Ranskalaispoliisit joutuivat mustien naisten hakkaamaksi — eivät uskaltaneet tehdä vastarintaa

Kaksi poliisia pahoinpideltiin brutaalisti baarissa Le Mansissa, koska he eivät uskaltaneet tehdä vastarintaa, peläten että heidän toimintansa johtaisi poliisiväkivaltasyytöksiin.

Rappiokulttuuri

Ranskalaiset poliisit eivät uskalla puolustaa itsiään mahdollisten seurauksien takia.

Tapahtumat saivat alkunsa baarissa, kun vapaa-ajalla olleet poliisit menivät väliin estääkseen kahden seurueen välisen riidan eskaloitumisen tappeluksi. Toinen poliiseista meni ulos yhden henkilön kanssa ja kertoi tälle hänen ja kollegansa olevan poliiseja.

Kaksi paikalla ollutta mustaa naista kuulivat tämän ja suuttuivat poliisille välittömästi, hyökäten hänen kimppuunsa.

”Hän oli maassa sikiöasennossa ja otti jatkuvasti iskuja vastaan”, toinen poliiseista kuvaili.

Seuraavaksi toinen mustista hyökkäsi toisen poliisin kimppuun, lyöden häntä kasvoihin. Poliisi kertoi ettei puolustanut itseänsä, koska pelkäsi siitä koituvia mahdollisia seurauksia.

”En halunnut lyödä häntä koska hän oli nainen, ja vielä musta lisäksi. Tämänhetkisestä tilanteesta johtuen, en erityisesti halunnut saada aikaan puheita poliisiväkivallasta”, hän sanoi viitaten Amerikassa tapahtuneeseen George Floydin kuolemaan ja siitä leimahtaneeseen Black Lives Matter ‑liikkeeseen.

Lähde: Breitbart

Black Lives Matter Poliisi Ranska Rappiokulttuuri Rotu Ulkomaat Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Vittu, rupee tässä kaipaamaan kättä pitempää, kun poliiseilla ei enää ole munaa!

  • Hyvä Polpo!

    Vastaa

    ”Hän oli maassa sikiöasennossa ja otti jatkuvasti iskuja vastaan”Siinä kaikki mihin Polpo pystyy, kun hyökkääjällä on suojaväri.Ei muuta kun kenkälankkia naamaan ja menoksi!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi