Mustalainen yritti tappaa United Brotherhoodin jäsenen vankilassa – 4 vuotta vankilaa

Teko tallentui valvontakameralle. Pahoinpitely keskeytyi vartijoiden väliintuloon, joita vastaan hän vielä rimpuili.

Rikos

päivitetty

gavel, auction, hammer

Elinkautista jo ennestään istuva romanimies tuomittiin 4 vuoden ja 2 kuukauden vankeuteen tapon yrityksestä, pahoinpitelystä, vahingonteoista ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Käytännössä tuomio upotetaan elinkautiseen, jota hän jo valmiiksi istuu.

Vuoden 2020 elokuussa hän hyökkäsi United Brotherhood ‑rikollisjärjestön jäsenen kimppuun lyöden tätä lyijykynällä silmään ja nyrkillä päähän. Naisystävälleen kirjoittamassaan kirjeessä hän kertoi syyksi kyllästymisen jengiläisten ylimielisyyteen.

”Touhu meni vähän sellaiseks et luullaan ku on jotkut vitun liivit päällä et ollaan maailman napoja ja voidaan heittää mitä vaan läppää, tietsä”, hän kirjoitti naiselle. ”Mä kuuntelin aikani, sitte mulla vaan tietsä kilahti päässä ja ajattelin, et nyt sit vittu riittää et mä kaadan (tapan) ton yhen niistä malliksi tohon keskelle käytävää niin vittu näkee mitä meilpäin tehdään tollasille paskahousuille ja sit se vaan meni niin miten meni. No onneksi ei sit kuollut siihen, mut ei se kaukana ollut noin 1 sentistä, et se ei mennyt silmän läpi aivoihin.”

Poliisi takavarikoi kirjeen osana esitutkintaa. Teko tallentui valvontakameralle. Pahoinpitely keskeytyi vartijoiden väliintuloon, joita vastaan hän vielä rimpuili.

Tekijä Tino Dimitri Paunasalo istuu jo valmiiksi elinkautista muun muassa kahdesta murhasta, jotka hän teki rikoskumppaninsa kanssa Pirkanmaan Valkeakoskella vuonna 2019. Kaksikko murhasi kaksi miestä puukottamalla ja muilla tavoin pahoinpitelemällä. Lopuksi he yrittivät hävittää ruumiit polttamalla asunnon siinä kuitenkaan onnistumatta.

Lähde: Iltalehti

Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rikos Romanit Rotu Uutiset

Keskustelu

16 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Tämä joukko on jo yli 500 vuotta rikastuttanut Suomea ja kaikesta avusta huolimatta ”kotouttaminen” on onnistunut varsin heikosti! Nämä useita tappoja tehneet jatkavat tekojaan vapaaksi päästyään, joten olettaisi järjestelmän pystyvän muuhunkin kuin antamaan ”kakkua kakun päälle”!

    Kaveri on ilmeisen vilpitön ja ”hyväntahtoinen tappaja”, joten kyllä Sale syyn löytää armahdukselle!

    • Ilmari

      Vastaa

      Ei Sale ole armahtanut yhtään elinkautisvankia.

  • Julli

    Vastaa

    Musta, muslimi ja mustalainen.

    Suurin osa maailman pahuudesta ilmenee näissä.

    • society

      Vastaa

      Juutalainen on maailman pahuus

      • Hylsy

        Vastaa

        Nimenomaan. Jullin mainitsemat ovat vain välineitä ja uhreja itsekin…

    • Antisionisti

      Vastaa

      Mihin unohtuivat jutkut mitkä tätä mokutuksen ihanuutta meille ovat järjestäneet? Niiden takia ollaan niin kusess kuin nyt.

  • Arto

    Vastaa

    En oo kovin pahoillani jos romani näytti UB:n jäsenelle vähä kaapin paikkaa. Kukkoilevat linnassa ja pakottavat muita vankeja tekemään kaikenlaista vasten tahtoaan. Tällä kertaa puukko löys oikean osoitteen.

    • TT

      Vastaa

      Mustikki puolusti yksilönvapauksiaan posessa.

  • Bella

    Vastaa

    ”Elinkautista jo ennestään istuva romanimies tuomittiin 4 vuoden ja 2 kuukauden vankeuteen tapon yrityksestä, pahoinpitelystä, vahingonteoista ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Käytännössä tuomio upotetaan elinkautiseen, jota hän jo valmiiksi istuu.”

    Komea tuomio kylla toisen ketkun tappoyrityksesta: tosin tuossa on mukana myos muun muassa virkamiehen vakivaltainen vastustaminen.

    Mutta panee miettimaan kylla, etta onko nailla tietyilla viela lakkauttamattomilla liivijengeilla (esim Bandidos) jotakin yhteista valtiovallan kanssa, kuten vaikka yhteiset huumebisnekset (mista esimerkiksi Marin saa huumeensa, epailen, ettei kukaan niita hanelle kadulta osta). Omissa yksityisissa tutkimuksissani (huom, antifoille tiedoksi, etta minulla todella on historiantutkijan koulutus, eli en ole mikaan ”do your own research” tyyppi) en ole saanut toistaiseksi nahda lisatodisteita, mutta niita voi ilmaantua milloin vaan. Olen eraan verkoston jaljilla talla hetkella, joka linkittyy ”mielenkiintoisiin paikkoihin”, mutta en tule koskaan taysin paljastamaan tietojani, seurailen vain tietojeni varassa, etta mita tapahtuu. UB on lakkautettu, samoin PVL; kummallakn oli liikaa pelotevoimaa viranomaisiin nahden. Bandidos touhuilee jotakin muuta…

    • Nimetön

      Vastaa

      UB uhkaili viranomaisia, minkä vuoksi se lienee ensimmäinen liivijengi joka kiellettiin. Nyt Cannonballin kiellon myötä viimeistään on portti auki loppujen isojen kerhojen kiellolle.

  • Timo Jokela

    Vastaa

    Tottakai poliisi tekee yhteistyötä Kuulien ja Enkeleiden kanssa. Poliisin käsien kautta valuu maahan paljon kamaa etenkin mötteröä ja kukkaa.
    Esim. Case Mikkeli jossa Mikkelin poliisipäällikkö Ilkka Pikkarainen esitti poliisiylitarkastaja Jouni Välkille epäilyn jossa suomen viittä korkeinta poliisivirkamiestä epäiltiin Calbria Nrh’geta mafian rahanpesusta. Kymmeniä miljoonia jopa satoja. Pollutarkastaja veti kuulan kalloon 2.10.2008.
    Myös Supon Markku Salminen kuoli hämärissä olosuhteissa. Yhteensä kuusi poliisivirkamiestä kuoli tapauksen tiimoilta. Välkin jutussa on myös epäily ”avustetusta” itsemurhasta.
    Kansanedustaja Jacob Söderman vaati tapauksen jälkeen suomeen perustettavaksi erityistä elintä joka tutkii poliisin rikokset. Teki eduskunta-aloitteen asiasta.
    Kaikki valkopesty ja Case Aarniolla pestiin julkisuus.
    Eivät konstaapelit pyöritä tätä vaan KRP, SUPO ja ylin johto tullin avustuksella.

    • Bella

      Vastaa

      Kiitos tasta tiedosta.

      Sitakin vaan ihmettelen, etta Marin kulkee kuulemma bilettamassa poliisin autolla, no sieltahan ne huumeet helposti saa takapenkille ennen ravintolatilaan astumista.…

  • Janne

    Vastaa

    Vaarallisia nuo pahvihousut. Menee puukottamaan jalmaria, jonka kerho syntyi kun M.O.R.E., N.B.K. ja Rogues Gallery yhdistyivät eli ei hulluja maunoja pilleripäissään pelota yhtään mikään. Paljon ikävää ovat aiheuttaneet maallemme.

  • Vlad

    Vastaa

    Hyvä et näytetään kaapinpaikka paskiaisille.

  • Vlad

    Vastaa

    Meikäläisiä kun sattuu olemaan 15000 ja kun maahanmuuttaja romanit lasketaan mukaan ja ruotsin puolelta vielä lisää tulee jos on tarvis. niin luulen ettei näillä pelle liiviläisillä ole paljoa sen jälkeen isottelun aihetta. tai saahan sitä kokeilla 🙂

  • Nimetön

    Vastaa
  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    gavel, auction, hammer