Toni Jalonen hakee Suomen Sisun ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi

Toni Jalonen ilmoitti tiistaina hakevansa Suomen Sisun ensimmäisen varapuheenjohtajan paikkaa. Paikka valitaan jäsenäänestyksellä.

Aktivismi

Toni Jalonen.

Jalonen on aikaisemmin ollut Perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtaja, mutta järjestö erotettiin kokonaan emopuolueesta liiallisen isänmaallisuuden vuoksi. Jalonen on myös tullut tunnetuksi Virossa pitämällään puheella, jossa hän julistautui fasistiksi. Nykyään hän on Suunta-kollektiivin johtaja sekä Sinimustan Liikkeen ja Suomen Sisun jäsen.

Hän kertoo kampanjavideollaan aikomuksensa kehittää Suomen Sisun viestintää niin sisä- ja ulkopuolella, yhteistyötä muiden kansallismielisten kanssa sekä kulttuurisotaa, joka tänä päivänä näkyy etenkin amerikkalaisena ”kulttuurina” arjessamme. Eduikseen hän kertoo hyvän verkostoitumisen jo ennestään sekä monissa liemissä marinoitumisen.

Äänestys käydään ensi viikonloppuna Porvoossa järjestettävillä Suomen Sisun suurkäräjillä. Äänestäminen vaatii Suomen Sisun jäsenyyden, maksetun jäsenmaksun, joka tarkistetaan ennen äänestystä, ja fyysisen paikallaolon.

Aktivismi Kotimaa Kulttuuri Perussuomalaiset Politiikka Sinimusta Liike Suomen Sisu Suunta Toni Jalonen Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pää määrää

    Vastaa

    Mitä on fasismi? Kansainvälinen määritelmä lienee tässä
    ”Hallintojärjestelmä, jolle on tunnusomaista vallan keskittäminen diktaattorin alaisuudessa, kapitalistinen talous, joka on tiukan hallituksen valvonnan alainen, opposition väkivaltainen tukahduttaminen ja tyypillisesti sotaallisen nationalismin ja rasismin politiikka. ”
    Eli valtion viranomaisten täydellinen valta kansalaisiin, johon globalismikin pyrkii? Fasismi ei ole ollenkaan kannatettavaa.

    • TT

      Vastaa

      Mehän eletään korporaatiofasismissa, jossa maailman suurimpien yhtiöiden omistajat ja toimitusjohtajat sanelevat hallituksille, mitä näiden tulee tehdä. Tämmöinen ”fasismi” ei ota kansallisia tai etnisiä näkökohtia huomioon lainkaan ja pyrkii eroon kansallisvaltioista. Ihmisiä käsitellään yhtiöiden työntekijöinä. Yhtiövallan ulkopuolella ihmisellä ei ole mitään arvoa.

      1930-luvun fasismi korosti kansallista kulttuuria ja identiteettiä ja taisteli kasvotonta kansainvälistä pankkivaltaa ja sen renkiä eli kommunismia vastaan. Yhtiöt toimivat yhdessä kansallisvaltion kanssa. Mutta sekin oli nykypäivän mittapuulla mitattuna totalitaristista. Jos johtajilla alkoi mennä siellä liian lujaa, niin kansalla ei ollut siihen vastaan sanomista.

    • Plääh

      Vastaa

      Ei kaikkea pidä voida suvaita. Esim. juuri suomalaisten tuhoamista ja muita vastaavia asioita. Nykyisin on kummallista, kuinka juuri tällaisten asioiden kieltäjät nähdään uhkaavina suvaitsemattomina ja natsismin kieltoa perustellaan suvaitsemattomuuden kieltämisellä tai demokratian itsepuolustuksella: kiellettävät kun haluaisivat kieltää muut tms. Tosiasiassa usein on kyse juuri vain sairaiden ilmiöiden vastustamisesta. Sitäpaitsi miksi ei demokraattisesti saisi pyrkiä ja vaikuttamalla muutoin muutokseen, jolloin kansa vapaaehtoisesti siirtyisi autoritäärisempään systeemiin.

      Kysehän ei ole edes oikeasti autoritäärisemmästä välttämättä. Nythän meno on melkein kuin Pohjois-.Koreassa. Joidenkin asioiden suvaitsemattomuus tai vastustaminen on vain joillekin hirveä mörkö ja ratkaisevaa siihen, koetaanko tämä taho vapautta rajoittavana ja ”fasistisena” tms. Ns. liberaalit yhteisöt eivät ole oikeasti liberaaleja, koska niimme liberalismi on kaiken terveen vastustamista ja oman kansakunnan ja sen kulttuurin ja identiteetin vihaamista ja tuhoamista. Kyse ei siis ole suinkaan mistään vapaamielisyydestä tai sallivuudesta, vaan piilokommunismista.

      Jos toinen ei suvaitse suomalaisuutta, isöänmaallisuutta ja suomalaisten säilymistä ja toinen taas ei pidä kommunismista ja haluaisi kieltää esim. hallitsemattoman maahanmuuton, niin miksi juuri pitäisi valita se suomalaisvihamielinen suvaitsemattomuus näiden kommarien vastanäkemyksen mukaisen suvaitsemattomuuden sijaan?

      Kansallissosialistinen valtiokaan ei ollut järin totalitaristinen diktatuuri, toisten mielestä ei oikea diktatuuri edes. Lisäksi voidaan muodostaa astetta sallivampia yhteiskuntamalleja. Fasismi ja kansallissosialismi ovat ainoita systeemeitä, joissa systeemi on oman kansakunnan etua ajava pyörii kansalaisten hyväksi ja joissa valta on oman maan edustajille eikä ulkomaisilla vihamielisillä voimilla ja niiden kätyreillä. Kaikki muut systeemit ovat vime aikoina ajaneet vain suurfinanssin tms. asiaa ja kansalaiset todellisuudessa siis globaalin eliitin orjia tai lähes sellaisia. Tähän saakka paikoin orjat tosin ovat olleet osaksi onnellisia ja tietämättömiä orjuudestaan.

      Kansallissosialismi kielsi Weimarin Saksassa mellastaneet tuhovoimat. Kansa huomasi, että sen tulee varejlla itseään ja puoilustaa itseään. Sama muissa fasismeissa: kansakunta suojautuu tuhovoimilta ja ottaa vallan pois kv. elementeiltä, jotka voivat olla jopa täysin vihamielisiä eikä vain päällepäsmäreitä ja rosvoja. Ei tämä merkitse kaiken mahdollisen kieltämistä.

  • 1+1+1

    Vastaa

    Mietin että kun kaveri on noin monessa järjestössä mukana niin laskeeko se todennäköisyyksiä että saa kaikista ääniä ja pääsee läpi jossain vaaleissa?

    Eikö olisi parempi olla vain yhdessä ja sitten eri ryhmät tekevät vaaliliitot keskenään.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Laitoin yli vuosi sitten piruuttani jäsenhakemuksen suomalaiseen liittoon. Mitään ei ole kuulunut. http://www.saunalahti.fi/g333

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi