Naael Talib Dakhil Albadri raiskasi 16-vuotiaan Espoossa – lähes 4 vuotta vankilaa

16-vuotias uhri oli lähtenyt raiskaajan matkaan tämän asunnolle juomaan alkoholia. Uhri kertoi myös vastustelleensa fyysisesti raiskausta ja yrittäneensä rimpuilla pois tilanteesta.

Rikos

Monikulttuurisuus näytti jälleen kyntensä tällä kertaa Espoossa, kun 30-vuotias Naael Talib Dakhil Albadri raiskasi 16-vuotiaan lapsen illanvieton päätteeksi vuonna 2018. Helsingin hovioikeus määräsi raiskaajalle 3 vuotta ja 8 kuukautta ehdotonta vankeutta. Hänet määrättiin heti vangittavaksi.

Vankeuden lisäksi hänelle tulee maksettavaa uhrilleen tämän kärsimyksistä 8 000 euroa sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 300 euroa. Toisin sanoen ulosottomiehellä on pian perittäviä velkoja raiskaajalta.

16-vuotias uhri oli lähtenyt ulkomaalaisraiskaajan matkaan tämän asunnolle kauppakeskus Sellosta juomaan alkoholia. Uhri ja raiskaaja siirtyivät makuuhuoneeseen, jossa raiskaus tapahtui. Uhri kertoi sanoneensa tuomitulle, ettei hän halunnut olla seksuaalisessa kanssakäymisessä. Uhri kertoi myös vastustelleensa fyysisesti raiskausta ja yrittäneensä rimpuilla pois tilanteesta. Tuomittu kuitenkin jatkoi tekoa käyttäen fyysistä väkivaltaa.

Raiskaaja itse kiisti syytteen väittäen aktin tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Oikeus ei selitystä uskonut.

Lähde: HS

Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Raiskaus Rappiokulttuuri Rikos Rotu Väestönvaihto

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Oma vastuu

    Vastaa

    Ai jaa, taas kerran 16-vuotias lapsi?!?!? Sitä ollaan niin vanhaa että juodaan alkoholia ja polttaan tupakkaa sekä liikutaan liikenteen seassa. Mutta heittäydytään aina lapseksi kun se itselle parhaiten sopii.

    Ikävä tapaus mutta en tunne paljoakaan myötätuntoa. Jos kerran lähtee erirotuisen kämpille vapaaehtoisesti tarkoituksenaan vetää perseet, niin aiemman kokemuksen mukaan näin saattaa käydä. 

    Alle 18 vuotiashan ei saa Suomessa juoda alkoholia. Olisiko sen pitänyt olla lieventävä asia raiskauksessa? Minusta olisi. Teini tiesi mitä lähti tekemään.

    • gg

      Vastaa

      Vanhempien vastuu. Tällaiset tapaukset laittaa miettimään että tulisiko kaikilla olla vapaus tehdä lapsia kun niistä moni ei pysty pitämään huolta ja kasvattamaan lapsia oikein. Saati ottamaan lapsistaan vastuuta. Kun näin ei kerran toimita, se takaa että vastuuttomat ja huolettomat tekee lapsia koska miksi ei ja joista siten kasvaa vastuuttomia ja huolettomia ja jotka tekee lisää vastuuttomia ja huolettomia jne.

    • Heinrich

      Vastaa

      Raippaa sekä kakaralle että tämän vanhemmille.

  • Herrenvolk

    Vastaa

    Mulkku poikki juuresta mutiaiselta ja saastaisen mutiaisen omaan perseeseen.

  • Schlageter

    Vastaa

    Syyllisiä ovat raiskaajan (?) lisäksi tyttönen itse sekä hänen vanhempansa, jotka eivät olleet kasvattaneet lastaan. Ja kaikkien näiden kolmen/neljän vuoksi oikeuslaitos on täysin suotta kuormitettu. Sen maksamme kaikki me veronmaksajat.

    • Nimetön

      Vastaa

      Syyllisiä ovat monikulttuurin ihanuutta rummuttava valtamedia, kulttuuri- ja kasvatuspuolen ihmiset. Ikävä että oppia otetaan nykyään vain kantapään kautta.

  • juha II

    Vastaa

    Olipa ”ainutkertainen” uutinen monikulttuurisuuden ihmeellisestä maailmasta. Eurooppa on raiskaus-manner. Puna-armeija riehui v. 1945 keväällä Berliinissä aikansa tehden kamalaa jälkeä. Nyt nuo EU:n lellikit ovat tehneet samaa jo vuosikausia. Ranskassa on syntynyt mellakoita 12-vuotiaan ranskalaistytön raiskausmurhasta, jonka algerialaiset tekivät. Valtamedia tavoilleen islamilaisena höystää uutisia ”ääääärrrrioikeistolla”! Nuo samat pähkäpäät syyttäisivät Rooman palostakin ”äärioikeistoa”, jonka teki ”Neron leimaus”!.

  • VirvaT

    Vastaa

    Kasvattakaa lapsenne nyt hyvät ihmiset rasisteiksi. Minun rasisti lapsilleni tulisi viimeisenä mieleen lähteä neekereiden tai ählyjen matkaan. Rasismi on tervettä ja hyvää, sekä suojelee tämän kaltaiselta kohtalolta.

  • Nimetön

    Vastaa

    Lapsi tai nuori ei voi ymmärtää valintojaan siinä määrin kuin aikuinen. Aikuisena naisena ymmärrän, että mies haluaisi varmasti minulta jotain jos menisin hänen kotiin. Lapsi tai nuori ei myöskään ymmärrä, että eri kulttuurista tulevat voivat suhtautua hyvin välinpitämätyömästi tai kylmästi esim.kieltäytymiseen. Ja voivat olla hyvinkin tungettelevia. Aikuisena naisena minun on ollut vaikea pitää puoliani, saatikka jos olet nuori ja päihtynyt lapsi. Nuorta turha syyttää kun syyttää jo varmasti tarpeeksi itseään. Rikos on rikos. Rangaistukset kovemmiksi rikollisille ja vanhemmat huolehtikaa lapsistanne. Nuoret pysykää isoissa porukoissa.

  • Jake

    Vastaa

    Oma vastuulta pitää kyllä kysyä, että miten vitun vammanen voi olla että syytää tyttöä tosta argumenillä ” koska se halusi viinaa” ? Tollaset ”omavastuu” perseet on mun silmissä samaa kastia noiden raiskareiden kanssa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Neekerihän se taas jälleen

  • Nimetön

    Vastaa

    3175744–4
    Päätoimiala
    Taksiliikenne (49320)
    Yhtiömuoto
    Osakeyhtiö
    Toiminta käynnistynyt
    2020 (aloituksesta: 2 vuotta)
    Varsinainen jäsen
    Albadri Naael Talib Dakhil

  • Nimetön

    Vastaa

    ”Lapsi tai nuori ei voi ymmärtää valintojaan siinä määrin kuin aikuinen”
    Kyllä minä tiesin 16 vuotiaana mitä tuo ”kämpille lähtö” tarkoittaa ja mitä aikuinen mies odottaa saavansa juomasta vastineeksi.

  • Jussi Lahti

    Vastaa

    Ei toi mutiainen istu päivääkään tuosta tuomiosta.
    Oikeus meni uskomaan vielä tämänkin:
    Koska Albadri oman kertomuksensa mukaan on saamassa lapsen, ja koronapandemia saattaisi lykätä hovioikeuden käsittelyä, käräjäoikeus päätti hylätä syyttäjän vangitsemisvaatimuksen.

    Se nyt on sanomattakin selvää löytyykö tuo ählämi enää suomesta.

  • Bombora

    Vastaa

    Propaganda jossa toitotetaan että mutiainen on pyhä, on osasyyllinen>vihreät, sosiaalidemokraatit ja muut terveen itsesuojeluvaiston sekä vapaan mielipiteen vastustajat. Mutta joo, mutiaiselta pallit kurkkuun.. Tyttöhän oppi nyt kantapään kautta mitä nämä eläimet ovat, harmi.

  • Mietonen

    Vastaa
  • Nimetön

    Vastaa

    Suomessa saa näköjään kuljeskella vapaana lapsen raiskaamisen jälkeen 4 vuotta ja 10 kuukautta ennen koppihoidon aloittamista.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi