Kulttuurimarxistiset Finlayson ja Makia talousvaikeuksissa – yrityssaneeraus alkoi!

Konserni ei suostu myöntämään, että sen omilla toimilla on voinut olla vaikutusta sen nykyisiin ongelmiin.

Talous

Finlayson tunnetaan muun muassa homolakanoistaan.

Suomalaiset samaan konserniin kuuluvat tekstiilialan yritykset Finlayson, Makia ja Vallila ovat hakeutuneet yrityssaneeraukseen. Yhtiöiden taloudellisia vaikeuksia ovat aiheuttaneet niiden omien sanojensa muun muassa Ukrainan sota, talouden epävarmuus ja ”kuluttajien ostovoiman heikentyminen”. Konserni ei toisin sanoen suostu myöntämään, että sen omilla toimilla on voinut olla vaikutusta sen nykyisiin ongelmiin.

Konsernilla on lainaa, jota on ollut tarkoitus käyttää toiminnan kasvattamiseen, mutta korot ovat nousseet niin paljon, että rahoituskustannukset ovat paisuneet kestämättömälle tasolle. Yhtiöiden kustannusrakennetta on kevennetty muun muassa käymällä muutosneuvotteluja eri puolilla Suomea.

Erityisesti Finlayson ja Makia ovat brändäytyneet liberaaleja arvoja kannattaviksi yhtiöiksi. Finlayson on esimerkiksi tullut tunnetuksi kulttuurimarxistisista kampanjoistaan homolobbauksen puolesta. Lisäksi Finlayson ja Makia ovat jo pitkään boikotoineet tavarataloyhtiö Kärkkäistä sen omistajan sionismikriittisten ja kansallismielisten näkemysten vuoksi.

Lähde: Iltalehti

Finlayson Homolobby Kärkkäinen Oy Kotimaa Kulttuurimarxismi LGBT Makia Rappiokulttuuri Talous Vallila

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Loistavia uutisia, tässä tapauksessa on turha syyttää ”ostovoiman heikentymistä”, kun tietää taustat, moni laittoi nuo roskayhtiöt boikottiin ihan syystä.
    Toivottavasti kaatuvat kokonaan.

  • Konkkaan vaan

    Vastaa

    Koko yrityssaneeraus on käsitteenään ja vaikutuksiltaan sitä luokkaa että se pitäisi lailla kieltää. Yritys joka hyväksytään velkasaneeraukseen, on mitä todennäköisimmin kahden vuoden aikana konkurssissa muutenkin, mutta tuhoaa yhteistyökumppaneiden liiketalouden.

    Yrityssaneeraus ”keksittiin” Mauno Koiviston ja Esko Ahon sekä konklaaviston kehittämän laman jälkeen. Se kehitettiin vain siksi että rikollisesti valuuttalainojen maksumiehiksi jääneet yrittäjät olisivat jatkaneet velkaisina yritystoimintaansa, eivätkä heittäisi hanskojaan tiskiin.

    Nykymaailmassa jos yritys ajautuu tilanteeseen että ”kassasta puuttuu rahaa kun velat ovat liian suuret”, niin liiktoiminta-ajatus on jo lähtökohtaisesti vääristynyt. Ja jos yrityssaneerauksen tuloksena veloista päätetään antaa anteeksi esim. 70% (yritys muuten terveellä pohjalla) niin mitä luulette, muuttuuko yrityksen toimenkuva tai kassavirta mitenkään? Muutamaa harvaa poikkeusta lukunottamatta: EI !! Ja se ajaan välttömästi yrityksen tilanteeseen jossa sama velkaantuminen jatkuu ja yritys ajautuu konkurssiin. Ja muutenkin, entiset yhteistyökumppanit poikkeuksetta ilmoittavat että ”Ennenkuin kaikki vanhat laskut on maksettu, mitään yhteistyötä ei ole”.

    Ja mitä tulee näihin ”anteeksi annetteuihin velkoihin”, niin jos tuomioistuin päättää esim. 70% anteeksiannosta, niin kaikkien velkojien on pakko se hyväksyä. Ja se hävinnyt erotus, sitä ei saa kirjata edes tappoihin. Se on anteeksi annettu. Mutta siitä velasta joka häviää, siitä on jo maksettu ALV, eikä sitäkään saa takaisin.

    Alihankkijan/yhteistyökumppanin näkövinkkelistä velkasaneeraus on kaikkein huonoin vaihtoehto. Se iskee suoraan niiden kirjanpidon taseeseen ja sekin puuttuva osa joka on jo laskutettu, sen yritys joutuu ”tienaamaan” toiseen kertaan pysyäkseen itse hengissä.

    Yrityssaneeraus maksaa minimissään 30 000e. Ja jos yritys todetaan saneeraukseen kelpaamattomaksi, papereiden täyttämisen kustannus jää suoraan veronmaksajien kontolle. Ja jos yritys pääsee saneeraukseen mutta menee konkurssiin, taas veronmaksajat maksavat kustannukset. Väittäisin että nyt tarkastelussa olevan yritysryppään velkasaneerauspaperit kustantavat 400–500 000e. Mutta sopivien lakimiesten löydyttyä, se voi maksaa yli miljoonankin.

    Niin että toivon etteivät ko. yritykset pääse velkasaneeraukseen vaan menevät konkurssiin. Konkurssin jälkeen joku aina jatkaa ja muuttaa liiketoimintaansa taloudellisesti kannattavammaksi.

    • hh1488

      Vastaa

      ei se ihan näinkään ole,esim kärkkäinen kävi yrityssaneeraus ohjelman läpi

    • Ilmari

      Vastaa

      Konkurssissa yleensä kukaan velkoja ei saa rahojaan. Yrityssaneerauksessa saa edes osan. Et tainnut tietää, että myös velkojien kantaa kysytään, ennen kuin saneeraukseen ryhdytään.

      • Konkkaan vaan

        Vastaa

        Kyllä minä tiesin. Olen muutamia yrityssaneerauksia seurannut ”vierestä”. Ja huonosti on käynyt kaikille. Kärkkäistä en tiennyt mutta pitänee sanoa että positiivinen poikkeus. Mietityttää että mikähän sen siihen oikein ajoi? Liiketoiminta on kuitenkin ollut vakaalla pohjalla.

        Mutta tosiaan, jos menettää rahat joista on maksanut jo ALV:t eikä saa kuitata niitä edes tappioiksi, niin se on pahempi tilanne kuin se että ”ei saa rahojaan” saa omassa kirjanpidossaan kuitata 100%:sti tappioiksi. Kirjattuna se auttaa omaa tasetta, eikä siitä joudu maksamaan esim. liikevoittoveroa, jos elää sopivasti 0‑linjan tuntumassa.

        Ja niinkuin mainitsin, jos liiketoiminta on sellaista että se tuottaa koko ajan tappiota eikä sitä älyä muuttaa, niin on parempi ajaa liiketoiminta suoraan konkkaan. Se on yhteiskunnankin kannalta parempi vaihtoehto.

        Muuten, kuinka moni tiesi että verottajalla/yhteiskunnalla ei ole olemassa sellaista mallia jossa Oy ”vain lopetetaan”? Paperilla se on olemassa, mutta koittakaapa lopettaa Oy ja nostaa verojen jälkeen rahat itsellenne tuloverojen alaisuuteen. Saattaa mennä useampi vuosi ennenkuin yritys kokonaan kuolee ja poistuu rekistereistä. Verottajan/yhteiskunnan näkövinkkelistä vain konkurssi on Oy:lle ainoa oikea tapa lopettaa yritys.

  • Mummo

    Vastaa

    Mainonnassa tuo yltiö eokeismin työntäminen joka tuutista kantaa lopulta hedelmää. Vanha sanonta: ”ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä”.
    Nyt vaan kävi juuri niin. Nimi on vedetty kuraan ja vellinä pysyy.

  • TT

    Vastaa

    Suomen homotomppa on selkeästi alalakulttuurimies. Jokainen järkevä tietää, että kieroutuneet alakulttuurit on pidettävä niille sopivissa paikoissa eli sanonnan mukaan ”kaapissa” eli poissa lasten ja normiväestön silmistä. Kulttuurimarxistit ovat järjestelmällisesti pyrkineet kansallisen kulttuurin elinvoiman heikentämiseen kääntämällä arvot ylösalaisin ja työntämällä ala-arvoisen roskan, esimerkiksi elokuvien silmittömän väkivallan tai sairaan pervoilun kaikkien eteen myötähäpeää aiheuttamaan. Marxistit toivovat, että yleisön terve häpeän tunne laantuu ja väestö omaksuu pervot aatteet ja puuhastelut itsekin. Tässä on aika hyvin onnistuttu, mutta nyt on tullut korjausliikkeen aika. 

    Tompan piirroksissa on toki taiteellista osaamista paljonkin, mutta visvaisuus pilaa niistä useimmat. Kaappiin siis.

    • Otto

      Vastaa

      Tomppa alkoi kiinnostaa Suomen perävasemmistoa vasta postuumisti, kun hänen työnsä rekisteröitiin ja säätiöitiin kauppatavaraksi USA:ssa. Säätiötä vetää hänen silloinen ystävänsä, joka koristeltiin taannoin Suomen Leijonan ritarikunnan killuttimilla. Säätiö on saanut Suomesta tuottoja eri tavoin, mm. postimerkkivihosta, joka on maailman postiliiton (UPU) sääntöjen vastainen. Tämä sopimus on on postin kulun kannalta oleellinen, sillä sen perusteella Suomesta tuleva posti jaetaan ulkomailla, ja sama toisinpäin. Sopimus säätelee mm. postimerkkien aihepiirin kaikissa maissa soveliaaksi katsotuksi.

      • Salomon

        Vastaa

        Ehkä vähän löyhä johtopäätös: mutta senkö takia suomen postikin piti kostoksi raiskata?

  • tymä

    Vastaa

    Taisi olla että myös Stockman on talousvaikeuksissa. Näille sitten hirveitä summia veronmaksajien rahaa kannattamattomille liiketoiminnoilleen.

  • seant

    Vastaa

    Usassa on oikein hälytys sivusto tällaisista firmoista.
    https://consumersresearch.org/wokealert/
    Mm on firmoja, jotka maksaa täysin abortti kulut, mutta toisaalta äitiysvapaa on minimaalinen.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kaiken maailman koliikkivasemmistolaisten boikottilistalla jo varmaan vuodesta 2017 oleva Kärkkäinen on sen sijaan jo vuosikausia tehnyt joka vuosi uuden liikevaihtoennätyksen ja tilikauden tulos ei näyttäisi olleen tappiollinen ainakaan vuoden 2019 jälkeen. En tiedä voiko tästä vetää johtopäätöstä ’get woke, go broke’, mutta kyllähän tästä voi päätellä, miten suurta osaa kansasta kiinnostaa vasemmistomedioiden mustamaalauskampanjat. Toivoa antaa ainakin itselleni.

  • GLGL

    Vastaa

    Teollisuuspatruunat aivan varmasti näkivät Marinin hallituskaudella, että asiat on menossa päin helvettiä koko yhteiskunnan leveydellä, mutta jostakin syystä eivät tehneet mitään suunnan muuttamiseksi. Ehkä siellä kuviteltiin, että woke-kulttuuri on voittava hevonen ja siihen laitettiin loputkin panokset, tai sitten median pelko oli liian suurta. Jää nähtäväksi.
    Finlayson joutaa mennä. Peitelkööt konkurripesänsä homolakanoilla.
    Samoin Vallila. Olkoon se karman kosto taksilakiuudistuksesta.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Joskus voi näköjään negatiivinen talousuutinen olla paradoksaalisesti ERITTÄIN POSITIIVINEN UUTINEN!

  • Korruptio Kepuloinen

    Vastaa

    Finlayson on jo laitettu boikottiin homolobbauksen vuoksi, Makia woke sekoilun takia ja Vallila sen jälkeen sen omistava taksiuudistaja haettiin ulkomailta ministeriksi ja kaikessa hiljaisuudessa hoitamaan Sipilän korruptoitunutta raideliikenteen rahti ’uudistusta’ joka oli vain yritys napata VR:n omaisuutta Sipilän suvulle.

  • Salomon

    Vastaa

    Nooh.. onneksi nämä yritykset eivät ole antisemitistisiä, ja voivathan he aina laittaa kurdien kanssa pitserioita pystyyn

  • Orjatyövoimalla miljonääriksi, kansa maksaa

    Vastaa

    Vallila käyttää halpatyövoimaa Aasiassa. Yhtiö taitaa olla ent. liikenneministeri 2015–2019 matutaksiuudistaja Anne Bernerin omistuksessa, ainakin osittain.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi