Helsingissä kiireinen mielenosoitusviikko – ainakin kolme koronakommunismin vastaista mielenosoitusta

Helsingissä on kiireinen loppuviikko mitä tulee mielenosoituksiin. Torstain ja lauantain välillä kaupungissa on ainakin kolme koronakommunismia vastustavaa mielenosoitusta.

Aktivismi

Torstaina kulttuuri‑, urheilu- ja tapahtuma-ala järjestää mielenosoituksen, jossa vaaditaan tapahtumien avaamista ja yleisön päästämistä sisään.

Muita vaatimuksia ovat elinkeinonharjoittamisen oikeuksien palauttaminen, rajoituspolitiikan päätösten avoimuus, ennakoivuus sekä tietoperustaisuus, alojen yhdenvertainen kohtelu, alojen kuuntelu sekä riittävät koronatuet ja elvytysohjelma kulttuuri- ja tapahtuma-alalle pandemian jälkihoitoon. Lisäksi vaatimuksena on lainsäädännön uudistaminen tulevien epidemioiden varalta.

Kulttuuri‑, urheilu- ja tapahtuma-alat työllistävät yhteensä yli 200 000 ihmistä. Tapahtuma on jatkoa viime kesänä pidetylle vastaavalle tapahtumalle. Se kokoontuu Senaatintorilla kello 12.00.

Perjantaina kaupunkiin kokoontuu Convoy Finland ‑mielenosoitus. Se lupaa tukkia kaupungin marssittamalla tiet täyteen autoja. Tapahtuma ottaa mallia Kanadan vastaavasta tapahtumasta, joka on jo lauantaista asti ollut paikallaan. Se kokoontuu Helsingissä kello 18.00 eteenpäin perjantaina.

Lauantaina eduskuntatalolla kokoontuu Save Sote ‑mielenosoitus. Sen tarkoitus on vastustaa sosiaali- ja terveysalan pakkorokotuksia. Se kokoontuu kello 14.00 ja jatkaa siitä kulkueena eduskuntatalolle.

Aktivismi Convoy Finland Eduskunta Eduskuntatalo Helsinki Hyvinvointi Koronarajoitukset Koronavirus Kotimaa Kulttuuri Mielenosoitus Politiikka Sotepalvelut Talous Teknologia Tiede & luonto Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

10 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Passipoliisi

    Vastaa

    Juna meni jo. Nyt avautuu kaikki tilaisuudet myös rokottamattomille ja rokottamattomia hoitajia ei voi irtisanoa, muta onneksi siirretään jonnekin toisarvoisiin töihin, lumitöihin.
    Nyt pandemia on edennyt siihen pisteeseen ettei enää kannateta sulkuja, maskia olisi suositeltavaa käyttää vieläkin.

    • Possipaliisi

      Vastaa

      Mitä toisarvoista on lumitöissä?

    • Nimetön

      Vastaa

      Huomaa kyllä että kommaria harmittaa.

  • DS

    Vastaa

    Loistavaa. Tässä on paljon painavia syitä vuosien aikana pistää Marin ahtaalle ja näyttää aitoa kansanvaltaa. Tyrannit voidaan poistaa vallasta.

  • Jouko Piha

    Vastaa

    Itse tykkään kun on niin realistiset tavoitteet.

    • Kirsi Piho

      Vastaa

      Ja taas natsikulkue mun ikkunan alla. 😉

  • Sane Man

    Vastaa

    Aukinormaalisti – ravintolat avaavat ovensa Pe klo 18 ja ovat siitä eteenpäin auki normaalisti. Muistakaahan tukea niitä. Sariini ja Ursula saavat pitkän nenän. Siis entistäkin pidemmän.

  • DTOM

    Vastaa

    Ajatellaampa nykypäivän tapahtumia ja verrataan niitä 1930-luvun tilanteeseen ja tulevan suursodan alkuun.

    Saksa oli pelastanut itsensä lamasta irtisanoutumalla velkapankkijärjestelmästä. USA:ssa oli lama ja massatyöttömyys, Neuvostoliitto oli nouseva supervalta. Toisen maailmansodan sanotaan alkaneen Saksan hyökättyä Puolaan. Sota alkoi, koska keskuspankkiirit eivät voineet sallia Saksan käyttöön ottamaa kilpailevaa talousjärjestelmää ja tulevaa suurvalta asemaa. Sota oli keskuspankiirien ja vapaamuurarien; Stalin, Churchill ja Truman luomus. Hitlerin saksa oli julistanut vapaamuurari-aatteen laittomaksi.

    Maailmassa on jälleen lama, joka johtuu hyvin pitkälti siitä, että FED on painanut vuosikymmenet rahaa tyhjästä ja USA on konkurssissa. Monet muut maat mukaanlukien Suomi on ajettu ahdinkoon ottamalla keskuspankeilta velkaa velalle. USA pystyy pelastamaan taloutensa, kuten Trumankin aikoinaan teki masinoimalla sodan ja lähtemällä siihen mukaan. Nyt tarvitaan vain syy sodalle. Tämä voisi olla Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

    Viimeinen, valkoinen kansallismielinen valtio, Venäjä on saanut maailman ja median silmissä Saksan roolin. Se on alkanut varmistamaan selustaansa ottamalla itselleen suoja-alueita ja panostamalla huomattavasti asevarusteluun jo vuosia ennakkoon. 

    Kiina, josta ollaan perustamassa tulevaan johtavaa supervaltaa, on kuten Stalinin kommunistinen Neuvostoliitto. Se on tehnyt jälleen sopimukset kummankin osapuolen kanssa ja tarpeen tulleen pettää ja manipuloi tilannetta omaksi edukseen. 

    Syynä toisen maailmansodan syiden yksipuoliseen uutisointiin voi olla yksinkertaisesti tämä. Kun maailma ei tiedä totuutta tapahtumista, toimivaa kaavaa voidaan käyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Mielenkiintoista nähdä missä ”hyökkäys Puolaan” tapahtuu tällä kertaa. Maailmanpolitiikassa mitään ei tapahdu sattumalta.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Sota nollaa kaikki. Myös elintason. Sen jälkeen kaikki pelkkää nousua…”Tasa.arvon” aika EUroopassa päätyy taas suuriin sotiin…

  • Jones

    Vastaa

    Miksi meidän pitäisi ottaa sellaisia rokotuksia, jotka eivät afrikkalaisillekkaan kelvanneet vaikka saivat ilmaiseksi. Jotain todella hämärää on tässä nyt.
    Nigeriassa tuhottiin yli miljoona AstraZeneca-annosta
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008496328.html

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi