Kurdipedofiili Milan Jaff sai tuomion – raiskasi lapsen

Hän sai tuomion myös toisesta raiskauksesta, jossa hän työnsi vehjettään väkisin uhrinsa suuhun, emättimeen sekä peräaukkoon. Hän oli myös kuristanut tätä raiskaamisen aikana.

Rikos

Avoimien rajojen avulla Suomeen luikerrellut kurdien lahja suomalaisille, Milan Jaff, on jälleen saanut vankilaa. Tällä kertaa tuomio tuli lapsen raiskaamisesta. Seksuaalirikokset ovat perinteisesti olleet rikollisen maailman, ja myös muun yhteiskunnan, silmissä pohjasakan tekosia, mutta maahanmuuttajajengipiireissä kyseessä on vain rikos siinä missä muutkin, eli katu-uskottavuuden lisääjä.

Oikeuden mukaan laitoksesta karannut 13-vuotias tyttö oli mennyt Jaffin luokse yöksi, missä Jaff tarjosi tälle alkoholia ja kannabista. Tämän jälkeen hän oli väkisin riisunut uhrinsa ja väkivaltaa käyttäen raiskannut tämän. Teko tapahtui keväällä 2019.

Hän sai tuomion myös toisesta raiskauksesta, jossa hän työnsi vehjettään väkisin uhrinsa suuhun, emättimeen sekä peräaukkoon. Hän oli myös kuristanut tätä raiskaamisen aikana.

Käräjäoikeus määräsi Jaffin syksyllä mielentilatutkimukseen. Tutkimuksen mukaan hän oli täydessä ymmärryksessä raiskatessaan uhrinsa, joten tuomio voidaan antaa. Vankeutta tulikin kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta, mistä hän istuu kolmasosan. Tuomiota alentavana seikkana huomioitiin hänen muut rikoksensa, joita hän istuu parhaillaan pois.

Lähde: HS

Kannabis Kotimaa Kurdit Milan Jaff Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rappiokulttuuri Rikos Rotu Väestönvaihto

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Näppärä tapa saada alennuksia tuomioista

    • Jupi

      Vastaa

      sossutantta sanoi että ahkeruudesta palkitaan

  • p.grandell

    Vastaa

    ensin pitäisi vanhat tuomiot istua,sitten raskauttavana syynä uusiutuminen rikoksiin, eli tupla vankeutta, sekä rikos välineet, raiskaajan kalut irti puuduttamatta tylsällä veitsellä, ehkä vähän pienentäisi hiipparin menoja.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hyi hemmetti, että tuo on saastainen tyyppi.
    Tuollainen saasta toimii jonkun katujengin ”johtajana”, mahtaa olla arvopohja jengin sisällä kunnossa.

    Nämä teot ovat mahdollistaneet suomalaiset ”suvaitsevaiset” ja kansanpetturinomaisesti toimivat viranomaiset, sekä poliitikot.
    Tätä on avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikka, yhä enenevissä määrin saamme valitettavasti lukea näistä vastenmielisistä teoista.

  • Minä

    Vastaa

    Kannattaa tehdä rikoksia lisää, kun tulee määräalennuksia?

  • suvakki vastuuseen

    Vastaa

    Ja ne karkoitukset?! Tämänkin jäteläjän annetaan jäädä. Paskaläjä tuli Suomeen vittuilemaan. Ja mitäpä luulette, miten osasi tulla tänne? Tuonkin kusipäään takia, on elämiä pilattu, sekä oikeusasteet ruuhkautuneet. Ja se lasku veronmaksajille? Stna että vituttaa tuollaiset parasiittit.

  • Syyttäkööt itseään

    Vastaa

    Eiköhän tässä raskain taakka ole ”uhrilla”. Karannut laitoksesta ja mennyt Jaffin luo polttamaan höpöheinää ja juomaan viinaa. Itse mahdollisti ko. teot.

  • Pertti

    Vastaa

    Jaffis Venäjälle kärsimään tuomionsa. Siellä oppii ”rispektin”. Suomen yhteiskunnan ei pidä tuhlata senttiäkään enää tuohon tapaukseen. Ei ole mitään mahdollisuutta, että hän vielä joku päivä maksaisi takaisin häneen verovaroista sijoitetut investoinnit.

    • Erityistason matujengi-asiantuntija

      Vastaa

      Siperiaan Wagnerin vankilaan. Paljonko on ÄÖ, menee pakkaselle.

  • Jupi

    Vastaa

    ehdottomasti, ja mun mielestä vain ensikertalaiselle alennusta, ja jos on jengirikos niin tuomio tuplana päivästä päivään lusittava

  • Musta ase

    Vastaa

    Hyyppäri voikin lauleskella suihkuhuoneessa miten omistaa tän kaiken.

  • Tony

    Vastaa

    Kuolemantuomio Suomeen. Olen varmasti ihmisvihaaja monen mielestä tuollaista vaatiessani ja rasisti sanoessani tuon pökäleen kaltaisten olevan seksuaalirikostilastoissamme 41 kertaa todennäköisemmin ja rasistisissa rikoksissa 22 kertaa todennäköisemmin suomalaista. Olisi taatusti oiva pelote, jos nuo vain tiputettaisiin kalliolta, hukutettaisiin, ammuttaisiin — keinolla ei ole väliä. Itse suosisin mahdollisimman edullista tapaa. Nyt niidä pidetään linnassa syömässä viisi ateriaa päivässä. Lomilla on hyvä sitten jatkaa huumeiden diilausta, raiskaamista ja tappamista. Tälle saastalle pitää saada loppu! Meillä on tarpeeksi tekemistä jo omien rikollistemme kanssa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Betonimonot

  • Irakin Kurdiainen ja Levelin mato

    Vastaa

    No joko on Levelin jutku ja Iranin ihme vaatineet veljensä vapautusta?

  • Suomimies

    Vastaa

    Jaffa kotimaahansa täältä loisimasta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi