EU katkaisee rahoituksen Puolan poliittisesti vääräoppisilta paikallishallinnoilta

Puolalaiset paikallishallinnot aloittivat homopropagandan vastaisen tempauksensa vuonna 2019, kun lähes 200 kuntaa julistautui LGBT-ideologiasta vapaiksi alueiksi.

Talous

Euroopan unioni on päättänyt ratkaista kulttuurimarxismia koskevan kiistansa Puolan kanssa kovin ottein. EU sulkee rahahanat Puolan LGBT-vapaiksi julistautuneilta alueilta eli maakunnilta ja kunnilta, jotka eivät suostu syöttämään homopropagandaa kansalle.

Päätös koskee EU:n niin sanottua koheesiorahastoa. Eurofederalistien mukaan ”tasa-arvo” ja ”syrjimättömyys” ovat unionin ”koheesiopolitiikan” kivijalkoja, minkä vuoksi perinteisten arvojen ylläpitäminen tulee johtamaan taloudellisiin boikotteihin vastaisuudessakin.

Puolalaiset paikallishallinnot aloittivat homopropagandan vastaisen tempauksensa vuonna 2019, kun lähes 200 kuntaa julistautui LGBT-ideologiasta vapaiksi alueiksi. Tämä johti lähes välittömiin vastatoimenpiteisiin, joiden yhteydessä EU pyrki painostamaan kunnat tekemään homomyönteistä politiikkaa vaikka väkisin.

Osa puolalaiskunnista on taipunut EU:n painostukseen. Kauppalehden mukaan Puolassa on kuitenkin myös suuri määrä paikallishallintoja, jotka ovat edelleen virallisesti homoideologiasta vapaita.

Lähde: Kauppalehti

Euroopan unioni Homolobby Homoseksuaalisuus Homot Kulttuurimarxismi LGBT Politiikka Puola Rappiokulttuuri Talous Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    EU:n lisäksi myös pankit voivat alkaa toteuttaa globalismin mädätystä soveltamalla rahoituksessa ESG-standardeja, joissa nk. ”yhdenvertaisuus” ja ”inkluusio” ovat tärkeitä kriteereitä. Juutalaiset ja muut internatsit ovat kehittäneet poliittisesti ohjaavan rahajärjestelmän, jonka on määrä toimia 100% teholla mädätysarvojen puolesta. Järjestelmän toteutus vaatii myös pankki- ja rahoitussektorin keskittämistä muutamalle suurelle toimijalle. USA:ssa on meneillään prosessi, jossa paikallispankit ajetaan konkurssiin ja liiketoiminta siirtyy isojen Wall Street pankkien alaisuuteen. Näin voidaan toteuttaa siellä ideologinen rahajärjestelmä. Euroopassa ideologista rahajärjestelmää tai sen julkista puolta tukee EU rahastoineen, joita esim. markkinaliberaalina patsasteleva Kokoomus rakastaa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Homous on niin luonnollista, että sitä pitää edistää kiristyksellä

  • Paul Dittel

    Vastaa

    Ero EU:sta ja eurosta pitäisi olla jokaisen ajattelevan ihmisen ykköstavoite. Yhteiskunta kun tarpeeksi kauan ja laajamittaisesti mätänee, niin se lopulta romahtaa.

  • FU-EU

    Vastaa

    Puola ja Unkari roikkuvat EU:ssa mukana niin kauan kuin saavat sieltä rahaa. Kun rahantulo loppuu, tapahtuu POXIT ja MAXIT. Siinä on muillekin ”EU-kriittisille” maille saumaa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi