Maahanmuuttajalle vankeutta törkeästä huumausainerikoksesta – Valtamedia peittelee osallisten etnistä taustaa!

Molemmat vastaajat ovat nimiensä perusteella kotoisin Afrikasta tai Lähi-idästä. 1993 syntynyt Babucarr Camara on tuomittu jo viime vuonna 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta.

Rikos

Babucarr Camara oli syyttäjän mukaan tilannut Belgiasta noin tuhat ekstaasitablettia, noin kilon amfetamiinia ja noin kilon kannabista. Hän tunnusti tilanneensa ulkomailta 970 ekstaasitablettia, amfetamiinia enintään 500 grammaa ja kannabista enintään 500 grammaa sekä pitänyt näitä hallussaan ja kuljettanut niitä. Hänen hallustaan takavarikoitiin vain 970 ekstaasitablettia ja 85.4 grammaa amfetamiinia ja 3 grammaa kannabista. Hän kiisti, että olisi myynyt, yrittänyt myydä tai muuten luovuttanut huumausaineita eteenpäin. Erän arvo oli yhteensä noin 30 000 euroa.

Paketin nouto

Paketti oli toimitettu väärällä nimellä ja väärällä postiosoitteella kantasuomalaisen henkilön kotiin. Televalvontatiedoista ilmenee, että Camaran puhelin on paikantunut noutopaikan lähettyville jo viikkoa ennen itse noutoa.

Camara oli yhdessä 1997 syntyneen maahanmuuttajan kanssa mennyt paikalle kysymään pakettia ja he olivat jättäneet autonsa puolen kilometrin päähän. Asianomistajan ovella he tiedustelivat saapunutta pakettia, ja paketin nähdessään 1997 syntynyt maahanmuuttaja nappasi välittömästi paketin itselleen asianomistajan kädestä. Camara oli tästä seuranneen käsirysyn aikana pitänyt isoa veistä lyömäasennossa päänsä yläpuolella ja huutanut jotain. Oikeus ei laskenut tapahtunutta edes perusmuotoiseksi ryöstöksi, vaan Camaran osalta pelkästään laittomaksi uhkaukseksi.

Ristiriitaiset kuulustelut

Camara on kuulusteluissa kertonut kertoneensa rikoskumppanilleen, että aineita oli tulossa ja että tarkoitus oli myydä niitä. Seuraavassa kuulustelussa hän kuitenkin kertoi, että rikoskumppani ei liittynyt huumeiden hankkimiseen. Käräjäoikeudessa tuomittu katsoi, että eroavaisuudet kertomuksissa saattoivat johtua siitä, että hänellä oli ollut sekava elämäntilanne ja että hän ei ehkä ollut ymmärtänyt kysymyksiä oikein.

Oikeus piti uskottavana, että rikoskumppani ei ollut tietoinen paketin sisällöstä.

Tuomio

Babucarr Camara tuomittiin 1 vuoden 3 kuukauden vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta ja laittomasta uhkauksesta. Valtion varoista maksetaan hänen asianajajalleen yhteensä 5.608,22 euroa.

1997 syntyneen maahanmuuttajan syytteet törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä ryöstöstä hylättiin. Valtion varoista maksetaan hänen asianajajalleen yhteensä 3.969,26 euroa.

Lähteet: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 211900)

Huumausainerikos Huumeet Huumekauppa Kotimaa Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Pakolaiset Rappiokulttuuri Rikos Rotu Talous Televalvonta Törkeä huumausainerikos Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Timpuri Numento

    Vastaa

    Kultamuna kuiriutui kahdesti. Hän työllisti ja rikastutti.
    Ei kai tällaista kunniavierasta vain Migri karkoita ?

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Rikollisuutta torjuisi, jos tuomitut pidettäisiin pakkotyössä kunnes korvaukset ja palkkiot on maksettu.

    • Marho Rubio

      Vastaa

      Vittu juurikin näin.. Tunti palkka 2,50 euroa tunti miinus verot.

  • Juha

    Vastaa

    Niinpä niin. Yksissä tuumin lähdetään veitsen kera toisen ihmisen kotiin ja tuomio on tämä. Lienee etnisellä taustalla olleen taas osuutensa asiaan.

  • Vääryys Voitti Taas

    Vastaa

    ”Oikeus piti uskottavana, että rikoskumppani ei ollut tietoinen paketin sisällöstä.” Joo, haettiin dvd-levyjä ja Tex Willereitä. Minä pidän uskottavana että oikeus ei osaa tai halua tehdä työtään asianmukaisella vaaditulla ammattitaidolla joka suoraan vaikuttaa maassamme vellovaan ulkomaalaisten tekemiin rikosten määrään. Taas päästettiin yksi koira veräjästä. Tämä kyseinen ilmaisen lipun saanut yksilö on 100% varmuudella kohta taas käräjillä, samanlaisesta rikoksesta ellei pahemmasta. Toivomme ”oikeuden” puolesta että ei kantasuomalaisen murhasta. 50/50..

  • Salomon

    Vastaa

    Niin.. just näin! Voisin lyödä vetoa, että tuomari oli sellainen Kiurun oloinen läski paskasäkki

  • ananias kunnonen

    Vastaa

    Pitäkää etälamautin aina mukana! Niitä myydään tuolla itiksen naapurissa!

  • Nimetön

    Vastaa

    Jos on syntynyt sellaiseen valtioon missä työ ei syntymälahja, niin elon hankinta kaikilla muilla tavoilla on itsestään selvää. Suomi on kantasuomalaisille ankara maa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi