Irlannin poliisi käski seksuaalisen väkivallan uhrin omaisia poistamaan somepäivityksen tekijöiden maahanmuuttajataustoista

Niin kuin yleensä, poliisin mielestä rotumuukalaisten tekemät raiskaukset ovat pienempi paha kuin asiasta puhumisen aiheuttama rasismi.

Rikos

Irlannin poliisi oli käskenyt raiskauksen yrityksen uhriksi joutuneen naisen perhettä poistamaan heidän tekemänsä päivityksen sosiaaliseen mediaan, missä he kertovat tyttärensä joutuneen maahanmuuttajataustaisten miesten seksuaalisen väkivallan kohteeksi Dungarvan kaupungissa.

”Poliisi kysyi meiltä miksi sanoimme kyseessä olleen ulkomaalaismiehistä ja kehottivat poistamaan päivityksen. Sitten he sanoivat meille, että älkää puhuko tapauksesta kenellekään,” yksi perheenjäsenistä oli sanonut. Niin kuin yleensä, poliisin mielestä rotumuukalaisten tekemät raiskaukset ovat pienempi paha kuin asiasta puhumisen aiheuttama rasismi.

Raiskauksen yrityksen kohteeksi joutunut nainen oli sosiaalisen median päivityksen mukaan ollut kävelemässä pubista kotiinsa, kun neljä maahanmuuttajamiestä oli kiskonut tämän pimeälle kujalle ja repineet häneltä housut alas raiskatakseen hänet. Eräs vanhempi nainen oli kuullut uhrin avunhuudot ja tullut tarkastamaan tilannetta. Miehet olivat ensiksi hyökänneet tämän kimppuun ja paenneet sitten paikalta.

Myös paikallinen vasemmistopoliitikko Conor McGuinness oli sosiaalisessa mediassa pyytänyt yleisöä olemaan puhumatta tapauksesta. Ei ole vaikea arvata tekijöiden etnistä taustaa johtuen tapaukseen liittyvästä hyssyttelystä.

Lähde: Remix

Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rikos Rotu Ulkomaat

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Kas kun sattui

    Vastaa

    Onneksi tämä oli poliisi henkilökohtainen mielipide eikä se perustu lakiin. Toisaalta, sosialinen media ei ole virallinen media jolloin sitä ei koske samat säännöt kuin virallista mediaa. Ja kolmanneksi voidaan todeta että kaikista asioista jotka itse on kokenut tai nähnyt, saa kertoa. Myös lakikin velvoittaa kertomaan jos jostain asiasta saattaa koitua omaisuuden- tai hengenvaaraa.

    En oikein ymmärrä aina noiden aivoitusten juoksua. Selkeää se ei aina ole.

  • pää määrää

    Vastaa

    Se, että rikoksista puhutaan rehellisesti, voi niitä myös vähentää. Maahanmuuttajissa on rehellisiä ja järkeviä, jotka vaikuttavat maahanmuuttajien käyttäytymiseen. Rikokset vähenevät, kun maine uhkaa mennä.
    Sama koskee omia kansalaisia. Rattijuoppojen ja muiden rikollisten nimet tulisi tulisi julkaista heti vaikka olisi ministeri, kuten tapahtui vielä terveinä aikoina 50 vuotta sitten.

  • TT

    Vastaa

    Irlannin kohtalo surettaa. Maahan tunkeutuneet teknologiajätit, erityisesti Google, ovat ottaneet lujan otteen maan politiikasta ja kulttuurista ja tuhoavat vanhaa maanläheistä irlantilaisuutta, joka on perustunut katolilaisuuteen ja tietenkin irlantilaiseen verenperimään. Meneillään on valtava kulttuurin tuhotyö ja väestönvaihto pienellä saarella. Suomessa tilanne on täysin sama ja Sanoma OYJ johtaa kehitystä. Venäjän uhkaa korostetaan meilläkin kenties siksi, ettei huomio kiinnittyisi eurooppalaisten alkuperäisetnisyyksien hävittämiseen.

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Conor McJoukkoraiskaaja saakoot tilaamansa kyydin, muuta en tänä jouluna toivo.

  • Minä

    Vastaa

    Jos huono maine tulee raiskauksista, ei se huono maine perustu ihonväriin tai rotuun. Siksipä se ei ole rasimia, jos jotkut saavat huonon maineen siksi, että raiskailevat lukumääräänsä nähden moninkertaisesti enemmän kuin esim. kanta-asukkaat.

    Yleensä jätetään tuon sanan kohdalla huomiotta se, että myös nämä raiskailevat ryhmät harrastavat rasismia pitäessään muita ryhmiä vähemmän hyvinä ja omaansa kaikkein parhaana. He saavatkin sitten harrastaa rasismia arvostelutta. Jos valkoinen kehtaa pitää valkoista ryhmää jotenkin parempana, sitten hyökätään leimakirveiden kanssa ja pyritään tuhoamaan valkoiset.

    Suomessa eniten rasistisiin rikoksiin syyllistyneet eivät ole kanta-asukkaita, vaan värillisiä. Silti jotkin suvakkiryhmät huutavat kurkku suorana, että vain valkoinen voi syyllistyä rasismiin, mikä on melko heikoilla lahjoilla varustettujen ihmisten poliittinen johtopäätös. Tarkoitus ei ole tarkastella tasapuolisesti mitään, vaan tarkoitus on pitää yllä yksipuolisesti valkoisiin kohdistuvaa syyllistämistä. Koska heidän syyllistämishalunsa kohdistuvat vain valkoisiin, on heidän syyllistämishalunsa ihan puhtaasti oikeaoppista rasismia.

  • Nimetön

    Vastaa

    Toivottavasti IRA ottaa asian hoitaakseen samalla lailla kuin muutkin paikalliset nilkit.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi