Video: Maahanmuuttaja yritti taas puukotusiskua Turussa

Tapaus on Turussa kahden viikon sisällä jo kolmas, jossa epäillään tapon yritystä ja tekovälineenä epäillään olleen puukko.

Rikos

Poliisi otti lauantai-iltana Turun keskustassa kiinni miehen, joka oli uhkaillut Aurakadulla sijaitsevan ravintolan asiakkaita puukolla.

Poliisi sai tehtävän kello 21.25. Poliisin mukaan ravintolasta juoksi useita ihmisiä hätääntyneenä ulos. Heidän perässään juoksi mies puukko kädessä.

Poliisi oli varautunut voimakeinoihin ja käskytti aseella uhaten miestä luopumaan puukosta. Epäilty luopui puukosta, ja hänet otettiin kiinni ilman fyysistä vastarintaa.

Miestä epäillään tapon yrityksestä, sillä ensitietojen mukaan hän oli yrittänyt lyödä puukolla ainakin yhtä ihmistä. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut.

Poliisi on aloittanut tapauksessa esitutkinnan. Esitutkinnassa on useita asianomistajia, joista osa on alaikäisiä. Epäilty on pidätetty, ja puukko on takavarikoitu epäillyn rikoksen tekovälineenä.

Turun terrori-iskusta pian 5 vuotta

Turun kuuluisin puukotusisku tapahtui 18. elokuuta 2017, kun terroristi ja turvapaikanhakija Abderrahman Bouanane tappoi kaksi naista ja haavoitti kahdeksaa muuta uhria Turun keskustassa.

20.8.2022 Turussa pidetään uhrien muistolle järjestetty Kukkavirta-kulkue, jonka järjestäjänä toimii Kansallismielisten Liittouma.

Lähteet: HS, Sosiaalinen media

Kotimaa Kukkavirta Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Puukotus Rikos Rotu Turku Turun terrori-isku 2017 Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

29 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Turku

    Vastaa

    On vain ajan kysymys, koska tapahtuu uusi terroriisku. Maahantunkeutuja voi iskeä koska vain

    • Puukko

      Vastaa

      Onko matuilla lupa kantaa puukkoa julkisilla paikoilla vai mistä johtuu että lähes jokaisella matulla on aina messissä puukko.

      • nii

        Vastaa

        eihän sitä mitenkään voi valvoa kuka kantaa puukkoa mukana jos se on kätkettynä.

    • Ketku

      Vastaa

      Nämä lähinnä sukurutsaamalla ja raiskaamalla lisääntyvät oliot ovat todellakin hengenvaarallisia koska lähisukulaisten kesken lisääntyminen on tehnyt näistä olioista mielisairaita jo tuhansia vuosia sitten.

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Onneksi nuo koukkunenien tänne siirtämät karvaranteet ovat ainakin vielä niin tyhmiä, että iskevät avoimilla paikoilla. Itse olen pelännyt jo pitkään, että keksivät alkaa keppostelemaan junissa. Niistä kun ei heti pääse pakoon ja tilat ahtaita. Kukaan ei katso asemilla, minkälaisia matkustajia tulee kyytiin. Ja VR:n henkilökunta näyttää olevan nykyään niin soijjaista muu sukupuolista reppana, etteivät pärjäisi ollenkaan noille karvaranteille.

    • Bella

      Vastaa

      Sitten vaan ase laulamaan. Kai kaikilla on jo hankittuna ase, laillinen tai ei?

      • PPP

        Vastaa

        Ei olla Amerikassa, arvon herra. Täällä ei asetta saa pitää mukana ja jos junassa ammut jonkun toisen, niin vietät loppuelämäsi linnassa. Melkoinen sankaritarina?

  • Turkulainen Moniosaaja

    Vastaa

    Turun Sanomien kommenttipalstalla syytetään ruokatauolla kaupassa käyviä raksamiehiä joilla on mora työhousujen taskussa.

  • Pekka

    Vastaa

    Kerran aavistin mahdollisen vaaratilanteen tsadin paikallisjunassa, kun arabinoloinen kaveri aikoi nousta asemalta kyytiin. Onneksi hän havaitsi junassa olevat lipuntarkastajat ja kääntyi ovelta pois. Yhteiskunnan rikastuminen on väkevästi aistittavissa. Mikä hieno tunne.

  • kummastunut

    Vastaa

    Poliisi tuo sinipukuinen vapaamuurari on ystävä ei kansan alistaja vai miten tämä ”uutinen” tulisi ottaa? Korjaantuuko asiat äänestämällä vai pitämällä köyden päivä?

    • society

      Vastaa

      Uskot liikaa Qtardien psykooseja. Poliisit on 05 mutta ne ei ole vapaamuurareita. Tää on yks harhautus taktiikoista joilla pyritään uskomaan epäolennaisuuksia ja sivuuttamaan oikeat ongelmat. Tiedät kyllä ketkä ne vapaamuurarit oikeasti ovat

  • Julli

    Vastaa

    Harmi, että poliisit eivät tervehtineet kehitysmaalaista rautaisesti..

  • Känkkä

    Vastaa

    Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, mikä tekijä alakulttuurissa tuottaa tuollaisia tekoja. Mamu-aines ei toki juuri muuta ole kuin kouluttamatonta ja katujengeihin kotimaassaankin kuulunutta porukkaa, joille ei kotimaan kehittyvillä työmarkkinoilla enää riitä edes hanttihommia. Sitten lähdetään länteen tienaamaan.

    Yksi on tietysti täydellinen valtakulttuurin ja sen lakien kunnioittamisen puute ja jopa halveksunta. Ehkä siis kotouttamiskäytännöt ja rahan työntäminen eivät olekaan oikea vaihtoehto. Jo se, että mamumiehet asioivat yhteiskunnassa melkeinpä ainoastaan naisten kanssa, on loukkaus miehen kunniaa kohtaan. Lisäksi toiminta tukee mielikuvaa, että suomalainen mies on heikko ja vailla kunniaa. 

    Päihdehommat ovat tietysti toinen juttu ja moni näistä tyypeistä on touhunnut kaikenmaailman aineiden katukaupassa jo kotimaassaan. Eikä niiden käyttäminen ole myöskään vierasta.

    Sitten on tietysti radikaali-islam, mutta jotenkin en noita tyyppejä sen piiriin laittaisi. Näillä kun yleensä on tatuointeja ja muuta vastaavaa. Niitä ei pitäisi todellisella muslimilla nahassaan olla. En tunne Turun islamilaisten yhteisöjen toimintaa, joten en sano mitään. Kaikkien uskontojen piirissä toimii lahkoja ja klikkejä, jotkut niihin tarttuvat, fiksummat osaavat väistää.

    Mene ja tiedä, Suomi on nykyään aika paska maa kaikille, niin kantiksille kuin muille. Ikävää kuitenkin, jos ei enää voi edes kapakassa juhlia turvallisesti. Itse en niissä käy, joten ei ole kokemusperäistä tietoa.

    • JT

      Vastaa

      ”Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, mikä tekijä alakulttuurissa tuottaa tuollaisia tekoja.” Suurin syy on sukulaisavioliitot ja alhainen ÄO.

      • Känkkä

        Vastaa

        Kotimaassaan miehet, jotka eivät kykene työllä ansaitsemaan rahaa ja elättämään perhettään, eivät pääse edes avioitumaan. Suomalainen sosiaaliturva mahdollistaa liiton ja toisaalta sosiaaliturva tarjoaa miehille mahdollisuuden myös moniavioisuuteen, jota ainakin somalit toteuttavat Suomessa paljon.

        Sosiaaliturva korvaa naiselle liiton solmimisen yhteydessä maksettavan mahr-maksun ja toisaalta moniavioisuuden ehtona oleva, ”saman tulotason tarjoaminen kaikille vaimoille”, mahdollistuu yhtenevän sosiaaliturvan kautta.

        Siinä mielessä suomalainen järjestelmä tukee sellaisten yksilöiden lisääntymistä, jonka heidän oma yhteiskuntansa tai kulttuurinsa estäisi. 

        Älykkyydestä en lähtisi puhumaan, kun asiaa vaikeaa verrata yhteisökulttuuriin kuuluvien ja yksilökulttuurissa kasvaneiden kesken. Niissä vahvistuvat erilaiset ominaisuudet ja maiden kasvatuksen ja opetuksen taso aiheuttavat myös merkittäviä eroja.

        Toisin kuin älykkyystutkijat mielellään puhuvat yleisälykkyydestä, joka takaisi menestyksen useissa tilanteissa, niin oman kokemukseni mukaan. Älykkyys voi olla myös hyvin syrjäyttävä ilmiö. Mitä korkeampi älykkyys, sitä vaikeampaa on löytää kaltaistaan seuraa. Vieraassa ympäristössä ulkopuolisuuden tunne voi entisestään vahvistua sekin.

        • Bella

          Vastaa

          Miksi selvästi älykäs ihminen kuten sinä jauhaa jostain ”miesten kunniasta”? Minä en tunne muuta ”miehen kunniaa” kuin raiskaajapaskiaisten ja alaikäisten nussijoiden vapaamuurarikunnian, joka on sama kuin mainitsemasi ” miehen kunnia”. Jos nimittäin väkivallan kohde inahtaakaan, niin koneisto iskee koko miehen kunnian voimalla takaisin.

        • Hema

          Vastaa

          Olen samaa mieltä JT:n kanssa. Kyse on erittäin paljon älykkyydestä. Ainoastaan ÄO on vanhaa mittaustapaa edustava yksikkö, mutta typeryyden taustalla on älykkyyden puute. Kulttuurieroista yms. mainitsemastasi olen pitkälti samaa mieltä. Älykkäät maahanmuuttajat haluavat ansaita rahansa työllä ja ymmärtävät ettei ”ilmaista” ole olemassa. Heidänkaltaisilleen puukkohipat toisivat mukanaan tarpeettomia ongelmia.

    • Lohikiärme

      Vastaa

      Muslimit ovat kaikki samoja, ei ole erinlaista koraania, tuota ”pyhää” paperipinoa kansissa.
      Terroristin ja tappajan määräys opus.

  • Schlageter

    Vastaa

    Taas kerran on Partisaanin uutisointi rehellisempää kuin valtavirtamedian, joka ei juuri koskaan kerro rikollisen taustaa, vaikka se olisi tiedossa (paitsi jos rikollinen on suomalainen…). Jos Partisaania ei olisi, jäisi Suomen tapahtumista aika paljon tietämättä. Kiitokset!

  • Riku Laine

    Vastaa

    Hän yritti ”rikastaa” mutta onneksi ei siinä onnistunut.

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Tässä yksi ”puukotus iskua” puolustellut suvakki: https://www.iltalehti.fi/kirjoittajat/Katariina%20Taleva

    Ei ole kyllä supersuvakkia ulkonäöllä siunattu.… varoitus, älkää katsoko kuvaa ennen tai heti syötyänne, oksetus vaara.

    • GLGL

      Vastaa

      No, ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä. Sillä on, miten hoitaa hommansa. Jos tuon ”Katariinan” tuotokset on omistaohjauksen tulosta, niin silloin pitää lopettaa IL:n ostaminen ja lukeminen, sen sijaan, että keskittyy tuloksettomaan ilkkumiseen.

      • Hylsy

        Vastaa

        Itse luen Iltalehteä, Hesaria yms. En vain usko niiden juttuja ja en maksa noista paskajulkaisuista vaan luen ilmaiseksi. Tunne vihollisesi. 😉

      • Toni

        Vastaa

        Ette te näiden paskalehtien lukemista lopeta, sillä tykkäätte niiden jutuista. Niin kauan nämä lehdet porskuttavat kun te niitä luette.

  • Nimetön

    Vastaa

    Jotenkin arvasin että on taas kultamuna kyseessä, kun Iltalehti kirjoitti niin ”neutraaliin” tapaan, eli puuttui maininta siitä että kyseessä on kantasuomalainen.

  • Piikivi

    Vastaa

    Tuollaiset mulperit pitäis automaattisesti karkoittaa. Mutta en usko, että toiveeni toteutuu

  • Nimetön

    Vastaa

    Kulttuuri rikastui melkein taas Turussa,

  • Salomon

    Vastaa

    Onko tässä joku tvisti, että leikitään sen leukun kanssa, jolloin automaattisesti jäädään prosessien pyöritettäväksi ja tädeille jää aikaa kirjoitella sitten armahduksia ja kansalaisuuksia. En ole ilokseni nähnyt yhtään karkoitusta vieläkään. Miksi näitä paskiaisia ei lähetetä pois maastamme

  • toro

    Vastaa

    Itse en kyllä kelleen suosittele, että päänaukojia ensimmäisenä puukolla mentäisiin lyömään – mieluummin vaikka nyrkkiraudalla, jos ei muuten pärjää.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi