Maahanmuuttajalle sakkoja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Verkon hakutulosten perusteella vastaaja on suorittanut tänä vuonna turvallisuusalan ammattitutkinnon Hyria-oppilaitoksessa.

Rikos

abstract, abstraction, acceleration

Vastaaja oli kuljettanut henkilöautoa ja aloitti ohittamisen vasenta kaistaa käyttäen, vaikka kaista oli liikennemerkin osoittamalla tavalla ollut päättymässä. Saavutettuaan kaistan päättymiskohdassa olleen törmäysvaunun vastaaja oli kääntynyt takaisin oikealle kaistalle siten, että hän on osunut vaurioseurauksin sekä Destia Oy:n omistamaan törmäysvaunuun että viereisellä kaistalla olleeseen suomalaisnaisen kuljettamaan ja omistamaan henkilöautoon. Vastaajan menettelyn seurauksena naisen kuljettama auto on sinkoutunut sillan betonikaiteeseen. Naisen niska kipeytyi onnettomuudessa.

Vastaaja tuomittiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 30 päiväsakkoon, joka tekee hänen tuloillaan 780 euroa. Valtion varoista maksetaan vastaajan avustajalle yhteensä 3116,00 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.

LähiTapiolan vahingonkorvausvaatimus 17865,19 euroa ja oikeudenkäyntikuluvaatimus hylättiin.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 203518)

Kotimaa Liikenneturvallisuuden vaarantaminen Monikulttuurinen rikollisuus Rikos Rotu Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

abstract, abstraction, acceleration