Irakilaisten ryöstöstä vain ehdollisia tuomioita

Vauhdikkaan ja pitkähkön tuomiolauselman kaikki osalliset ovat nimiensä perusteella arabitaustaisia. Ryöstötilanne sai ilmeisesti alkunsa siitä, kun asianomistaja oli haukkunut Mohamadin äitiä. Mohamad oli tekojen aikaan 19-vuotias.

Rikos

gavel, hammer, judge

Shayar Mohamad Amir (2000) tuomittiin 7 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ryöstöstä, laittomasta uhkauksesta, huumausainerikoksesta ja ilma-aseen hallussapidosta. Rikosrekisterin osaotteen mukaan Mohamad on 2020 tuomittu kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen teoista, jotka on kuitenkin tehty vuosina 2017–2019. Valtion varoista maksetaan Mohamadin asianajalle puolustamisesta 1677,50, tulkkauskuluina 392,40 euroa ja arvonlisäveron osuutena 496,78 euroa, mitkä määrät jäävät valtion vahingoksi.

Anzor Meshaev (1994) tuomittiin Mohamadin kanssa tehdystä ryöstöstä 4 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Valtion varoista maksetaan Meshaevin asianajajalle yhteensä 2421,10 euroa, mistä Meshaev on velvollinen korvaamaan takaisin valtiolle 272,80 euroa.

Mahmoodin (1985) pahoinpitelysyyte hylättiin. Valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle oikeudenkäyntikuluina 4385,53 euroa ja asianosaiskuluina 112 euroa korkoineen.

Mohamad ja Meshaev velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Alizadehille vahingonkorvauksena kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 500 euroa, ja henkisestä kärsimyksestä 900 euroa korkoineen. Valtion varoista maksetaan Alizadehin asianajajalle 2693,90 euroa, mikä Meshaev ja Mohamad velvoitetaan korvaamaan takaisin valtiolle korkoineen.

Tapahtumat (alkaen helmikuusta 2020)

Syyttäjän mukaan Meshaev ja Mohamad ja kolmas henkilö ovat yhdessä Alizadehin kodin pihalla pidelleet tätä paikoillaan ja lyöneet tätä ainakin huuleen sekä potkineet tätä ainakin oikeaan reiteen ja vasempaan polveen. Alizadeh on potkujen seurauksena kaatunut maahan, jonka jälkeen vastaajat ovat raahanneet tätä asfaltilla noin kahden metrin matkan. Tämän jälkeen vastaajat ovat ottaneet Alizadehin puhelimen haltuunsa. Mohamad on lähettänyt Alizadehille jälkeen päin useita tekstiviestejä ja soittanut useita puheluita, joissa hän muun muassa on uhannut tämän henkeä ja käydä tämän kimppuun yhdessä kavereidensa kanssa.

Alizadeh koki, että hänet yritettiin tappaa. Mohamadin mukaan ”heidän kulttuurissaan on normaalia lähettää viestejä että tapan tai hakkaan sinut, mutta se ei kuitenkaan tarkoittanut, että tappaisi,” eikä hän mielestään ollut uhannut asianomistajaa.

Mahmood tuli ryöstön väliin ja oli syyttäjän mukaan lyönyt Mohamadia nyrkillä poskeen sekä painamalla tämän maahan siten, että Mohamadin on ollut vaikea hengittää. Menettelyllään Mahmood on aiheuttanut Mohamadille ainakin kipua, toisen silmän näön hämärtymistä sekä pintaruhjeita kämmeniin ja polveen. Mohamad oli huudellut maassa ollessaan, että oli ”samanmaalainen” ja että hänet pitäisi päästää pois.

Todistaja Armagan oli lähtenyt viemään paikalle tilattua ruokaa. Henkilö oli halunnut maksaa pankkikortilla, mutta hänellä ei ollut maksukorttilaitetta mukanaan ja Mahmoodia oli pyydetty tuomaan se hänelle. Paikalle oli ilmestynyt kolme mieshenkilöä ja he kaikki olivat ensin menneet sisään rappukäytävään ja asianomistaja Alizadeh oli lähtenyt heidän peräänsä. Kaikki olivat tulleet tämän jälkeen ulos ja tämän jälkeen oli alkanut lyöminen. Alizadehia oli lyöty ensin auton edessä. Tämän jälkeen oli juostu ja tämän jälkeen oli jälleen ollut lyömistä. Mahmood oli saanut yhden miehistä kiinni ja pitänyt tätä paikallaan. Asianomistaja oli tässä vaiheessa saanut puhelimensa takaisin. Yksi henkilöistä oli mennyt paikalla odottamassa olleeseen taksiin, mutta tämä henkilö oli hetken päästä tullut takaisin. Henkilöt olivat puhuneet arabiaa. He olivat tässä tilanteessa huutaneet toisilleen, että ”jos poliisit tulevat, sano, että puhelimessa on perheenjäsenten kuvia”.

Maaliskuussa 2021 Mohamad oli pitänyt hallussaan amfetamiinia. Samassa yhteydessä hänen hallustaan löytyi ampuma-asetta erehdyttävästi muistuttavaa ilma-ase.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 211408)

Huumeet Irakilaiset Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rappiokulttuuri Rikos Rotu Väestönvaihto

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Tällaiseen meidän verorahoja menee järjetön määrä. Lisäksi ne kantasuomalaiset, jotka saadaan houkuteltua huumekoukkuun, siirtyvät veronmaksajista tukien piiriin. Nuo eläimet pitäisi heti karkottaa.

  • Timi

    Vastaa

    Suomalaisen oikeustajun mukaan karkoitus on oikea lopputulema.

  • JFK

    Vastaa

    ”heidän kulttuurissaan on normaalia lähettää viestejä että tapan tai hakkaan sinut, ”

    Tämä lienee sitä mainostettua monikulttuuria. Joillakin taitaa yhä olla kuvitelma, että tällainen kulttuuri jotenkin vahvistaa yhteiskuntaa.

    Pojat voisivat palata kotimaahansa harjoittamaan kulttuuriaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    gavel, hammer, judge