Haastattelussa Suomi Herää ‑järjestäjä Tuukka Kuru

Partisaani tavoitti Tuukka Kurun.

Aktivismi

Itsenäisyyspäivänä isänmaalliset suomalaiset tulevat marssimaan poliittisen uudelleenitsenäistymisen ja kulttuurillisen uudelleenheräämisen puolesta.

Hei! Pidät puheen itsenäisyyspäivänä Suomi Herää ‑kulkueessa. Minkälaiset fiilikset sinulla on tapahtumasta?

Kaiken kaikkiaan hyvät tuntemukset. Edellinen itsenäisyyspäivä oli kohdallani ensimmäinen moneen vuoteen, jolloin en päässyt osaksi yhtäkään kulkuetta tai itsenäisyyspäivän musiikkiesitystä, vaan olin pakotettu katsomaan yleisradion virallista tarjontaa kotisohvaltani käsin. Ohjelman perustuessa pitkälti monikulttuurisuuden ja liberaalidemokratian ylistämiseen, tiesin mielessäni, että oma paikkani tulee jatkossakin löytymään aina kaduilta. Tällä kertaa isänmaallisille ihmisille tarjotaan peräti kaksi kansallismielistä kulkuetta, ja olen itse monen muun mukana osallistumassa niistä molempiin.
Kansallismielisyys elää joukkovoiman kautta, ja joukkovoimaa liikkeemme tulee tarvitsemaan joka ikinen itsenäisyyspäivä tästä eteenpäinkin. Siinä missä Suomi Herää ‑kulkue tarjoaa mahdollisuuden ilolle ja kovaääniselle juhlinnalle, perinteinen 612-kulkue toimii tälläkin kertaa hiljaisena muistokulkueena, jolla kunnioitetaan edeltäjiemme uhrauksia.

Mitä puheesi tulee käsittelemään?

Tämän syksyn aikana olen pyöritellyt päässäni useita kertoja ajatuksia kansakunnan henkisestä jaksamisesta sekä yksilön sitoutuneisuudesta omaa yhteisöään kohtaan. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, minkälaisia tarinoita liberaalidemokraattinen ja kulutuskeskeinen maailmanjärjestys tarjoaa jäsenilleen, ja pohtinut, että onko niistä tarinoista yksikään riittävä suurimman uhrauksen antamiselle. Minua siis kiinnostaa ajatus siitä, minkälainen joukko tätä nykyistä järjestelmäämme todellisuudessa kannattaa, ja kuinka moni heistä olisi todellisuudessa valmis uhraamaan oman terveytensä ja jopa henkensä sen puolustamiseksi. Pelkään nimittäin pahoin, että kansallisuudesta, kulttuurista ja perinteistä riisuttu yhteiskunta ei tarjoa enää yhdellekään yksilölle todellista syytä puolustaa sitä, sillä ihmiset eivät koe kyseistä yhteiskuntaa oman kansakuntansa henkilöitymänä, vaan ainoastaan kasvottomana virastona, joka ylläpitää nykyistä tulonsiirtojärjestelmää.
Tulen puheessani tekemään vertauksia kansakuntamme kohtalonhetkiin, ja osoittamaan, ettei kansaamme kuolemaansa asti puolustaneet soturit nauttineet yhdestäkään modernin ajan ”ihmisoikeudesta”. Heidän uhrauksensa perustuivat siis johonkin ihan muuhun, kuin nykyiseen liberaalidemokraattiseen järjestelmään.

Olet myös tapahtuman järjestäjä. Miten järjestelyt ovat edenneet?

Järjestelyt ovat edenneet nähdäkseni oikein mallikkaasti. Kulkueen brändi on hyvä, ja nopeat täsmämarkkinoinnit ovat antaneet siitä kiinnostavan, hivenen jopa salaperäisen kuvan. Tähän mennessä yhteistyö viranomaisten kanssa ei ole aiheuttanut ongelmia, joskin viime hetken muutoksiin kannattaa näissä hommissa aina varautua. Olen myös ollut hyvin iloinen siitä, että aiempia jakolinjoja, jotka erottelivat laajemman kansallismielisen liikkeen järjestöjä ja aktiiveja toisistaan, ei ole enää niin selvästi nähtävissä. Monet sen kaltaiset ihmiset, joiden keskinäisestä yhteistyöstä ei olisi voitu haaveillakaan joitakin vuosia aiemmin, ovat mahtuneet samoihin tapahtumiin kuluneen vuoden aikana. Toivottavasti tämä suojasää näkyisi myös Suomi Herää-kulkueessa, joka on teemaltaan selvästi kansallisradikaali, mutta joka kuitenkin toivottaa tervetulleeksi kaikki suomalaiset isänmaanystävät.

Ketkä kaikki ovat tervetulleita tapahtumaan?

Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki kansallismieliset suomalaiset, jotka haluavat juhlia maamme itsenäisyyspäivää samanmielisessä seurassa, sekä osoittaa maamme päättäjillemme, ettei itsenäisyyden ilosanomaa ole rahvaan puolelta unohdettu.

Olet myös Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja. Miten kannattajakorttikeräys etenee?

Tällä hetkellä kortteja on kasassa arviolta 75% tarvittavasta määrästä. Syksyn aikana kärsitystä hiljaisemmasta ajanjaksosta on päästy osittain eroon siksikin, että joukkoomme on hakenut paljon uusia jäseniä, jotka ovat suorittaneet omissa kaupungeissaan itsenäistä korttikeräystä. Siinä vaiheessa, kun koko projektia oltiin vasta suunnittelemassa, hallituksemme tiesi, ettemme kykene ajamaan näinkin valtavaa projektia maaliin ainoastaan omin voimin, sillä kyseistä puoluetyötä joudutaan tekemään puhtaasti muun elämän ja muun työn ohessa. Tämä projekti tulee näillä näkymin onnistumaan, ja se tulee saamaan puoluerekisterimerkinnän lisäksi todella pätevän ja osaavan jäsenistön lippujensa taakse. Hallituksen vaivannäkö on siten kantanut hedelmää, ja maamme puoluekentälle tulee nousemaan aito kansallisradikaali vaihtoehto, joka ei liberaalien arvojen edessä kumartele.

Miten löydät aikaa kaikkeen poliittiseen aktivismiisi?

Olen tähän mennessä kyennyt yhdistämään liikuntaharrastuksen, nettiradion, merkittävät ihmissuhteet, politiikan ja työelämän sen kaltaiseen tasapainoon, joka on tarjonnut nimellisestä kiireestä huolimatta myös vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia sen hyödyntämiseen. Liikkuva kivi ei tunnetusti sammaloidu, ja jos ihminen on koko ajan pienen kiireen alla, hän saa paljon enemmän aikaiseksi kuin täysin staattisessa tilassa oleva henkilö. Kiire tai stressi ovat monelta osin subjektiivisia kokemuksia, ja ne ovat usein seurausta ajankäytön tehottomuudesta, ei niinkään liian suuresta työmäärästä. Henkilö, joka jättää kaiken aina viime tinkaan, on aina stressaantunut, vaikka työn määrä olisi aikataulullisesti tarkasteltuna täysin kohtuullinen.
Kun joka päivä tekee vähän, yhtenäkään päivänä ei tarvitse tehdä liikaa.

Onko sinulla muuta kerrottavaa tapahtumasta?

Haluaisin antaa lukijoille sellaisen kotiläksyn, että mikäli jokainen teistä tuo Helsinkiin mukanaan vähintään yhden uuden ihmisen, joka ei ole koskaan aiemmin osallistunut kansallismielisiin tapahtumiin, olette tehneet enemmän kansallismielisen liikkeen eteen kuin 90 % netissä nimimerkin takaa vaikuttavista ”aktiiveista”. Vaikka oma sohva tuntuisikin kuinka kivalta, ja selkä niin kovin kipeältä, niin tulkaa silti itse paikalle, älkääkä jääkö odottamaan, että joku nauhoittaa tapahtuman teidän puolestanne. Kansallismielisten ihmisten tulee kyetä irrottautumaan digitaalisesta vankilastaan, sekä rohkaistua ottamaan se tila haltuun, joka heille todellisuudessa kuuluu.
Itsenäisyyspäivä on kansallismielisten juhlapäivä, ja sinä päivänä Helsinki on meidän kaupunkimme.

612 Aktivismi Filosofia Helsinki Historia Itsenäisyys Itsenäisyyspäivä Kotimaa Kulttuuri Mielenosoitus Politiikka Rotu Suomi Herää Talous Tuukka Kuru Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Taas mennään!

    Vastaa

    Olen samaa mieltä Tuukan kanssa tuosta digitaalisesta vankilasta. Koronan varjolla meiltä ollaan viemässä jo oikeus liikkua ulkona omassa maassamme, joten siitäkin syystä on tärkeää tulla paikalle ja näyttää ettemme vain hiljaa alistu aivan kaikelle.

    Sotaveteraanit uskalsivat olla etulinjassa täysin ylivoimaista puna-armeijaa vastaan, kai sinä sentään uskallat marssia omassa pääkaupungissasi rauhan aikana oman kansasi puolesta?

  • Passipoliisi

    Vastaa

    Rokottamattomuus on verrattavissa maanpetturuuteen tai rintamakarkureeteen. Rokottamattomat täyttävät tehohoitopaikat ja muut esim kolareissa loukkaantuneet eivät saa tehohoitoa. Tämän vuoksi nämä rokottamattomat rintamakarkurit on suljettava kotiin ja yhteiskunnan ulkopuolelle niin pitkäksi aikaa, että hoitopaikkoja vapautuu riittävästi. Tehohoitopaikkoja on enää vapaana 3..6 kpl KOKO SUOMESSA! Pääasiallisesti tähän ovat syynä rokotuksesta kieltäytyjät. Koronapassi on säädettävä pakolliseksi kaikissa välttämättömissä paikoissa, kute teatterit, ravintolat, kaupat, urheilutilat ym Apteekin poissulkien. Miettikää, haluatteko leimautua rintamakarkuriksi ja maanpetturiksi vai menettekö makduttomaan rokotukseen ja samalla mahdollisesti säästytte vaikea koronan jälkitauteina vammautumiselta tai pahimmassa tapauksessa kuolemalta?

    • Mieti itse!

      Vastaa

      Miksi sinua kiinnostaa natsien henki ja terveys? Oletko itse natsi? Mikset vain voi antaa natsien kuolla koronaan? Kuolema ei ole verrattavissa maanpetturuuteen eikä rintamakarkuruuteen, koska tänne ei ole kukaan jäänyt.Minkäs nimisiä kavereita nämä tehohoitopaikat täyttäneet rokottamattomat ovat? Mainitse yksi…

    • Nice try

      Vastaa

      Hyvä yritys.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Vai että ihan ”maanpetturuudeksi”, jos monikansallisen lääkeyhtiön väkisin lobbaamasta piikistä kieltäytyminen meinaa ”maanpetturuutta”, niin sitten olen oikein mielelläni se maanpetturi.
      Mihis ne 1000 tehohoitopaikkaa katosi, joita Kiuru viime vuonna hehkutti?
      Keitäs siellä teholla makaa? Käypä katsomassa STM:n uusin katsaus aiheesta.
      Mikä pakkomielle sinulla on siihen passiin ja kerrotko nyt kaikille, että miten se passi suojaa paremmin kuin itse rokotteet?
      Jos se passi on niin tärkeä, niin voinhan minä sellaisen tilata itselleni, tuleeko heti turvallisempi olo?
      Olet kyllä retardeimpia tyyppejä mitä koko koronasekoilussa on nähty.

    • Kripo 88

      Vastaa

      Valepoliisi? Mustalainen?

  • Passipoliisi

    Vastaa

    Tonttu eihän sairaala saa antaa tietoja. Voit olla seuraava, vielä on yksi suomessa vapaana Joensuussa, tervemenoa.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Olisi mielenkiintoista saada sinut tekemään älykkyystesti, saisitkohan enemmän kuin 50 pistettä…

      • Jussiboy

        Vastaa

        Sehän olisi sitten sama kuin sinulla. Sepustuksiasi kun lukee niin ei voi tulla muuhun johtopäätökseen.

        • Sivusta seuraaja

          Vastaa

          Kateellinenko siellä kirjoittaa?

  • Ismo

    Vastaa

    Tuukka on hyvin oikeassa siinä, että tällaisen nykyjärjestelmän puolesta eläminen ja kuoleminen olisi suorastaan naurettavaa. Itse en ainakaan koe tätä nykyistä Suomea sen paremmin oikealta kuin vasemmalta puolustamisen arvoisena. Korruptiota kaikkialla eikä järkeä enää missään. Onkin tullut aika lailla olan takaa pohdittua Evolan ’Ride the Tigerissa’ esittämiä näkemyksiä isänmaallisuuden ja patriotismin kriisistä ts. porvarillisen maailmanjärjestyksen turmiota. Vaikka sinänsä annan kädenojennuksen sinimustalle liikkeelle niin en usko, että enää nykypäivänä liike tulee saamaan kammettua suomalaisia ”demokraattisesta hyvinvointi-unestaan” ennen kuin jonkinlainen todellinen katastrofi iskee toden teolla.

  • Passipoliisi

    Vastaa

    Ja tässä teille tosi tarina rokottamattomuudesta. Lukekaa!!!
    https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/267d645a-c545-4161-aa04-bc742a580248

    Rokottamaton Ari kuoli koronaan – isällä on mielessään poikansa katse hengityskoneessa
    Jarmo Matikainen saattoi koronaan kuolleen 55-vuotiaan veljensä runsas viikko sitten hautaan. ”Veljeni kuolema tuntuu niin turhalta”, hän sanoo.

    Jarmo Matikaisen, 57, veli Ari, 55, kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Oulun yliopistollisen sairaalan teho-osastolla lokakuun puolivälissä. Ari ei ollut ottanut koronarokotuksia.

    – Arilla oli lapsuuden kokemusten jälkeen piikkikammo, Jarmo kertoo veljestään.

    Ari sai koronatartunnan syyskuussa ja sairasti tautia noin kuukauden ennen kuolemaansa.

    – Arilla oli voimakas piikkikammo. Hänellä oli virtsateissä ongelmia jo ihan vauvaiästä kouluikään ja hän kammoksui ja pelkäsi vielä aikuisenakin erilaisia piikkejä, Jarmo kertoo.

    – Ari oli adventisti, mutta vakaumuksella ei ollut tekemistä sen kanssa, ettei hän ottanut koronarokotetta. Hän oli tervehenkinen kasvissyöjä, sellainen iloinen kulkija, joka rakasti rekkoja, autoja ja ajamista, isoveli muistelee pikkuveljeään.

    Perhe sai käydä onneksi sairaalassa katsomassa Aria. Isä Reijo Hyyppä, 82, hyvästeli poikansa sairaalassa.

    – Minulla on mielessäni vieläkin poikani katse, kun hän katsoi minua silmiin hengityskoneessa, isä muistelee Arin viimeisiä hetkiä sairaalassa.

    Musiikin avulla yhteys
    Kun veli Jarmo kävi katsomassa Aria teho-osastolla, hän piti puhelinta veljensä korvalla ja soitti musiikkia, kuten Kari Tapion Kuin taivaisiin ‑kappaletta. Siinä vaiheessa veli oli hengityskoneessa, eikä pystynyt enää puhumaan.

    • 100x rokotettu valtamediafani

      Vastaa

      Tässä sulle toinen tosi tarina: Jari Sillanpää eheytyi ja on ylpeä umpihetero. ”En nykyisin voi sietää homoja!”

      Lähde: ”Vastuullinen journalismi eli kaikki valtamediat ja iltahöpöt.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi