Pariskunta ”töhri” puolen miljoonan dollarin arvoisen ”taideteoksen”

Taiteen rappeuttamisen myötä kuka tahansa lahjaton töhertelijä voi luoda korkean hintaluokan "mestariteoksia", ja alaa käytetäänkin myös rahan pesemiseen.

Rappiokulttuuri

Arvokas mestariteos on nyt pilalla ympyröidyn töhryn vuoksi.

Eteläkorealainen pariskunta ”töhri” vahingossa maassa näytillä olleen amerikkalaisen ”taiteilijan”, JonOnen, tekemän puolen miljoonan dollarin arvoisen teoksen.

Teokseen, joka käytännössä on vain sotkua kankaalla, kuului myös taulun alle jätetyt avoimet maalipurkit ja käytetyt siveltimet, minkä vuoksi pariskunta luuli kyseessä olevan taidetta, jonka tekemiseen kaikki vapaaehtoiset saavat osallistua.

Pariskunta pidätettiin myöhemmin valvontakamerakuvan perusteella, mutta heidät vapautettiin eikä heitä aseteta syytteeseen, koska kyseessä oli aito erehdys.

Taidenäyttelyn edustaja kertoo olevansa yhteydessä JonOneen hänen teoksensa mahdollisesta kunnostamisesta.

Lähde: Daily Mail

JonOne Kulttuurimarxismi Rappiokulttuuri Ulkomaat Viihde

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Taiteesta ja taidekaupasta, eihän se hullu ole joka myy vaan ostaa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Alanpa tästä eteenpäin rikastua roiskimalla värejä kankaaseen. Ai mutta suosion saavuttamiseksi täytyisi vielä kääntyä homoksi tai joksikin muuksi friikiksi. Hyvästi miljoonat!

  • Nimetön

    Vastaa

    Helppohan tuo olisi kunnostaa valkoisella maalilla ja telalla.

  • Alan

    Vastaa

    ”Töhry” näytti olevan taidetta sietämättömän töhryn keskellä😀

  • juha.

    Vastaa

    Mitä vielä. Kyseisen hengentuotteen arvo vain nousi. Olen nähnyt norsunkin maalaavan paremmin, siis aivan norsun ‑oikeasti!

  • Spherical Sapphire

    Vastaa

    Tuostahan tuli paljon parempi teos ”töhrimisen” jälkeen. Episodi nostanee teoksen arvon nopeasti miljoonaan dollariin.

  • Okas

    Vastaa

    Muistuu mieleen se tapaus kun siivooja heitti ”taideteoksen” roskiin kun luuli sitä roskaksi ja tietysti ihan syystäkin luuli.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi