Holokaustitutkija Oula Silvennoinen valehteli poliisille rikoskuulusteluissa

Valehtelu tulee syömään Silvennoisen uskottavuutta käräjillä.

Rikos

Oula Silvennoinen.

Holokaustitutkija Oula Silvennoista epäillään kansalaisaktivisti Junes Lokan kunnian loukkaamisesta. Tapaus liittyy Yle-toimittaja Johanna Vehkoon käynnistämään rikosvyyhtiin, jossa useat tunnetut kulttuurimarxistit ovat pyrkineet leimaamaan Lokan vaaralliseksi ”natsiksi”, joka vaanii poliittisia vihollisiaan.

Silvennoinen kutsuttiin poliisikuulusteluihin sen jälkeen, kun hän kommentoi Twitterissä valokuvaa, jossa esiintyivät Lokka ja muutama muu kansallismielinen. Silvennoisen mukaan kuvan henkilöt olivat ”natsipellejä”.

Holokaustitutkija ei uskaltanut ottaa vastuuta teoistaan, kun hänet kutsuttiin poliisikuulusteluihin. Aluksi hän väitti, että kuvakaappaus hänen viestistään on väärennös. Tähän poliisi kuitenkin totesi, ettei kyseessä ole poliisille lähetetty tiedosto vaan poliisin itsensä ottama kuvakaappaus. Tämä vei kokonaan pohjan Silvennoisen alkuperäiseltä selitykseltä, joten hän päätti vaihtaa taktiikkaa.

Kuva: Tiina Wiik / Twitter.

Kohtelias hakkeri

Silvennoinen väitti edelleen poliisille, ettei hän itse olisi kirjoittanut ”natsipelle”-tekstiä. Sen sijaan hän väitti, että hakkeri on saattanut kaapata hänen Twitter-tilinsä ja kirjoittaa ”natsipelle”-päivityksen.

Lokan puoliso Tiina Wiik huomautti, että kyseessä on ollut harvinaisen kohtelias ”hakkeri”, sillä ”hakkeri” oli poistanut Silvennoisen viestin välittömästi sen jälkeen, kun poliisi alkoi epäillä Silvennoista rikoksesta. Toisin sanoen ”hakkeri” yritti peitellä Silvennoisen jälkiä tämän puolesta.

Rikoksesta epäilty saa lain mukaan valehdella poliisikuulusteluissa. Valehtelu tulee kuitenkin syömään Silvennoisen uskottavuutta aikanaan käräjillä.

Lähde: Tiina Wiik

Johanna Vehkoo Junes Lokka Kotimaa Kunnianloukkaus Oula Silvennoinen Poliisi Poliittiset viholliset Rikos Sananvastuu Sionismi Tiina Wiik Vihapuhe

Keskustelu

23 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Oh hoh! Eikö puna-Oulan puoluetoverit Teemu Hokkanen ja Pekka Hätönen Helsingin poliisilaitoksella kykene suojelemaan arvon dosenttia?

    Miksi Taponen ei tee mitään?!! Tai rodunsekoitusministeri Ohisalo?!!

    Milloin Helsingin yliopisto irtisanoutuu ja tuomitsee puna-Oulan suorittaman vihapuheen?

    Eikös puna-Oula ole myös herjannut pyhimys Lokkaa hänen sukujuurista, eli syyllistynyt kiihoittamiseen kansanryhmää vastaan?

  • Late

    Vastaa

    Holokaustitutkija 😂 ei kai toi kusiaivo leipäänsä tienaa tolla jutkujen valheellisella paskalla ?

    • Jussiboy

      Vastaa

      Kuules nyt Late, Silvennoinenhan sanoo vain totuuden, ei siitä tarvitse suuttua. Onkos sinulla eittää todisteita, että hokaustia ei olisi tapahtunut? Muitakin todisteita pitää olla kuin vain teidän hihhulien salaliitto- ja valhemediat kuten magneettimedia ja mv-lehti. Olette pienessä kuplassa, tavataan nyt herran tähden muitakin järkeviä ihmisiä.

      • Fiktiontarkistaja

        Vastaa

        Kuules nyt Jussiboy, siitä että holocaustia ei ole tapahtunut on niin paljon todisteita, että niiden esittämiseen on tarvittu lähes 50-osainen Holocaust Handbooks ‑kirjasarja. Kirjoissa käyty läpi kaikki leirit, dokumentit, silminnäkijät, oikeudenkäynnit ja yleensäkin kaikki aiheeseen liittyvä. Lue enemmän, luulet vähemmän.

        • Jussiboy

          Vastaa

          Joo, ja minä väitän, että koko ns. Kirjasarja on vain joidenkin harhaisten natsien kuvitelmaa, koska he eivät pysty ajattelemaan selkeästi. He ovat kuin juoppoja, jotka selittävät itselleen, että en minä ole riippuvainen viinasta, enkä tuota mitään haittaa muille ihmisille. Kuinkahan monta kirjasarjaa on kirjoitettu, joissa on todistettu ja dokumentoitu holocaust. Taitaa kyllä olla sivumäärä verrattomasti suurempi kuin tuossa mainostamassasi tekeleessä. Olen tutustunut siihen mutta en tullut vakuuttuneeksi. Lue sinäkin muutakin kuin kaikenmaailman vääristelevää . Voisit yllättyä ja valaistua, maailmankatsomuksesikin avartua, eikä tarvitsisi käpertyä hyvin pieniin piireihin.

          • 6000000 ?

            Nuo sinun ”jussiböy” esittämäsi ”kirjasarjat” on kaikki pelkää oletusta ja keksittyä paskaa.

  • Suurennuslasi

    Vastaa

    Siinä sitä tutkimista riittää, kun ei oikein ole mitä tutkia.

    • Sensuroimaton Totuus

      Vastaa

      Olemattoman tutkiminen on kovaa hommaa…

  • Ennenkuulumatonta

    Vastaa

    Siis Ylen vakioasiantuntija valehtelee? Voisiko näin tapahtua?

    • Puolustaja

      Vastaa

      On tainnut Oulalla vähentyä jopa Ylen asiantuntijuustehtävät. Sen verran helposti provosoituva kaveri taitaa olla kyseessä, että uskottavuus on mennyt.Hän on hyvä esimerkki Ylen linjasta käyttää asiantuntijana aktivistia, jolla on hyvin vahva vihervasemmistolainen tausta. Tämmöisellä toiminnalla ei olisi mitään asiaa yliopistoon, ellei hän tutkisi natseja. Hän on hyvä todiste yliopiston vasemmistolaisesta hegemoniasta. Hänen oikea paikka toimia olisi mielestäni pehmeäseinäinen huone.

  • Julli

    Vastaa

    Oula punakaartilainen astui sitten miinaan, jota kutsutaan totuudeksi. Pysyvä vamma tuli tuosta kohtaamisesta.

    Kiva seurata, kun nämä fiktion maailmassa elävät friikit saavat kosketuksia faktapitoiseen maailmaan.

    Sattuu, kun luottamus menee ja se on Oulalle täysin oikein. Ansaitsi ja maailma palkitsi. 👌

  • N.N.

    Vastaa

    Aina joskus näitä juttuja lukiessani saa nauraa, huh, nyt ovat leukaperit vaarassa revetä.

    Jatka sinä vain Sylvesteri, tee jatkossakin sitä mitä parhaiten osaat. Kyllä tuomarit palkitsee sinua.

  • TT

    Vastaa

    Tämä onkin ainoa toimiva menetelmä osoittaa vihervasemmistolle, mitä heidän ajamansa sananvapauden rajoittaminen käytännössä merkitsee. Koko sekoilu työllistää lopulta vain poliisia ja oikeuslaitosta. Poliittisen keskustelun ”Overtonin ikkuna” koko ajan kapenee. Mediaa taustalla ohjaavat tahot ovat tähän erittäin tyytyväisiä.

  • N.N.

    Vastaa

    Nämä tyypit roikkuu kuin terrieri ihmisten kinttuissa kun heitä on tarpeeksi monta.

    Mutta tuuli on kääntynyt, ihmiset alkaa nähdä Ruotsin kauhistuttava tilanne, sitä on mahdotonta valehdella pois niin kuin valtamedia tähän asti on tehnyt.

    Sitten kun tarttutaan kiinni näiden pelkuroiden tekemisiin ja sanomisiin, ovat ensimmäisenä luikkimassa pakoon, että enhän minä, joku muu kakkasi mun housuihin.

    Nyt on mielenkiintoista tietää kuka kakkasi Sylvesterin housuihin?

    • Julli

      Vastaa

      Pitäisikö kansallismielisten kerätä jo hyvissä ajoin näiden oman pesän likaajien viestejä talteen tulevia sukupolvia varten?

      Nämä modernit taistolaiset likaavat tulevaisuutta tekemisillään jatkossakin, mutta kyllähän nämä pitäisi nostaa historiallisine tekemisineen tikun nokkaan tulevien sukupolvien arvioitavaksi. Vasta tulevaisuudessa nämä tulevat saamaan todellisen tuomionsa.

  • pakastebroileri

    Vastaa

    Viherkommunistit ovat keksineet omasta mielestään hyvän taktiikan. Perustetaan Twitter- tai muu sometili, ja annetaan tunnukset kaikille kavereille ja muille sekopäille. Nämä sitten kirjoittelevat sinne mitä sattuu, ja tilin omistaja vetoaa siihen että joku muu on oksentanut sinne paskajuttuja koska tunnukset ovat jaeltu ympäri kyliä. Jepjep.

  • ABC

    Vastaa

    Holokaustitutkija? Nyt on siis todellakin kirjaimellisesti kyseessä nollatutkimus: tutkitaan jotakin asiaa, joka ei ole edes tapahtunut.

    • Jupi

      Vastaa

      Naulan kantaan osuit.

    • Että näin

      Vastaa

      Tutkii surullisen kuuluisaa 6 milj. lampunvarjostimen polttamista euroopassa, josta ei ole mitään konkreettista todistetta tutkitavaksi vrt. Minolaisen kulttuurin tutkintaan, josta on löydetty hyvinkin paljon ja aikaa sen häviämisen/tutkimisen välillä sentään kului reilu pari tuhatta vuotta, tässä tapauksesa varttia vaille sata vuotta.
      Johan tuo sionistiOula sai mutulla vedettyä suomalaiset ss-palvelleetkin mukaan holohoaxiin ihan tekijämiehinä.

  • Risto

    Vastaa

    Aivan oikein tuolle punavihreälle häirikölle. Näille mukasuvaitsevaisille omasta mielestään paremmalle väelle on hyvä kohdata vaatimansa ”sanan vastuu” ihan kantapään kautta ja siitä aiheutuvat seuraukset sakkojen ja rikosrekisterimerkinnän muodossa 😁
    Partisaanille vinkki: Kannattaa tutkia kuka on Hope Antikainen.

  • wöömies

    Vastaa

    Oula on israelin rahoittama hybridivaikuttaja. Kuulemma suuttui jollekin kanssavihreällä joka erehtyi kysymään hänen kantaansa palestiinan konfliktiin.

  • Nimetön

    Vastaa
  • Tomppa

    Vastaa

    Mitäpä muuta kuin valehtelua valheessa elävältä ihmiseltä voi odottaa? Ei mitään uutta tai ihmeellistä, vai miten se meni, Oula?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi