Homot raiskasivat huumeiden ostajan – vankilaa

Miehillä on aiempaa rikostaustaa ja he olivat tekojen aikaan ehdollisessa.

Rikos

hammer, books, law

Tampereella tammikuussa tapahtuneesta erittäin väkivaltaisesta raiskauksesta on langetettu tuomiot Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Uhri oli tavannut aamuyöllä Hämeenkadulla kaksi miestä, luullen heidän myyvän hänelle päihteitä. Miehet veivät uhrin Omenahotellin huoneeseen, missä alkoivat pahoinpidellä häntä voimakkaasti ja toistuvasti, minkä lisäksi he raiskasivat tämän.

Kokemansa väkivallan lisäksi uhria nöyryytettiin, pilkattiin ja kuristettiin toistuvasti. Miehet myös kuvasivat uhriin kohdistamaansa seksuaalista väkivaltaa ja jakoivat näitä videoita eteenpäin. Vaikka molemmat miehet kiistivät teon ja suurimman osan syytteistä, mutta oikeus katsoi heidän syyllistyneen useisiin törkeisiin rikoksiin.

Niclas Juhani Paldán, syntynyt vuonna 2002, tuomittiin 3 vuoden ja 4 kuukauden vankeusrangaistukseen useista rikoksista, kuten törkeästä raiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Ahmed Mustafa Yasin, syntynyt vuonna 2000, sai 3 vuoden ja 6 kuukauden vankeustuomion, johon sisältyi mm. törkeä raiskaus ja salakatselu.

Miehet määrättiin maksamaan yhteensä yli 17 000 euroa uhrille kärsimys- ja kipukorvauksina. On myös mainittava, että molemmilla miehillä on aiempaa rikostaustaa ja he olivat tekojen aikaan ehdollisessa.

Lähde: Aamulehti

Huumeet Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rappiokulttuuri Rikos Rotu Tampere Väestönvaihto

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Teemu

    Vastaa

    Hakekaa nimellä Niclas Juhani Paldán netistä, niin selviää tämän homonarkomaanin aiempia tekoja. Tälle pitäisi välittömästi antaa lopullinen tuomio. Harmi, ettei Suomessa oikeille rikollisille anneta oikeita tuomioita, vaan saavat tepastella ”ehdonalaisessa” ja vankilomilla jopa ”elinkautisista” jatkaen jopa murhien tekemistä.

  • Kyynikko

    Vastaa
  • Sosialkustannukset

    Vastaa

    No nyt minä alan ymmärtää miksi Tampere haluaa perustaa ”Työllisyysalueen” ympäristökuntien kanssa. Näin ympäristökunnat laitetaan rahoittamaan Tampereen sosialikustannuksia joita sielä muodostavat edella kerrotunlaiset henkilöt, yhdessä muiden sosialitapausten kanssa.

    Ja ympäristökunnat suostuvat ”Tampereen kaupunkiseudun” nimissä maksaman väestöpohjaan perustuvat maksunsa ihan niinkuin ratikassa, tunnelissa, kansi-areenassa ja pistoraiteessa. Ja ties missä muissa vastaavissa hankkeisssa. 

    …paitsi että Pirkkalalaiset maksavat kaksinkertaisina maksut koska Pirkkalalla menee niin hyvin jätevedenpuhdistamon alajuoksulla.

  • Ei kerta homoks tee

    Vastaa

    Onhan se naurettavaa kun ihmisroskat joutuu vankilaan väkivaltaisesta homoilusta. Sillä kelpaa sitten narkkariluolassaan spräädäillä kun on homoudet tällä kertaa lusittu.

  • Nimetön

    Vastaa

    sairasta touhua.pesäpallomaila perseeseen ja dynamiittipötkö suuhun tälläisille ’rikastuttajille’!

  • Kave Ukko Partalainen

    Vastaa

    Paldan on ennenkin onnistunut pääsemään otsikoihin. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dc6f0412-c385-45e6-b906-89ccd16eff63

  • Peku haavisto

    Vastaa

    Eikö tämä ählämi löytänyt vuohia? Yleensähän ne panee niitä ennekuin syö sen. Senverran skoja ovat ählämit ja paldanit. Molemmat täyttä paskaa.

  • justjoo

    Vastaa

    ”Homot raiskasi…” Ja mistä jutun kirjoittaja tietää, että ne oli homoja? Siis sellaisia, jotka on kiinnostuneet vain miehistä? Miksei biseksuaaleja? Mistä tiesit, että jätkillä edes seisoi? Onko tullut homosteltua yhdessä niin, että tieto on näin tarkasti välittynyt? Ei olis ensimmäinen kerta kun machoilevat sällit panee alistamistarkoituksessa jätkää. Jätkä kalu seisoo jännityksestä eikä tarvii edes kiihottumista. Jote ois hienoa, että kertoisit lähteesi tiedolle, että olivat homoja, joilla stondas. Joten voin arvata: sulla on mustavalkoinen homo-hetero-ajatus, jonne ei mahdu se, että löytyy jätkiä, jotka rakastuu vain naisiin, mutta kiihottuu seksuaalisesti joskus myös miehistä, vaikka tunteita on vain naisiin. Voit tunkea heidät lokeroon ”piilohomot”, mutta se kertoo vain siitä, että pelkäät. Pelkäät, että ihmisten mieltymykset onkin monimuotoisimpia ja se pistää pelon perseeseen: entä jos se paras natsikaveri, jonka kanssa oot ollu saunassa pitääkin siitä, että sillä on dildo perseessä. Leimaat sen homoksi, vaikka sillä ei oo edes tunteita miehiä kohtaan. Ettäsillee. Kaikkea hyvää sulle.

    • Nimetön

      Vastaa

      Moi Niclas, säästä noi selitykset kongille ✊

      • Bullshitson

        Vastaa

        Eikös jossain julkaistu kuva kun tämä kaveri bylsii toista seinää vasten takaa päin.Tiedä oliko ”taiteellinen performanssi”vai aitoa aktia. Ainakin ihan itse jakelee moista materiaalia ihan itse .Että vaikuttaisi alan mieheltä.

    • Brown Pecker

      Vastaa

      @justjoo

      Tule rohkeasti kaapista ulos vaan, niin sinua ei enää ahdista.

  • joopajoo

    Vastaa

    Kaikinpuolin sairasta toimintaa. Toivottavasti menee hovioikeuden kautta ja tuomiot ja maksettavat korvaukset tuplaantuisivat.

  • nistinvihaaja

    Vastaa

    Kukaan ei menettäisi mitään jos Niclas ja Ahmed kuolisivat. Siitä olisi pelkkää etua koko yhteiskunnalle. Jos maailmassa on oikeutta, niin pojat tapetaan vankilaan.

  • Erään uhrin isä

    Vastaa

    Ihmettelen, että jotkut voivat olla näin sairaita sadisteja ja kulkea vapaalla jalalla täällä joukossamme! Kuuluisivat mielisairaalaan pakkohoitoon ja sitten karkotetuksi pois Suomesta loppuiäksi.
    Millaiset vanhemmat ja kasvatus ovat olleet? Jokin on luultavasti mennyt pahasti pieleen!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    hammer, books, law