Lääkärilehti: Homopari siirsi apinarokon koiralle Pariisissa – oireet peräaukossa

Kun koira vietiin lääkärille, tämän peräaukosta löydettiin tutunoloisia haavaumia.

Rappiokulttuuri

Kansainvälisesti arvostetuin lääketieteellinen julkaisu The Lancet uutisoi vastenmielisestä tapauksesta, jossa pariisilainen ”sateenkaaripariskunta” raiskasi koiransa ja siirsi tälle niin sanotun apinarokon. Kyse on lehden mukaan ”ensimmäisestä ihmiseltä koiralle kulkeutuneesta apinarokkotartunnasta”.

The Lancetin mukaan homopariskunnan toinen osapuoli on 44-vuotias HIV-positiivinen latino ja toinen taas 27-vuotias HIV-negatiivinen valkoinen. Lehti kuvaa suhdetta ”ei-eksklusiiviseksi”, mikä tarkoittanee sitä, että miehet osallistuvat jatkuvasti irtoseksiin muiden kanssa tai homo-orgioihin.

The Lancet julkaisi kuvia miesten peräaukkojen haavaumista, jotka olivat seurausta homoseksistä tuntemattomien kanssa. Pian haavaumien tulon jälkeen heillä ilmeni lääkärilehden mukaan lisäksi apinarokolle tyypillistä ihottumaa eri puolilla kehoa ja muita oireita.

12 päivää homojen oireiden alkamisen jälkeen myös heidän 4‑vuotias koiransa alkoi oireilla. Kun koira vietiin lääkärille, tämän peräaukosta löydettiin tutunoloisia haavaumia. Koiralle päätettiin tehdä apinarokkotesti, joka paljastui positiiviseksi.

Partisaani on ottanut aiemmin kantaa sen puolesta, että homopareilta kiellettäisiin lasten adoptointi. Vaikuttaa siltä, että sama kielto tulisi ulottaa myös lemmikkeihin.

Lähde: The Lancet

Eläinrääkkäys Homot Rappiokulttuuri

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Valtakunnansyyttäjämme voisi harkita syytteen nostamista The Lancet-julkaisua vastaan.

    Sairasta!

  • Kyynikko

    Vastaa

    USA:ssa myös homoparien adoptoimia lapsia on sairastunut Apinarokkoon ”jaettuaan vuoteen” vanhempiensa kanssa. Sattumaako?

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hyi hemmetti kun on sairasta touhua.
    Media vielä oikein nostaa tuota porukkaa jalustalle pakkopropagandallaan hehkuttaen kuinka ”kyse on vain kahden ihmisen välisestä rakkaudesta”.
    Viime aikaiset uutisoinnit kertoo jotain ihan muuta tuosta porukasta.

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Kuvottavaa saastaa! Näkihän tämän jo Helsingin häpeäviikon päätös marssilla, kun nämä pervo homot osa oli pukeutunut nahkavaatteisiin, jotka esitti koiraa korvineen kaikkineen ja toiset pervot sitten talutti näitä hihnassa. Näillä on jokin pakkomielle nimenomaan koiriin ihmislasten lisäksi ja kumpiakin pitää raiskata.

  • Eikka

    Vastaa

    Dog lives matter

    • jupi

      Vastaa

      oliko se musta koira?

  • nahkatakki

    Vastaa

    HYI V..TU

  • Nimetön

    Vastaa

    Kodka saadaan esimmäinen, kansanedustajalla tavattu homotauti?
    Vaiko Pekka jo immuuni taudille?

  • tymä

    Vastaa

    Ei helvetti sentään tämä vaan pahenee. Ei vain hinteillä ole taipumusta pedofiiliaan vaan myös eläimiin sekaantumiseen. Ihan helvetin sairasta.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Lukekaapa Maikkarin uutinen aiheesta, siellä hyvin varovaisesti kirjoitettu artikkelia, ettei vahingossakaan tule avatuksi tämän ”pariskunnan” taustoja.
    Valemedian toimittajat on noloja.

    Toivottavasti tämä pääasiassa hinttarien tauti johtaa siihen, että ihmisten silmät avautuisivat edes hieman ja tätä kaikkea julkista pride-mädätystä vastustetaan jatkossa yhä enemmän.

  • Kalevi Tapaninen

    Vastaa

    https://rutube.ru/video/2ac2322c876c54a5bf0e2c9a5417e75e/

    Ano Turtiainen: ”Perustavanlaatuinen virhe oli euroon liittyminen. Muut Pohjoismaat eivät menneet siihen miinaan. Kun Ruotsissa talous heikkenee, myös kruunu heikkenee, ja se puolestaan tukee vientiä ja auttaa talouden elpymistä. Suomi ei voi vaikuttaa euron kurssiin, joten jäljelle jää sisäinen devalvaatio eli palkkojen laskeminen.”

  • Observer

    Vastaa

    Siis… Ei helevetti… Tulis se muttaman miljardin gigatonnin meteoriitti ja pian…

    • GLGL

      Vastaa

      Vastaavaa on ollut kautta historian. Siksi mm. Rooman valtakunta surkastui Italiaksi.

      Kaikkea tätä retardaatiota hyötytarkoituksessa promotoiva ymmärtää historiaa, mutta sitä peesaava ei.

  • juha II

    Vastaa

    YK:n WHO on pari päivää sitten kajauttanut ilmoille kansainvälisen hätähuudon kaikelle kansakunnille tehtäväksi ideoida homo apinarutto pandemian osalta sen estämiseksi ettei tautia stigmasisoitaisi perseeseen vetäjiin! Uskoisin, että viesti meni tajuntaan? Tärkeä asia siis tiedossa, joten ei pidä arkailla valvottujä öitä eikä silmäpusseja!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi