Kansalaisten vastarinta tuottaa tulosta – Serbia peruu Pride-tapahtuman

Järjestäjät valittavat, että Serbian tulisi puuttua "kiusaajien" eli kansalaisaktivistien toimintaan, mutta hallituksen mukaan heillä on tällä hetkellä muutakin mietittävää.

Aktivismi

Kansalaisten vastarinta erilaisia perversioita markkinoivaa Pride-tapahtumaa vastaan tuottaa tulosta, sillä Serbia on päättänyt perua maahan suunnitellun Pride-tapahtuman. Syyksi tälle kerrotaan yhteenottojen pelko, mikäli tapahtuma toteutuu.

European Pride Organisers Association (EPOA) valitsi Belgradin vuosittaisen EuroPride-tapahtuman pääkaupungiksi tälle vuodelle jo kolme vuotta sitten. Vuosien ajan hiotut kampanjasuunnitelmat valuvat nyt kuitenkin hukkaan, kiitos kansalaisaktivistien.

Järjestäjät valittavat, että Serbian tulisi puuttua ”kiusaajien” eli kansalaisaktivistien toimintaan, mutta hallituksen mukaan heillä on tällä hetkellä muutakin mietittävää.

Lähde: The Guardian

Aktivismi Homot Perhearvot Perinteiset arvot Rappiokulttuuri Serbia Suora toiminta Ulkomaat Uutiset

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hienoa nähdä kansalaisaktivismin tuottavan tulosta.
    Juutalaistaustainen pride-liike yrittää yhä enemmän mädättää nyt myös Itä-Euroopan maita, toivotaan vastarinnan olevan kovaa ja sitä kautta nämä vastenmieliset pyrkimykset jäisivät vain haaveeksi.

  • TT

    Vastaa

    Serbit tietävät, että jollei LGBT+-junaa pysäytetä, niin jossain vaiheessa vuorossa ovat lapset ja niiden seksualisointi, sairaat sukupuolenvaihdoshoidot tai pedofilia. Mitä aikaisemmin perverssien juna pysäytetään, sen vähemmän vahinkoa ehtii tapahtua.

    • Late

      Vastaa

      Serbiassa tuskin valtio kustantaa noille sekopää transuille kalliita hormoni ” hoitoja” ja sukupuolielinten kirurgisia tuhoamisia. Siellähän sit vinkuu. Siellä kun ei valtiolla ole varaa moiseen. Ei ole kyllä suomellakaan, mutta silti täällä kustannetaan noin miljoona eur per lärvi maksavaa sekoilua. Työssä käyvä keski- ikäinen heteromies kun tarvis testosteroni korvaushoitoa niin ite saa maksella noin 800 eur vuodessa lääkkeensä + tutkimukset 2 krt vuodessa vähintään

      • HenkkaR

        Vastaa

        Jep, toistaiseksi Serbiassa kaikki hyvin. Mutta kyllä sielläkin valtion kassasta, tarvittaessa velalla paikaten, on varaa moisiin jos viherkommarit päätetään moisesta päättämään. Mutta onneksi ei vielä päästetty edes vallan esiasteelle.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Kansalaisaktivismi toimii.

  • juha II

    Vastaa

    Serbian ortodokikirkko jäsenineen erityisesti masinoi suurmielenosoituksen kyseistä saasta kulkuetta vastaan ja myös kansallismieliset serbialaiset ym. konservatiivit osallistuivat. Lännen valtamediat demonisoivat mielenosoitusta sen väkivaltaisuudella ja tietenkin ”natseilla” ja ”äärioikeistolla”.

    • Tonni

      Vastaa

      Mikököhän saatanan into NATO:lla, EU:lla ja (((medialla))) on tunkea Serbian asioihin?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi