Pirkanmaan KO tuomitsi seitsemän maahanmuuttajaa vankilaan kehitysvammaisen raiskaamisesta

Raiskaukset ajoittuvat vuosiin 2018 - 2020. Uhri on kehitysvammaisuutensa vuoksi lapsen tasolla. Ulkomaalaisten miesten teot olivat tulleet ilmi perhepiirissä, kun uhri oli alkanut psyykkisesti oireilla.

Rikos

judge, hammer, judgement

Mohammed Ali Mohammed Mohammed (1995) tuomittiin kahden vuoden vankeusrangaistukseen ja korvaamaan uhrille 2500 euroa korkoineen. Mohammed on tuomittu aiemmin Pirkanmaan käräjäoikeudessa 2017 törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Valtion varoista maksetaan Mohammedin puolustajalle yhteensä 2762,20 euroa, mikä jää valtion vahingoksi.

Samir Jasin Kadir (1985) tuomittiin kahden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen ja 3000 euron korvauksiin. Kadir on syyllistynyt tekoon ehdollisen vankeusrangaistuksen koeajalla, johon hänet on määrätty 12.10.2017. Kuuden kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus on tuomittu laittomasta uhkauksesta eli henkilöön kohdistuneesta rikoksesta. Valtion varoista maksetaan Kadirin puolustajalle yhteensä 3698,92 euroa, mikä jää valtion vahingoksi.

Sami Al-Mosawi (1966) tuomittiin kahden vuoden vankeusrangaistukseen ja 2500 euron korvauksiin. Al-Mosawi on tuomittu Pirkanmaan käräjäoikeudessa 6.2.2015 kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Syyksiluettujen rikosten tekoajat ovat olleet 20.9.2012 ja 6.3.2014. Valtion varoista maksetaan Al-Mosawin puolustajalle yhteensä 2808,60 euroa, mistä määrästä Al-Mosawi velvoitetaan korvaamaan takaisin valtiolle 561,72 euroa.

Lamin Njie (1969) tuomittiin vuoden ja kymmenen kuukauden vankeuteen sekä 2500 euron korvauksiin. Valtion varoista maksetaan Lamin Njien puolustajalle yhteensä 2693,90 euroa, mistä Njie velvoitetaan korvaamaan takaisin valtiolle 538,78 euroa.

Alaa Abdulridha Kamil Al-Saadi (1993) tuomittiin kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen sekä 3000 euron korvauksiin. Valtion varoista maksetaan Al-Saadin puolustajalle yhteensä 5090,20 euroa, mistä Al-Saadi velvoitetaan suorittamaan takaisin valtiolle 2517,20 euroa. Al-Saadi raiskasi uhrin kolme kertaa.

Hussein Jasim Mohamed Al-Naseri (1993) tuomittiin yhden vuoden ja kymmenen kuukauden vankeuteen sekä 2500 euron korvauksiin. Valtion varoista maksetaan Al-Naserin puolustajalle yhteensä 2873,70 euroa, mistä Al-Naseri velvoitetaan korvaamaan takaisin valtiolle 2089,40 euroa. Al-Naseri on tuomittu Pirkanmaan käräjäoikeudessa 6.9.2019 pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Syyksiluetun rikoksen tekoaika on ollut 29.7.2018.

Mustapha Kallal (1978) tuomittiin kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen sekä 2500 euron korvauksiin. Rangaistusta alentavana on otettu huomioon Turun hovioikeuden ratkaisu 155630, 23.12.2021. Aiemmin Kallal on tuomittu raiskauksesta 2 vuoden ja 2 kuukauden vankeusrangaistukseen Pirkanmaan käräjäoikeudessa 27.10.2020.

Lähde: Pirkanmaan käräjäoikeus

Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Pirkanmaa Raiskaus Rikos Rotu Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

24 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Vuohennussijat

    Vastaa

    Eikä puhettakaan karkoituksista. Stna mitä paskasakkia. Ja hyysääjänsä kuuluvat samaan kastiin. Tähänkin paskaan meni oikeuden yms aikaa ja rahaa.

  • isänmaahinen

    Vastaa

    Eikös se pelkääjäosasto ala kohta olla täynnä..

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Näille tummille matuille on tyypillistä valita uhreiksi kaikkein puolustuskyvyttömimmät, aivan kuin savannin petoeläimet. Heitä tulisi kohdella ihmiselle vaarallisina eläiminä ja poistaa yhteiskunnasta.

  • Observer

    Vastaa

    Munat hunajalla voideltuna muurahaispesään pariksi päiväksi istumaan.

    • Herrenvolk

      Vastaa

      Kyrvät poikki näiltä kuvottavilta ihmissaastoilta ja työntää heidän omiin perseisiinsä.

  • Markku Heksamakkara

    Vastaa

    Yksitaistapaus, ei voi yleista. Ei liityä kultuuri. Ei liityä uskonto. Ole eri asiat.

  • Rahat takaisin.

    Vastaa

    Nuo takaisin valtiolle korvaukset pitäisi vähentää puolustavien asianajajien korvauksista. Hakekoon itse ne tuomitulta.

  • Suomi22

    Vastaa

    Pitäisi saada joku maksukatto tuohon puolustukseen käytettävään maksuun, vaikka joku 100 euroa. Jos läpsyttelijä haluaa paremman ja kalliimman puolustuksen niin maksakoot sen sitten itse! Ja tapauksissa missä läpsyttelijällä ei ole varaa maksaa niin omaan maahansa vankilaan ja ikuinen maahantulokielto.
    Nuo saatanan paskiaiset oikeen kilpailee sillä kuka tekee eniten raiskauksia. Ihme että löytyy vielä porukkaa mikä näkee nämä jotenkin ”hädän alaisina” ja pakolaisina.

  • Nimetön

    Vastaa

    Miksi näitä mutiaisia ei karkoiteta maasta?

  • Puolueeton

    Vastaa

    Hyvä, että jokin media jakaa TIETOA kansalaisille ja maahanmuuttajillekin. Valtion apu rikollisille tieto on huono vinkki rikollisille, mutta tarpeen veronmaksajille osoittaessaan avustuksen huonot puolet.

  • Salomon

    Vastaa

    Missä ilta-päivälehdet? missä Helsinki paska sanomat… Missä!!

    • Timppis

      Vastaa

      Jutikoitten persettä nuolemassa kilpaa salen ja nurmen laren kanssa.vesuria saa.…na.

  • Irmgard

    Vastaa

    Nämä raiskaaja- elukat pitäisi hukuttaa rikkihappoa tms. täynnä olevaan altaaseen. Nämä barbaarit ja kaikki heidän maanpetturi hyysääjänsä.

  • Munat irti kaikilta

    Vastaa

    ?????? Miksi nämä saa vielä jäädä suomeen?? Kaikilla vielä edellistä historiaa! Nyt vittu oikeesti suomi haloo

    • Olli

      Vastaa

      No tietenkin siksi että suvakki eukoilla on paapottavaa ja olisihan se kauheaa jos palleroiset lähetettäisiin takaisin sinne missä Kela Gold ei takaa mukavaa toimeen tuloa. Juu, sitten vielä se että kuka se keittäisi sitä ihanan ilmavaa riisiä jos partavauvat ajettaisiin sinne mihin kuuluvatkin.

    • Bella

      Vastaa

      Ja varmasti yhteistä historiaakin, kun ottaa huomioon, että lähes kaikilla noilla aiempi raiskaustuomio alla. Eli ovat vähän niin kuin raiskaajien klubi, joka tuolla kaupungilla liikkuu ja saalistavat pikkutyttöjä. Saavat jäädä Suomeen, koska katsokaapa sitä antifasistien tekemää raiskaajapojan eheytystä feministisellä kirjallisuudella: antifasistit ovat itse niin rikki, että eivät tunnusta koko seksuaalista ahdistelua olevan olemassakaan, ja jos on, niin sellaisen tekijän voidaan olettaa eheytyvän lukemalla. Valtionhallinnossa ja muun maussa kansanedustajissa on paljon tällaisten antifassujen ystäviä, siis oikeasti ystäviä, eli hengailevat antifassujen kanssa vapaa-aikanaan. Naisen pahin vihollinen, ennen raiskaajiakin: antifasisti.

  • Vittt...Stad

    Vastaa

    Kutsukaa tätä tapausta sillä nimellä mitä tässä oikeasti tapahtui!

    Groomingia!

  • murre iisakki riepunen

    Vastaa

    Näiden kyttyröiden paapominen tulkoon loppumaan heti, palautuslentoja aloitettava, rahtikoneetkin käy, koska lasti on täyttä sontaa.

  • Kyrpä irti muhamedeilta

    Vastaa

    On se vittu saatana näitä aasinnussijoita.
    Kotimaassaan nussivat kissat ja koirat sekä aasit. Elintasopakolaisena sateenkaari viherperse Suomeen nauttimaan luksus elämää veronmaksajien rahoilla. Sitten raiskataan naiset ja lapset. Jos ei muuten saa pillua niin kehitysvammainen tai 118vuotias mummo käy uhriksi!!!
    Sosiaalietuuksien ehtona näille vitun muhamedeille pitäisi olla kyrvän poistoleikkaus. Yhteiskunta säästäisi maltaita ja Suomen sijaan he menisivät ulkkareiden hallitsemaan Ruotsiin.

    Saddamilla jäi pahasti kansanmurhat kesken…

  • KokenutMies

    Vastaa

    Tuomituista Mustapha Kallal pyörittää tietojen mukaan Iloinen parturi nimistä yritystä Tampereen härmälänrannassa. Hänet on tuomittu jo kahdesta seksuaalirikoksesta.

    • Bella

      Vastaa

      Kiitos tiedosta. Näitä kaupungeissamme olevia liikkeenomistajia, jotka ovat syyllistyneet seksuaalirikokseen tai muuhin vakavaan rikokseen, voisi Partisaani listata tyyliin tässä ja tässä parturissa töissä ja niin edelleen. Sillä poikani ei ole tuossa parturissa käynyt (suosin suomalaista), mutta onpahan hyvä tietää tuonkin parturin taso, jos vaikka sattuu ohi kulkemaan.

      • KokenutMies

        Vastaa

        Liikkeen edessä pitäisi järjestää mielenosoitus, jossa jaetaan tuomiolauselmia ohikulkijoille ja kovaäänisen kanssa kerrotaan mitä mies on tehnyt. Mustaphan on tullut aika lähteä kotiin.

    • Härmälä

      Vastaa

      Pitää paikkaansa. Eikä ole vankilassa käynyt vaikka vanhatkin tuomiot on.

  • FIXIT asap!

    Vastaa

    oikeuslaitos on nykyisin vääryyslaitos, oikeusvaltiomme vääryysvaltio. Kiitos punavihreiden hyysääjineen, kuten sosialistinen sekoomus, ent. kansallinen kokoomus jne.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi

    judge, hammer, judgement