Belgialainen runoilija: meidän tulee hyväksyä pedofiilit

Lecompten mukaan meissä kaikissa asuu pedofiili.

Rappiokulttuuri

Belgialainen runoilija Delphine Lecompte julistaa tarvetta hyväksyä pedofiilit. Hän kirjoittaa asiasta kirjeessään, jonka kirjoitti toiseen kulttuurialan työntekijään kohdistuneen pedofiliasyytöksen vuoksi.

Lecompten mukaan meissä kaikissa asuu pedofiili, ja siksi pedofiliaan tulisi suhtautua suopeammin kuin nykyään. Hänen mukaan rikollisiin tekoihin etenevä pedofilia johtuu pedofiilien marginalisoinnista.

”On vaarallista demonisoida ja hiljentää pedofiileja. Tällä tavalla heidät käytännössä pakotetaan rikollisiin tekoihin. Jos huudat tarpeeksi kauan jollekin tämän olevan sairas ja toiveen että hän menisi kiven alle, pakotat hänet hakeutumaan lapsipornon pariin”, hän kirjoittaa.

Lapsille vaarallisista pedofilia-myönteisistä näkemyksistään huolimatta hän saa pitää veronmaksajien maksaman työpaikkansa. Bruggen kaupungin edustajat vetoavat asiassa sananvapauteen. On epäselvää, olisiko sananvapaus koskenut esimerkiksi ”rasistisia” tekstejä.

LGBT-aktivistit ovat viime vuosina hivuttaneet pedofiliaa osaksi ”rakkauden sanomaansa”, mikä näkyy tällaisina kannanottoina julkisuudessa.

Lähde: Breitbart

Belgia Kulttuuri Kulttuurimarxismi LGBT Pedofilia Poliittiset viholliset Pride Rappiokulttuuri Rikos Ulkomaat Uutiset

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • EV

    Vastaa

    Meissä kaikissa ei TODELLAKAAN asu pedofiilia, mitään vastenmielisempää en tiedä, kuin kajota seksuaalisesti lapseen. Tuollaisen ulostulon jälkeen poliisin olisi syytä kiinnittää huomiota Lecompteen, veikkaampa että ”yhteiskunta on pakottanut” hänet itsensä jo sen lapsipornon pariin…

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Tulisipa oikea pandemia tai meteoriitti, ja lopettaisi tämän maailman. Pääsisimme rakentamaan uutta terveeltä pohjalta.

  • Bryssel kaupallinen

    Vastaa

    Ns. taiteilijat on usein täysin idiootteja. Korvauksilla elävää pohjasakkaa. Ei oikea tuottava työ jaksa kiinnostaa, mutta kaikki päihteet sitäkin enemmän.

  • TT

    Vastaa

    Ihmisen normaali vaisto on suojella ketä hyvänsä lasta. Tämän vaistonsa hukannut on vaaraksi yhteisölle. Kummalliset selittelyt eivät auta. Kieroutta on kaikissa, mutta ei se ole peruste suosia vahingoittavaa toimintaa. Homosaatiossa pahinta on, ettei pervoja saisi enää ohjata eheyttävälle polulle. Joissakin maissa on jopa ”rikollista” pyrkiä parantamaan perversioita, vaikka ihminen itse sitä haluaisi. Homoagenda on tarkoitettu lännen moraaliseksi tuhoamiseksi. Seuraukset näkyvät jatkuvina kriiseinä, arvovaltatappioina ja väestön lisääntyvänä pahoinvointina.

  • pää määrää

    Vastaa

    Olen samaa mieltä👍

  • Nice

    Vastaa

    Täsmälleen samaan mieltä EV;n kanssa, vitun lasten raiskaajat tarvitsee vain yhden asian parantuakseen = 9mm Burana vie noi sairaat halut pois. Maailma on tuhoon tuomittu

    • U

      Vastaa

      Kaikki pedofiilit eivät ole lastenraiskaajia.

  • E-meli

    Vastaa

    Mieleltään sairas ihminen, joka tulisi hetimiten passittaa mielisairaalan suljetulle osastolle yhteiskuntaansa rappioittamasta.

  • TL

    Vastaa

    Voi ny v****. Pedareihin pitäs suhtautua kuuluisalla bastun takana suoritettavalla toimenpiteellä. Keskiajalla jengiä poltettiin elävältä siitä että epäiltiin edes noidaksi, niin olis käypänen paikka palata ajassa taaksepäin hyvän asian merkeissä oikean syyllisen kera.

  • Ruune Berg

    Vastaa

    Runon voima ei ole sen sanoissa vaan siinä kuinka monesti ne toistetaan.

    • Rami L

      Vastaa

      Tästäkään runosta tuskin kukaan meidän piireissämme olisi kuullut mitään, ellei juuri Partisaani olisi sitä tuonut julkisuuteen.

      Kyse on eräänlaisesta piilovaikuttamisesta.
      – Luodaan kohu ja sen varjolla levitetään omaa agendaa julkisuuteen.
      – Barbara Streisand ‑ilmiö.

      Ei pitäisi langeta propaganda-ansaan. Mutta ilmiötä voi käyttää myös toiseen suuntaan: Tällaisesta piilovaikuttamisesta esimerkkinä olkoon LaitonLehden juttu
      – Päivän kuva. Kiitos Iltalehti!!

  • N.N.

    Vastaa

    Muistamme kylläkin Alankomaiden pedofiilikellari jossa pikkulapsia pidettiin vankina käyttöä varten. Vainajia kannettiin ylös sieltä ja pedofiilien suojeliat olivat niin tunnettuja ihmisiä että tutkinasta ei tullut mitään; muutama vain sai tuomion mutta varsinaiset asiakkaat suojeltiin.

    Suomessa on myös aika vastentahtoista tuomita tällaista, poliisi kylläkin tekee parhaansa, mutta kun tuo karmea poikkeavuus on iskenyt puoluejohtoon ja sieltä käsin yritetään juurruttaa sitä kansaan.
    Puhuvat lasten oikeuksista, pelkkä sanahelinä.
    Ollaan niin huolissaan siitä mitä ulkomailla tapahtuu, mutta mitä tapahtuu silmien alla, se on OK.

  • N.N.

    Vastaa

    ” Hänen mukaan rikollisiin tekoihin etenevä pedofilia johtuu pedofiilien marginalisoinnista.”

    Se on siis muiden syy, että pedofiili käy kiinnii lapsiin.
    Meidän pitää varmasti tarjota heille lapsemme.

    Heille sallisin saunan taustan otettavan käyttöön.

  • Jounar

    Vastaa

    To be explicitly clear, I am 100% Against child abuse. 

    According to modern fashion, however, every civilisation in the known universe, including ours, was built by child-brides, paedophiles & their victims.

    I believe Genociding a child’s family, community, or nation… is one of the most Extreme forms of child abuse there could possibly be. 

    Genocide, has been inflicted upon White nations collectively, since Governments like that of the UK in 1875, decided children were Property of The State, and it was Politician’s God Give Right to Dictate the breeding behaviour of the entire population… like they are merely Plantation Slaves.

    In 1875 Britain raised their age of consent from 12 to 13 and then to 16 in 1885. 

    The basis for this decision, according to the parliamentary records I’ve been reading, was a Labour Shortage in the satanic mills of England’s textile producing industry. Industrialists were complaining young girls were starting families, instead of being their factory slaves and earning them a profit.

    They made these virtuous policy changes, After and not Before settling the land in their glorious British Empire. This Virtue is driven by profit & greed, it is Genocide wrapped in pretty packaging. 

    Everyone says Plantation Slavery was very bad for blacks, they suffered greatly etc. yet no one is pointing out that abolishing this old system of slavery, simply abolished Competition to monopolisation of The Slave Market by British/US Gov and a carefully curated selection of their corporate cronies.

    Over the last two thousand years, Western Europe’s population, even the European population as a whole with USSR countries included, as a share of Earth’s total, peaked and began declining in approx. 1875.

    I believe treating White children like plantation slaves, in order to maximise tax take/profitability for Politicians, is Extremely Abusive. 

    Children/People are not Property of The State. 

    This ties directly into what the Global bio-Med Industry are doing right now before our eyes, working hand-in-glove with Governments. They distribute the contraceptive pills, the vaccines, they control the birth rates, the deaths etc.

    It’s Plantation Slavery, just like those terrible white people were doing to those poor, poor blacks so many years ago.

  • Jounar

    Vastaa

    Selvyyden vuoksi vastustan 100% lasten hyväksikäyttöä.

    Nykyaikaisen muodin mukaan kuitenkin kaikki tunnetun maailmankaikkeuden sivilisaatiot, mukaan lukien meidän, rakensivat lapsimorsiamet, pedofiilit ja heidän uhrinsa.

    Uskon, että lapsen perheen, yhteisön tai kansan siirtäminen … on yksi äärimmäisimmistä lasten hyväksikäytön muodoista.

    Kansanmurha on kohdistettu valkoisille kansakunnille kollektiivisesti, koska Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen kaltaiset hallitukset vuonna 1875 päättivät, että lapset ovat valtion omaisuutta, ja poliitikon Jumala antoi oikeuden määrätä koko väestön kasvatuskäyttäytymisestä … vain istutusorjia.

    Vuonna 1875 Britannia nosti suostumusikänsä 12 vuodesta 13 vuoteen ja sitten 16 vuoteen vuonna 1885.

    Tämän päätöksen perusta oli lukemieni parlamentin asiakirjojen mukaan työvoimapula Englannin tekstiiliteollisuuden saatanallisilla tehtailla. Teollisuusmiehet valittivat, että nuoret tytöt perustavat perheitä sen sijaan, että olisivat heidän tehtaan orjia ja ansaitsisivat heille voittoa.

    He tekivät nämä hyveelliset poliittiset muutokset, sen jälkeen ja eivät ennen kuin he asettivat maan kunniakkaaseen Britannian valtakuntaansa. Tämä hyve ohjaa voittoa ja ahneutta, se on kansanmurha kääritty kauniisiin pakkauksiin.

    Kaikki sanovat, että Plantation Slavery oli erittäin huono mustille, he kärsivät suuresti jne. Kukaan ei kuitenkaan huomauta, että tämän vanhan orjuusjärjestelmän poistaminen, yksinkertaisesti lakkautti kilpailun The Slave Marketin monopolisoinnista brittiläisen/Yhdysvaltain hallituksen toimesta ja huolellisesti kuratoidun valikoiman yritysten kaverit.

    Viimeisten kahden tuhannen vuoden aikana Länsi ‑Euroopan väestö, jopa koko Euroopan väestö ja Neuvostoliiton maat mukaan lukien, osuutena maapallon kokonaismäärästä saavutti huippunsa ja alkoi laskea noin. 1875.

    Uskon, että valkoisten lasten kohtelu istutusorjina verotuksen/kannattavuuden maksimoimiseksi poliitikoille on äärimmäisen väärinkäyttöä.

    Lapset/ihmiset eivät ole valtion omaisuutta.

    Tämä liittyy suoraan siihen, mitä globaali bio-lääketeollisuus tekee juuri nyt silmiemme edessä ja työskentelee käsi kädessä hallitusten kanssa. He jakavat ehkäisypillereitä, rokotteita, hallitsevat syntyvyyttä, kuolemia jne.

    Se on Plantation Slavery, aivan kuten nuo kauheat valkoiset ihmiset tekivät köyhille, köyhille mustille niin monta vuotta sitten.

  • N.N.

    Vastaa

    ”Se on Plantation Slavery, aivan kuten nuo kauheat valkoiset ihmiset tekivät köyhille, köyhille mustille niin monta vuotta sitten.”

    Niinkö se nyt kääntyy taas, että valkoiset…nuo kauheat valkoiset.…

    Mustat ja arabit tekivät sen ihan itse, nuo kauheat.…

    Ja tässä tuli mieleen, vain mieleen, tuo valtava mustakylkinen keittoastia nuotio alla…

    Yhteiskunta kehittyy, vaadimme nykyään oikeutta lapsillemme ilman tuota hemmetin syvällistä yhteiskuta-analyysiä.

    Pitäisikö meidän lukea yhteiskuntaopinkappaleet ensin ja sitten vasta vastusta pedofiilia.
    Kissan viikset!!

  • Jopi

    Vastaa

    Yhteiskunta sairastaa yhä pahenevaa tautia, moraalin parkinssonia. Ellei näitä esiintuloja saa hiljentää, sanvapauden nimissä se tauti pahenee. Saako siis pahuus lisääntyä ”demokratian” suojelemama? Siksikö maailma on ajautumassa diktatuuriin kun demokratia on mädäntynyt omaan tyhmyyteensä?

    Tällaisilla kirjoitiksilla ja niiden julkaisemisella ”lämmitetään sammakkoa” joka ei huomaa kuinka lähellä on ”viimeinen siirto”. Kun näistä puhutaan ja jauhetaan se turruttaa. Turtunut ei huomaa kuinka vaara hiipii vieteen. Sitten kun se on päässyt ”kaveriksi”, se onkin jo vallassa määräämässä uuet lait. Näin on käynyt koko LGBT- prosessissa. Sateenkaari yhteisö ajaa oman himokkaan edun tavoittelua. Hedelmistään puun tunnnistaa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi