Lahden kiusaamistapauksen esitutkinta etenee

Poliisia tuntuu kiinnostavan enemmän alkuperäiseen kiusaajaan kohdistunut rangaistus.

Rikos

Videolla näkyy kuinka nuori poika pakotettiin joukkovoiman avulla nuolemaan täysi-ikäiseksi väitetyn miehen kenkää.

Poliisi tiedottaa edenneensä Lahdessa tapahtuneen kiusaamistapauksen ja siitä seuranneen rangaistuksen esitutkinnassa.

Poliisin mukaan kiusaaja ja myöhemmin rangaistu henkilö on 18-vuotias kiusatun ollessa 14. Kiusaajaa rankaisseet ovat 17- ja 18-vuotiaita. Poliisin mukaan kiusaajalta olisi myös anastettu omaisuutta rangaistuksen aikana, minkä vuoksi kiusaajaan kohdistunutta rangaistusta tutkitaan ryöstönä sekä törkeänä pahoinpitelynä.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että oman käden oikeus on aina väärin, vaikka se tuntuisikin oikeudenmukaiselta. Aina pitäisi ottaa yhteys poliisiin. Tämä siitäkin huolimatta, että yhteiskunta on jo useiden sukupolvien ajan ollut täysin kädetön kiusaajien edessä, eikä kiusaamiselle käytännössä tule loppua muulla keinolla kuin asiaan fyysisesti puuttumalla.

Lähde: Poliisi

Kotimaa Lahti Poliisi PolPo Rappiokulttuuri Rikos

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • EV

    Vastaa

    Kiusaaja sai jo ennakkoon oikean tuomion teostaan ja todellisen viimeisen varoituksen, tuskin uskaltaa kiusata enää ikinä. Lahdessa ei tuollaista nöyryytystä ja pienempien kiusaamista katsota hyvällä. ”Anna olla viimeinen kerta.”

    Kaikkea hyvää tälle kiusatulle pojalle, jos sattuisit vaikka lukemaan näitä kommentteja. Voit olla varma, että sait oikeasti kavereita ympäri Suomea, sieluntovereita. Kuvottavaa mitä sinulle tehtiin, tuollaista et varmasti ole ansainnut ja voin kuvitella että tuosta on lähes mahdotonta päästä yli, mutta päivä kerrallaan eteenpäin. Et ole yksin, muista se!

  • huutavan ääni erämaassa

    Vastaa

    turpaa ja kunnolla

  • Ilmari

    Vastaa

    Tekijöille neuvo: Kiistäkää kaikki! Syyttäjän asia on osoittaa, että te teitte sen eikä teidän asianne ole todistaa että ette tehneet. Epäilty saa puhua mitä tahansa eikä siitä voida rangaista jos hän ei puhu tottam

    Jos kiistätte niin tämä alkuperäinen lyöjä joutuu tarkkaan miettimään kun häneltä kysytään että oliko ne varmasti nämä kaksi, koska hänen on rangaistuksen uhalla puhuttava totta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi