White Lives Matter ‑aktivistimanuaali, osa 4

Paikallisena organisoijana sinulle annetaan etuoikeus palvella kansaasi ja viedä taistelua tietylle alueelle. Sinun tulee pitää estetiikka johdonmukaisena. Olemme pro-valkoinen aloite, emme anti-ei-valkoiset.

Aktivismi

Suomentajan huomio: Amerikasta lähtöisin oleva White Lives Matter ‑aktivistialoite on ruohonjuuritason aloite, jonka ajatuksena on herättää valkoista tietoisuutta aktivismin kautta. Ryhmä julkaisi kesäkuussa aktivistimanuaalin yleiseen jakoon. Partisaani päätti suomentaa manuaalin, jotta lukijamme voivat saada siitä motivaatiota ja soveltaa manuaalin oppeja Suomessa käytännön toimintaan.
Tällä hetkellä kyseisen ryhmän toiminta on hajautettua, anonyymiä aktivismia, joka tapahtuu maailmanlaajuisesti etukäteen ilmoitettuna päivämääränä. Ajatuksena on, että ihmiset levittävät sovittuna päivänä katukuvaan valkoista tietoisuutta herättävää materiaalia erilaisin keinoin.

Miten tulla paikalliseksi organisoijaksi, odotukset

Paikallisena organisoijana sinulle annetaan etuoikeus palvella kansaasi ja viedä taistelua tietylle alueelle. On sinun vastuullasi, että paikalliset aktivistit omaavat ja ylläpitävät sitä ideaalia, jonka kerroimme osassa 1. Tämä sisältää myös tietoturvan (jota käsitellään osassa 5), jota kaikkien tulee ylläpitää. Kaiken tulee tapahtua lain sallimissa rajoissa ja väkivaltaa ei hyväksytä.

Miten voit liittyä kanavan ylläpitäjäksi/toiminnan organisoijaksi?

Laita meille viestiä Telegramissa @WLMContactBot-käyttäjälle ja anonyymisti kerro itsestäsi. Tämän jälkeen otamme sinuun yhteyttä ja katsomme, oletko pätevä rooliin. Vaikka alueellasi olisikin aktivisteja, laita silti viestiä. Operoimme anonyymisti ja parhaaksi katsomamme henkilöt saavat organisoijan roolin.

Tapahtumaa edeltävät tavoitteet jokaiselle ylläpitäjälle:

  1. Tuo mahdollisimman monta ihmistä Telegram-kanavamme pariin, sekä pääkanava että paikallinen kanava. Kaikkien promomateriaalien tulee sisältää linkki kanaville. Tämä voidaan tehdä suusta suuhun ‑mainostuksella, internetissä tai levittämällä fyysistä materiaalia.
  2. Kun tarpeellista, mene tapaamaan uusia jäseniä niin internetissä kuin kasvotusten (muista tietoturva) rakentaaksesi luottamusta ja kasvattaaksesi tapahtumien osallistujamäärää. Uuden aktivistin taustatarkastus tulee tehdä kokonaisvaltaisella, joskin anonyymillä haastattelulla, ja seuraajiesi tulee ansaita luottamuksesi aktivismin ja lojaaliuden kautta.
  3. Tapahtumien organisointi etukäteen, mukaan lukien suunnittelutapahtuma viikkoa etukäteen paikallisten kanssa. Muistilista: tietoturvallisuus, marssijärjestys, pakoreitit, parkkipaikat, mahdollinen ruokatarjoilu, materiaalit, maaston tarkastaminen.
  4. Kaikkien tapahtumassa käytettävien promomateriaalien selvittäminen. Mitä enemmän, sen parempi. Banderollin pitäminen ruuhkaisessa risteyksessä on parempi kuin banderollin asettaminen aitaan, etenkin, jos osallistujia on hieman enemmän. Lentolehtisten ja tarrojen antaminen ohikulkijoille on suositeltavaa. Lue osa 3 aktivismivinkkejä varten.

Yleiset vaatimukset mahdollisille ehdokkaille

  1. Sinun tulee ylläpitää kanavaamme tavalla, joka heijastaa viestiämme ja rohkaisee ihmisiä osallistumaan. Alkuperäinen sisältö on parempaa kuin muiden tuottama. Älä täytä kanavaa uutisilla, pidä se siistinä ja selkeänä. Maksimissaan viisi postia päivässä riittää. Tutustu seuraajiisi ja chatin jäseniin, niin voit sitouttaa heitä aktivismiin.
  2. Käytä vähintään tunti päivässä aktivismiin. Epäaktiiviset ylläpitäjät poistetaan.
  3. Sinun tulee johtaa tapahtumia. Tämä tarkoittaa, että sinun täytyy olla halukas tekemään asioita, olit sitten yksin tai kolmenkymmenen aktivistin seurassa. Se voi olla tarroittamista, banderolleja, marsseja.
  4. Sinun tulee pitää estetiikka johdonmukaisena. Olemme pro-valkoinen aloite, emme anti-ei-valkoiset.
  5. Sinun tulee olla aktiivinen omassa chatissasi ja osallistua positiivisessa hengessä. Kaikenlainen riitely ylläpitäjien kesken johtaa poistoon.
  6. Sinun tulee olla innokas oppimaan ja lukemaan materiaalit, mitä toimitamme sinulle.
  7. Sinun ei tule koskaan ladata kuvia tai videoita tapahtumista, jotka voivat johtaa osanottajien kasvojen palamiseen. Tämä tarkoittaa, että sinun tulee sensuroida kaikkien osanottajien kasvot, aina. Ennen kuin otat kuvia tapahtumista, muistuta ihmisiä pukemaan jotain kasvojensa suojaksi.
Aktivismi Banderollit Filosofia Hyvinvointi Kotimaa Kulttuuri Marssi Mielenosoitus Politiikka Rotu Talous Tarrat Telegram Tietoturva Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Valkoinen rotu Valkoisiin kohdistuva rasismi

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi