille yhä aggressiivisemmin. Näyttely kuitenkin onneksi poistettiin valitusten takia.

Rappiokulttuuri

Yksi näyttelyn tauluista peitettynä varoituskyltillä.

Hollannin Assenin kaupunkiin oltiin asetettu homopornonäyttely kaikkien nähtäville keskelle katua. Näyttely oltiin kuitenkin siirretty vanhempien tekemien valitusten johdosta.

Kuvanäyttelyn takana olevan Pride Photo ‑järjestön ohjaaja Hein-Jan Keijzer oli hyväksynyt siirtopäätöksen, mutta valitellut: ”Sen olevan isku järjestön kasvojen ohella myös erityisen tuskallista kuvissa esiintyville ihmisille.” Hän oli myös väittänyt, että: ”Tarkoituksemme ei ole provosoida tai loukata.”

Näyttely siirrettiin Drents-museon sisäkäynnin yhteyteen, missä koulut käyvät luokkaretkellä päivittäin.

Lähteet: Free West Media, European Conservative

Kulttuurimarxismi Rappiokulttuuri Ulkomaat

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Hollanti on aina ollut todellinen mallimaa kaikien perversioiden näkymisen kannalta ja siellä maahanmuuton ongelmat ovat todella nähtävissä. Huumeet kuuluvat kaikkialla Hollannissa helposti saatavina jokapäiväiseen elämään, joten hyvin menee rikkaassa maassa!

  • Tura

    Vastaa

    Se vauraus on velkaa aivan kuten Japanillakin. Molemmilla on yli 200 %:n velkaantumisaste. Sodan aikana ja sen jälkeen nämä pistettiin NWO:n huoriksi molemmat täysin.

    Kaikki raha=korollista velkaa yksityispankeilta.

  • Ilkkahilkka

    Vastaa

    Meilläkin osataan. Erityisen kuvattava olo tuli siitä telkkarissa esitettävästä mainoksesta: Huvituttaako. Siinä se yx asiansa mannekiini liikuttaa päätä suu pyöreänä kuin suihin ottamassa kaikelta kansalta. Tällä ei ole hyvää tekevää vaikutusta lapsiin. Miksikö sen nimi on kristalli-lumi, sekään ei ole sattumaa, tai sillä on oma tarkoituksensa ja vihjeensä. Vihje löytyy Siltsun suunnalta.

    • Sanna Mirella

      Vastaa

      No joo, se helvetin snow cristalli joka ohjelmassa tietyillä kanavilla. Kuvottava pervo. Jatkuva mädätys päällä, kun sitä pitää tyrkyttää joka paikkaan.

  • juha II

    Vastaa

    Globalisti – pankkiirit ajavat homostelua kaikille ihmisiölle, siksi että kun hässitään mitä hässitään, mutta EI missään tapauksess vastakkaista sukupuolta. Silloin maailma ei kuormitu uusista ihmisistä eli ”torakoista”, jotka ovat ”syöpä” maailmalle ja varsinkin sen ilmastollei sekä luonnolle. Kuitenkin tuo kaikki luonto höpötys on pelkkää käärepaperia, sillä kun ihmisiä on vähän. On heitä helppo hallita NWO kommunistisessa totalitärisessä valvontayhteiskunnassa, jonka esikuva on Kiina, mikä on kuitenkin pelkkä haalea suuntaa osoittava malli TODELLISTA orjayhteiskunnasta. Jossa ihminen EI ole enää ihminen vaan ohjattava ja jopa ohjelmoitava kyborgi. Kaikki tuo edellinen on oire suunnattoman suuresta ja pitkälle viedystä perversiosta tietää kaikki ja hallita kaikkea!!! Maailma on teknologiansa huipulla ja samalla se pitää päällään ylirikkaita sairaita psykopaatteja enemmän kuin koskaan milloinkaan aikaisemmin.

  • Ilmari

    Vastaa

    Siltsu kiertää taas Suomea esiintymässä kuin ei mitään. Jopa lapset vietän katsomaan häntä

  • Piru Ukko

    Vastaa

    Pornon ongelma taiteena on se että sukupuolielimen voima on enemmän kuin taiteen. Jos piirrään tosi teknisen ja erikoisenkin kuvan kikkelistä tulee siitä aina mieleen kikkeli enemmän kuin muita ajatuksia. Vähän sama naisen kehossa ja perseessä. Vaikka vääntäisin kuinka mageen kynäruiskumaalauksen tissimuijasta jolla on tribaalikuvio taustat näyttämässä persettä niin siitä tulee vaan mieleen nainen ja himo. Vaik ois millaset kuut ja sudet taustalla.

    Vaikka homot onkin tosi taiteellisia ja hintit sisustajia. Taannoin tässä näin sellaisen taidekirjasen missä muistaakseni New Yorkissa todennäköisesti homot piti sellasia piirrustus iltoja missä homoillaan ja sit jengi piirsi niitä. 2000 luvulla. Paksu opus 200 sivua kikkelikuvia. Mutta se tekninen taso mikä niissä oli, oli michael angelo luokkaa kymmenellä tyypillä. En oo koskaan nähny niin paljon niin laadukkaita piirrustuksia miltään ryhmältä. Et vaik homoudel päätyykin kadotukseen ni taiteellisia on.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi