Romanikaksikolle tuomioita huumeista ja vääristä henkilötiedoista

Nimien perusteella vastaajat kuuluvat romanivähemmistöön. Tapahtumat alkoivat poliisin takaa-ajosta 2021.

Rikos

abstract, abstraction, acceleration

Poliisi oli muun rikosepäilyn vuoksi etsinyt tiettyä henkilöautoa Nummelassa. Havaittuaan auton poliisipartio oli lähtenyt sen perään ja kytkenyt pysäytysvalon päälle. Auton kuljettaja ei pysähtynyt, vaan ajoi poliisia pakoon, kunnes Ojakkalantien ja Vihdintien risteyksen läheisyydessä kuski menetti ajoneuvon hallinnan sillä seurauksella, että ajoneuvo on suistunut pois ajoradalta. Ajoneuvo on vaurioitunut ulosajossa ja kyydissä matkustajana olleen 2004 syntyneen vastaajan selkään on aiheutunut kipua. 1989 syntynyt vastaaja piti samassa rytäkässä hallussaan 2,7 grammaa amfetamiinia ja häntä epäiltiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

2004 syntynyt vastaaja kertoi poliisipartiolle veljensä nimen ja syntymäajan ominaan erehdyttääkseen partiota henkilöllisyydestään. Hänen verestään todettiin diatsepaamia, nordiatsepaamia, alpratsolaamia, karboksitetrahydrokannabinolia ja amfetamiinia.

1989 syntynyt vastaaja kiisti kuljettaneensa kysymyksessä olevaa ajoneuvoa kyseisenä ajankohtana. Asiassa ei esitetty näyttöä siitä, että hän olisi kuljettanut kyseistä ajoneuvoa kyseisenä ajankohtana, joten syytteet liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta hylättiin. Vastaajalle on tuomittu ehdottomat vankeusrangaistukset Helsingin käräjäoikeudessa 10.9.2021 ja 14.12.2021, joihin sisällytetään myös nyt syyksi luettu huumausaineen käyttörikos.

2004 syntynyt vastaaja tuomittiin väärän henkilötiedon antamisesta nuorena henkilönä ja huumausaineen käyttörikoksesta nuorena henkilönä 20 päiväsakkoon, joka tekee hänen tuloillaan 120 euroa. Hänet tuomittiin nuorisorangaistukseen toisista rikoksista jo pian nyt kyseessä olevien rikosten jälkeen. Hänen asianajajalleen maksetaan valtion varoista 1045 euroa ja sille arvonlisäveroa 250,80 euroa, mitkä määrät jäävät valtion vahingoksi.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 22954)

Huumeet Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Rappiokulttuuri Rikos Romanit Rotu Uutiset

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

abstract, abstraction, acceleration