Somali turvapaikanhakija riehui veitsen kanssa Italiassa – puukotti 6‑vuotiasta kurkkuun!

Kyseinen somali on maleksinut Euroopassa vuodesta 2015 lähtien.

Rikos

26-vuotias turvapaikanhakija Somaliasta pidätettiin viime viikonloppuna Italian Riminissä tämän haavoitettua viittä ihmistä veitsellä. Yksi uhreista oli 6‑vuotias poika, jota somali puukotti kurkkuun tämän matkustaessa bussissa äitinsä kanssa.

Somali veti veitsen esiin ja aloitti riehumisensa bussissa kahden naispuolisen lipuntarkastajan noustua kyytiin ja vaadittua miestä näyttämään lippunsa. Turvapaikanhakija puukotti yhteensä viittä ennen kiinniottoaan. Yhdenkään uhrin vammat eivät onneksi olleet tappavat.

Somali oli tullut Eurooppaan vuoden 2015 maahantunkeutujatulvan mukana ja siitä lähtien hakenut turvapaikkaa Italiaa ennen Tanskasta, Ruotsista, Saksasta ja Alankomaista.

Kyseinen puukotusisku tapahtui vain vähän yli viikkoa myöhemmin siitä, kun eräs toinen siirtolainen Afrikasta iski miestä rikkinäisellä pullolla kaulaan tämän yritettyä suojella 9‑vuotiasta veljentytärtään mustan raiskausyritykseltä.

Lähde: Breitbart

Afrikkalaiset Alankomaat Elintasopakolaisuus Euroopan unioni Eurooppa Italia Maahanmuuttajajengit Maahanmuutto Pakolaiset Poliittiset viholliset Puukotus Raiskaus Rappiokulttuuri Rikos Rotu Ruotsi Saksa Sionismi Somalia Talous Tanska Terrorismi Turvapaikanhakija Turvapaikka Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisten kansanmurha Yhteiskunta

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Poliitikoilla on verta käsissään, he ovat mahdollistaneet tämän tunkeutujavyöryn, josta seuraa tällaista.
    Vastaavat tapaukset vain lisääntyvät tulevaisuudessa, mutta tekeekö se muutosta poliitikkojen suhtautumisessa tunkeutujavyöryyn?
    Ei, koska he eivät välitä eurooppalaisista pätkääkään, oma etu ja rahakas virka menee kansan edelle.

    Toivon, että eurooppalaiset heräävät laajempina massoina, vasta silloin rotumuukalaisille tulee hankalat oltavat.

  • TT

    Vastaa

    Insinööri oli turhautunut, koska Italian avaruushallinnosta ei herunut hänelle eläkevirkaa.

  • realisti

    Vastaa

    en ole rasisti olen realsiti. !!! ei saatana. tietenkin pitänyt mennä puukottamaan 6 vuotiasta pikku lasta viaton lapsi kuitenkin kyseessä. on varmaan hyviä yksilöitä myös mutta kyllä on maahan muuttajissa myös näitä häiriintyneitä tapauskia jotka vaan loikoilee veron maksajien rahoilla SUOMESSA. ja pää ministerit sun muut hjallitus politikot ei henkilökohtaisesti ei välitä kun sINUN lastasi puukotetaan hELsinkingin rauta tie asemalla. ajatte lin että on lähinnä kaupunkien onggelma mutta todelisuudessa näyttäis olevan myös täällä meidän kylillä saman näköistä meininkiä.

  • Velkarahaa

    Vastaa

    Somali juhlii varmasti voittoa vääräuskoisista kun on saanut puukotettua 6‑vuotiasta kaulaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi