Marinin neuvottelemia ”tukirahoja” päätymässä Italian mafialle

Suomalaisten kustantamista ”elvytyseuroista” merkittävä osa päätyy rahoittamaan huumekauppaa, prostituutiota ja korruptiota.

Rikos

Italian tunnetuimmat mafiajärjestöt pitävät erityisen tiukassa otteessaan nimenomaan etelän syntyseutujaan – Cosa Nostra Sisiliaa, Camorra Napolin ympäristöä ja ’Ndrangheta Calabrian aluetta.

Italian mafianvastaisen tutkimusviraston (DIA) mukaan EU:n ”elvytyspaketin” miljardilahjoituksia uhkaa päätyminen mafian lonkeroihin. Koska mafia on Italiassa soluttanut niin julkiseen kuin yksityiseenkin sektoriin, suomalaisten veronmaksajien kustantamista ”elvytyseuroista” merkittävä osa päätyy rahoittamaan muun muassa huumekauppaa, prostituutiota ja korruptiota.

EU:n ”elvytyspaketti” rakennettiin tukemaan ennen kaikkea Euroopan eliittipankkeja. Pankit ovat eläneet riskialttiita aikoja viime kuukausina, kun koronan laukaisema talouskriisi ajoi Etelä-Euroopan valtioita maksukyvyttömyyden partaalle. Jos Italian kaltaiset valtiot ajautuvat konkurssiin, niiden valtionvelkakirjoihin sijoittaneet pankit kärsivät verisiä tappioita.

EU päätti pelastaa pankit lahjoittamalla kriisivaltioille tähtitieteellisiä summia vauraiden valtioiden veromaksajien rahaa. Tuet rahoittaakseen jäsenvaltiot joutuvat ottamaan yksityisiltä pankeilta miljardikaupalla velkaa. Nyt sovittu velkapommi on yhteensä 750 miljardia euroa. Suomalaisten nettokulut pankkien pelastusoperaatiossa ovat 3,2 miljardia euroa.

Miljardeja mafialle

Pankkimafian ohella Sanna Marin on lahjoittamassa suomalaisten selkänahoista revittyjä tukia myös aidolle alkuperäiselle mafialle Italiaan. Vaikka järjestäytyneen rikollisuuden edustus italialaisen yhteiskunnan joka alalla on laajasti tunnettu tosiasia, ei asia tuntunut käyvän Suomen hallituksen mielessä edes ohimennen.

– Miljardeja euroja virtaa Eurooppaan ja Italiaan, eikä mafia vain katso sivusta. Se tulee sukeltamaan rahamereen. Italian mafia turvautuu usein uhkailuun tai muihin vilpillisiin keinoihin voittaakseen julkisten projektien tarjouskilpailuja, DIA:n johtaja Giuseppe Governale varoitti.

EU:n räjäyttämä finanssipommi on Italian kannalta suurin rahoitushanke sitten toisen maailmansodan jälkeisen jälleenrakentamisen. Suomalaisten rahaa syydetään surutta rikollisten pohjattomiin taskuihin.

Rikolliset valmiina rahastamaan

Erityisesti eteläitalialainen huumeisiin ja korruptioon erikoistunut ‘Ndrangheta-mafiaklaani on kasvattanut tasettaan surutta kevään ja kesän aikana ostaen kriisiyrityksiä pilkkahintaan. Nyt mafiayritysten kassat täytetään Sanna Marinin lahjoittamalla suomalaisella käteisellä.

EU:n poliitikkoja puoluerahoituksen kautta hallitseville pankkiireille on tärkeintä, että hukuttamalla Italia ilmaiseen rahaan EU pelastaa maan velkakirjat toistaiseksi konkurssiuhalta. Pankkimafia ja perinteinen mafia lyövät kättä ja nauravat suomalaisille nettomaksajille päin naamaa. Marin puolestaan lunastaa finanssieliitiltä kiitokseksi hyväpalkkaisen konsulttiuran pääministerikautensa päätteeksi.

Lähde: MTV Uutiset

Lue myös:

Suomelle miljardien nettokulut EU-pankkien pelastusoperaatiossa

Euroalue Euroopan unioni Kotimaa Mafia Poliittiset viholliset Politiikka Rikos Sanna Marin Talous Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Sehän meni just niin kuin pitikin

    Vastaa

    ”Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista”
    ‑Tytti Tuppurainen

    Varmasti on, ainakin rikollisjengien bisnesten kannalta.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    En hämmästyisi, vaikka McMafia olisi se taho, joka alunperin keksi että elvytysrahaa tässä tarvitaan. Juuri kerman kuoriminen mielessä.

    Euroopan Unioni on liian byrokraattinen, elitistinen ja korruptoitu, että se voisi selvitä. EU tulee romahtamaan ja mitä pikemmin, sitä pienemmillä vaurioilla selviämme. Tulkoon itku ja hammastenkiristys, mikä tahansa on parempi kuin Euroopan Unionin sortovalta. 

    Jos EU suostuu romahtamaan ilman sotaa, hyvä niin. Jos ei, olkoon niin. Tapahtui mitä tahansa, tulemme elämään kovia aikoja.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi