Romaniteinille 4 kuukauden nuorisorangaistus lukuisista rikoksista

Vastaaja on ollut rikosten tekoaikaan 15-16-vuotias. Rikosrekisterin osaotteen mukaan vastaaja on jo kesällä 2021 tuomittu 10 kuukauden mittaiseen nuorisorangaistukseen.

Rikos

justice, law, court

Viime viikolla Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi alle 18-vuotiaan vastaajan neljän kuukauden nuorisorangaistukseen useista rikoksista. Nimien perusteella niin vastaaja kuin osa asianomistajistakin on romaneja.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Syyksi luetut rikokset

Väärän henkilötiedon antaminen nuorena henkilönä

Vastaaja on poliisia erehdyttääkseen ilmoittanut nimensä väärin ja antanut muutoin henkilöllisyydestään väärän tiedon.

Petos

Vastaaja on erehdyttänyt asianomistajaa luovuttamaan hänelle omistamansa pakettiauton näyttämällä hänelle puhelimestaan väärennettyä tositetta sovitun 3210 euron kauppahinnan suorittamisesta.

Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta

Vastaaja on kuljettanut yleisellä tiellä edellisellä rikoksella haltuunsa saamaa ajoneuvoa ilman vaadittavaa ajo-oikeutta.

Vahingonteko

Vastaaja on vahingoittanut haltuunsa saamaa pakettiautoa vahingoittamalla auton peräkoukkua, ohjauspyörää ja katon verhoilua sekä polttamalla autossa tupakkaa, mistä on jäänyt autoon hajuhaittaa.

Näpistys

Vastaaja on anastanut polttoainetta 60,58 euron arvosta tankkaamalla rikoksella haltuunsa saaman ajoneuvon ja poistumalla paikalta siitä maksamatta.

Vangin karkaaminen nuorena henkilönä

Vastaaja on kiinniotettuna henkilönä karannut häntä vartioineiden poliisien huostasta.

Tausta

Vastaaja ei ollut ensimmäistä kertaa oikeudessa. Nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetussa laissa tarkoitetussa nuoren seuraamusselvityksessä on käynyt ilmi, että käytös on ollut rajatonta siten, että vastaaja on ollut lähes jatkuvasti luvattomasti poissa sijoituspaikastaan, jolloin hän on vaarantanut omaa sekä muiden turvallisuutta ja terveyttä, minkä lisäksi hänen päihteidenkäyttö on näyttäytynyt huolestuttavana olleen ajoittain jopa raskasta ongelmakäyttöä. Päihteidenkäyttö puolestaan lisää vastaajan riskiä impulsiiviseen ja aggressiiviseen käytökseen. Vastaajan koulu- ja työtilanne on selvityksen mukaan heikko.

Valtion varoista maksetaan vastaajan asianajajalle 1500 euroa.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 201583)

Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Rappiokulttuuri Rikos Romanit Rotu Uutiset

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

justice, law, court