Toni Jalosen twiittikäräjät käytiin – syyttäjä vaatii 70 päiväsakkoa

Syyte koskee keväällä 2019 julkaistua sadan tuhannen euron twiittiä, jossa Jalonen kehotti äänestämään Perussuomalaisia.

Rikos

päivitetty

Toni Jalonen vasemmalla ja Johannes Sipola oikealla 4.11.2020 Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Kuva: Seppo Lehto

Pirkanmaan käräjäoikeudessa istuttiin keskiviikkona vastaamassa syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Vastaajan penkille päätyi tällä kertaa kansalaisaktivisti Toni Jalonen sekä Johannes Sipola. Molemmat tunnetaan pois potkitun Perussuomalaisten nuorisojärjestön radikaalin siiven edustajina. Syyttäjä vaatii Jaloselle 70 päiväsakkoa ja Sipolalle 60.

Syyte koskee Jalosen osalta twiittiä, jossa hän kehotti äänestämään Perussuomalaisia Eurovaaleissa, jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi mustalta. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen mukaan kyse on kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja hän antoikin käskyn nostaa asiasta syyte.

Sipolan kohdalla syyte koskee Jalosen kirjoittaman twiitin alle tullutta vastausta, jossa hän vastasi kysyjälle, etteivät tummaihoiset ole eurooppalaisia. Syyttäjän mukaan kysymykseen vastaaminen oli rikostuomion arvoinen teko.

Tuomio asiasta annetaan kirjallisena viimeistään 18.11.

Lue lisää:

Suomalaista sananvapautta: kolmelle syytteet Persunuorten ”sadan tonnin twiitistä”

Johannes Sipola Käräjäoikeus Kotimaa Pirkanmaa Politiikka Raija Toiviainen Rikos Sananvapaus Toni Jalonen Yhteiskunta

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pelle

    Vastaa

    Jos tuomio tulee, suomalainen ei voi ilmaista mielipiteitään minkälaisena haluaisi Suomen pysyvän tulevaisuudessa väestöltään. Samalla tuomitaan suomalainen kulttuuriperintö. Sehän vasta on törkeää kiihottamista kansanryhmää kohtaan.

  • Veppi

    Vastaa

    Tämä toiviainen taitaa olla täysin asiaton. Koska hänestä päästään?

    • Juha Pekkala

      Vastaa

      Hänestä päästään heti, kun joku ottaa asiakseen.…

  • juha.

    Vastaa

    No, tämä kaveri ei ole kuitenkaan raiskannut alaikäistä tyttöä! Mutta sehän onkin paljon pienempi rikos vallankin ”läpsyt” jalassa!

  • Kirjoittelua

    Vastaa

    Monelle on epäselvää mitä kansliapäätös tarkoittaa. Itse päätöshän lienee jo tehty. Todella harvoissa tapauksissa pidetään uusia palavereja. Kansliapäätöken perusideana on saada aikaa kirjoittaa päätöksen perustelut sekä etsiä sopivia lainkohtia sekä ennakkopäätöksiä tukemaan tehtyä ratkaisua. 

    Eli, nyt vain odotellaan miten tehtyä päätöstä perustellaan.

  • Totuuden soturi

    Vastaa

    Ovatko mustat valtakunnansyyttäjän mukaan kansanryhmä? Ovatko natiivit eurooppalaiset valtakunnansyyttäjän mukaan tummaihoisia? Hulluus on valloillaan. Stalin katselisi ylpeänä kommaritoveriensa sananvainoa ja vääryydenkäyntejä väärinajattelutuomioineen.

  • Schlageter

    Vastaa

    ”Maailma muuttuu, mutta me emme”. Niin sanoi joskus entinen esimieheni maailmanmenoa ihmetellessään. Siitä on jo vuosikymmenet. Ja maailma on entistä hullumpi.
    ”Saako sanoa, että mustaihoiset eivät ole eurooppalaisia?”
    ”Saako sanoa, ettei halua niitä Suomeen?”
    ”Saako neekeriä sanoa neekeriksi?”
    ”Entä ryssää ryssäksi?”
    Mitä helvettiä tapahtuu?
    On selvää, että lapsia täytyy opettaa, etteivät opi pihalta tai koulusta rumia sanoja. Se on vanhempien tehtävä.
    Mutta aikuisten opettaminen??? Se, onko minun kielenkäytössäni ryssä ryssä ja neekeri neekeri, se ei ole ole minkään valtakunnansyyttäjän asia. Jos olen sitä mieltä, ettei neekereille pitäisi antaa Suomen kansalaisuutta, ettei Eurovision laulukilpailuihin tai urheilun euroopanmestaruuskilpailuihin saisi osallistua, jos ei ole eurooppalainen (=valkoinen), niin se on minun mielipiteeni, eikä ole olemassa muuta kuin kuula, joka estäisi minua sanomasta, mitä ajattelen. Jos syyttäjä haluaa siitä sakottaa, niin sakottakoon. Mutta minun vapauttani sanoa mitä ajattelen, syyttäjä ei ota.
    Jos rehellisille, oikeille suomalaisille jaetaan sakkoja, kuten artikkelin tapauksessa voi käydä, niin kolehtipussi kiertämään!
    Ja tämän kantani lopetan aatteellisella tervehdyksellä, josta joku kirottu voi pahastua, jos haluaa:
    Heil Hitler!

  • Ensa no Kuka

    Vastaa

    Ehkä sitä pitäisi viestiä epäsuorasti tyyliin ”haluatko mustia naapureiksi, älä silloin äänestä persuja”.

  • Plääh

    Vastaa

    Miksi sitten virallisen näkemyksen mukaan Etelä-Afrikan valkoiset eivät kelpaa agtikkalaisiksi?

  • kas kun sattui

    Vastaa

    Tämä on aika hauska raja tämä 70 päiväsakkoa. Silloin se kirpaisee lompakkoa. Mutta jos se olisi 90 päiväsakkoa, se muunnettaisiin ehdolliseksi vankeudeksi eikä maksettavaa tulisi lainkaan.

    Kas kun syyttäjä vaatii juuri 70:tä päväsakkoa. Läytyisköhän tuohon joku pieni ”koventamisperuste”?

  • Ensa no Kuka

    Vastaa

    ”…hän vastasi kysyjälle, etteivät tummaihoiset ole eurooppalaisia. Syyttäjän mukaan kysymykseen vastaaminen oli rikostuomion arvoinen teko.”

    Jos hän olisi vastannut, että tummaihoiset eivät ole saamelaisia, niin olisiko siitäkin tullut syyte. Entä jos olisi vastannut, että blondit pohjoismaalaiset eivät ole Kongon alkuperäisasukkaita. 

    Nykyinen loukkaantumisherkistely ja syyttäminen milloin minkin itsestäänselvyden sanomisen takia, on jonkinlainen yhteiskuntaa vaivaava mielisairaus. 

    Mielipiteen tai tosiasian kertomisen kriminalisointi on osoitus kyvyttömyydestä kumota mielipide asiaperustein tai osoittaa tosiasiana pidetty vääräksi. Nämä syyttäjät osoittavat syytöksillään, että syytetty on oikeassa. 

    Miten yhteiskunta voi parantua nykyisestä lähes kaiken kieltävästä ja kriminalisoivasta suvaitsevaisuudesta. Sana ”suvaitsevainen” merkitsee nykykielessä sitä, mitä ennen pidettiin äärimmäisenä suvaitsemattomuutena. Sota on rauhaa. Rakkaus on vihaa. 

    Kenties ihminen kantaa perimässään ominaisuuksia, jotka välillä tuottavat kaikenlaista väestölle ja yksilöille tuhoisaa hulluuttaa. On noitavainoja, on historian vääristelyä, on joidenkin kansanryhmien nostamista kaiken arvostelun yläpuolelle. 

    Ehkä olemme menossa kohti uutta pimeää historian aikakautta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi