Tikkurilan seurakunta päätti olla vihkimättä homopareja

Homous tuomitaan Raamatussa niin Vanhan testamentin kuin Uuden testamentinkin puolella.

Uutiset

Tikkurilan seurakuntaneuvosto on päättänyt, ettei seurakunnan tiloissa tulla jatkossa vihkimään homopareja. Päätöksestä ilmoitettiin seurakunnan tiedotteessa, joka julkaistiin keskiviikon kokouksen jälkeen.

Kokouksessa esille tuotiin, ettei seurakuntaneuvosto voi itsenäisesti päättää tilojensa avaamisesta tällaisille vihkimisille, koska se tarkoittaisi kirkon avioliittokäsityksen määrittämistä. Tämä päätös poikkeaa merkittävästi joistakin muista seurakunnista Vantaalla. Esimerkiksi viime kuussa Korson seurakuntaneuvosto teki päätöksen, joka sallii homoparien vihkimisen seurakuntansa tiloissa.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että myös Vantaankosken ja Keravan seurakunnat ovat sallineet homoparien vihkimiset. Keravalla tulkittiin, että heidän päätöksensä ei ota kantaa kirkon laajempaan avioliittokäsitykseen – päätösvalta tästä kuuluu kirkolliskokoukselle.

Päätöksen taustalla oli kirkkoherra Silvastin esitys, johon tehtiin kaksi vastaesitystä. Tiukan äänestyksen tuloksena, äänin 9–8, hyväksyttiin Silvastin alkuperäinen esitys.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä suhtautumisestaan samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon. Vaikka perhearvoja rappeuttava avioliittolaki astui voimaan 2017, päätöksenteko on usein jätetty paikallisten pappien omantunnon varaan.

Lähde: HS

Homot Kirkko Kotimaa Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    HYVÄ TIKKURILA !!!

  • Observer

    Vastaa

    Siis mitä? Järjen ääntä ja vielä Tikkukylässä? Ihmeiden aika ei ole ohi!

  • Nimetön

    Vastaa

    Miellyttävä yllätys.

  • Puolueeton

    Vastaa

    Himo on geeneihin tallentunut geenien olemassa olon jatkumista tavoitteleva voimakas halu. Tämä kertoo sen, että seksuaalinen himo samaa sukupuolta olevaan ei ole luonnollinen ominaisuus. Homous on siten henkinen häiriö tai opittu tapa elää. On siis hyvin merkitsevää luonnolliselle elämälle, ettei homoutta opeteta missään elämän vaiheessa normaalina elämän muotona.
    Toisaalta elleivät henkiset ominaisuudet johda rikoksiin tai haittaa muiden elämisoikeuksia, tällaiset henkilöt saakoot elää ilman muiden aiheuttamia ikävyyksiä. Tämä kai on oikea tapa suhtautua myös homoihin, kun vain toimivat häiritsemättä muiden elämää. Tosin kokemuksien mukaan monet homot haittaavat normaalien ihmisten elämää, ovat jopa pedofiilejä.

    • Homous on synti

      Vastaa

      Juuri näin. Homous ei koskaan ole synnynnäistä. Taustalla on aina jotain häiriötä isä- tai äitisuhteessa, hyväksikäyttöä tai muuta alistamista, lapsuuden ja nuoruuden ongelmia ihmissuhteissa jne. Homous on siis mielenhäiriö, joka useimmiten voidaan korjata.
      Mielenhäiriöistä muuten eräs kymmeniä vuosia alalla toiminut psykiatri totesi seuraavaa: ”pitkän urani aikana olen tullut siihen tulokseen että lähes kaikki mielen häiriöt johtuvat kahdesta asiasta. Ihminen ei joko ole saanut rakkautta tai ei ole saanut rakastaa.”

  • nimellinen

    Vastaa

    Vihervasemmisto on pois kuvioista niin parannuksia tulee, puolelle jos toiselle.

  • neehi

    Vastaa

    Kirkko päättää ketä he vihkivät, tähän voitte itse vaikuttaa osallistumalla seurakuntien kokouksiin ja haastamalla sateenkaariarvoja.
    Itselläni ei ole mitään homo- ja biseksuaaleja vastaan, mutta transsukupuolisista on hieman asiaa. Valitettavan usein sukupuolenvaihtoa miettivät ihmiset kärsivät mielenterveysongelmista ja plastiikkakirurgin sijaan lienisi kannatavampaa psykiatrin tai terapeutin vastaanotto. Moni asia olisi paremmin jos mielenterveysongelmat hoidettaisiin kuntoon ajoissa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi