Venäläismiehelle sakkoja perheväkivallasta ja kotirauhan rikkomisesta

Uhrina ollut vaimo on nimensä perusteella suomalainen. Asunnossa oli läsnä myös osapuolten yhteinen lapsi.

Rikos

woman, abuse, monochrome

Syytteen mukaan vastaajalle ja tämän vaimolle oli tullut riita kauppareissun aikana ja riita oli jatkunut vaimon asunnolla. Riita liittyi ilmeisesti vastaajan uuteen tyttöystävään.

Kauppareissun jälkeen vaimo oli käskenyt vastaajaa poistumaan asunnosta. Vastaaja repi riidan yhteydessä vaimoaan hiuksista ja löi avokämmenellä poskeen, jonka takia uhrille aiheutui ruhje kasvoihin. Samalla miehen katsottiin jääneen oikeudettomasti vaimonsa kotirauhan suojaamaan paikkaan.

Uhri oli yrittänyt soittaa hätäkeskukseen juuri ennen pahoinpitelyn alkamista. Asunnossa ollut lapsi oli itkenyt.

Vastaaja kiisti vain hiuksista repimisen ja väitti, että ei ollut kieltäytynyt asunnosta poistumisesta. Vastaaja väitti lyönnin johtuneen siitä, että vaimo oli töninyt lasta. 1996 syntynyt vastaaja tuomittiin 60 päiväsakkoon, joka tekee hänen tuloillaan 360 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 22497)

Kotimaa Kotirauhan rikkominen Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Monikulttuuriset parisuhteet Pahoinpitely Perheväkivalta Rikos Uutiset Venäläiset

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Perheväkivalta on eräs nykyisen löyhän yhteiskunnan kehityksen tulos ja tilanne vaan pahenee sillä köyhyys ei lisää yhteiselon sopuisuutta, ei myöskään liika raha!

  • juha II

    Vastaa

    Venäläiset miehet slaaveina ovat omalla tavalllaan karkeita, äkkipikaisia ja eivät ole länsimaisen feminismin kesyttäminä taipuvaisia olemaan lähtökohtaisesti vässyköitä, jotka enemmälti vain humalassa nousevat vaimoaan vastaan. Venäläisten miesten ruuti on kuivaa mitä tulee nyrkkien käyttöön miestenkin kesken, koska se on venäläisten kansanluonne selvitellä välejään heti kohta nyrkeillä. Venäjä ei ole Ruotsi, jossa miehillä pyyhitään lattiaa varsinkaan erirotuisten taholta ”siivouspäivänä”. Muslimit ja afrikkalaiset eivät hypi slaavien nenille eikä yhteiskunta syyllistä kanta-asukasta siitä, että näyttää matulle kuka täällä oikein määrää. Jos muslimit tai mustat vähänkin kohtelevat venäläistä naista nurjasti. Venäläiset miehet muuttuvat heti asiian tai kuultuaan siitä jäljestäpäin. Syyllisen löydettyään ”rangaistuspataljioona” ei säästele nyrkkejään eikä kengän kärkiään. Ja turha luulla, että sikäläinen poliisi tulisi itkemään sitä, että matun ”nenä on niskassa”. Kaikki kotiväkivalta on tuomittavaa olipa miehen kansallisuus mikä hyvänsä. Venäläiset naiset ovat tyytyväisiä suomalaismiehiin, koska he eivät ole temperamentiltaan niin äkkiä syttyviä. Toki aina on yksilöllisiä luonne-eroja.

    • Bella

      Vastaa

      ”Venäläiset miehet slaaveina ovat omalla tavalllaan karkeita, äkkipikaisia ja eivät ole länsimaisen feminismin kesyttäminä taipuvaisia olemaan lähtökohtaisesti vässyköitä, jotka enemmälti vain humalassa nousevat vaimoaan vastaan. ”

      No huh huh. Onpa toksinen mieskuva sinulla.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    woman, abuse, monochrome