Näkkäläjärvi ehkä kidutti eläimiä, mutta ainakaan hän ei ole kirjoittanut mitään rasistista

Ehkä persujenkin kannattaisi siirtyä maahanmuuttoaiheista eläinten rääkkäämiseen, jottei tarvitsisi selitellä tekojaan ja pyydellä armoa.

Kolumnit

Partisaani vihreällä taustalla
Partisaanin tunnus.

Viikonlopun ykkösaihe ja välitön meemi eli Mikkel Näkkäläjärven valinta SDP:n puoluesihteeriksi puhuttaa kansalaisia. Näkkäläjärvi tunnetaan teostaan, jossa hän hakkasi toisen ihmisen omistaman kissan lapiolla hengiltä. Sama kaveriporukka vielä myöhemmin palasi kiduttamaan koko pentueen hengiltä muun muassa ampumalla spray-maalia näiden kasvoille ja polttamalla elävältä.

Ei tarvitse olla kummoinen psykologi, että osaa kertoa tällaisten tekojen sisältävän sosiopaattisia piirteitä. Moni sarjamurhaaja on lapsuudessaan touhunnut vastaavia tekoja puolustuskyvyttömiä eläimiä kohtaan.

Koska asiasta nousi luonnollisesti kohu, marssivat edellisen hallituksen fanaattiset puolustajat kovaan ääneen paikalle antamaan eläinrääkkääjälle ja nykyiselle puoluesihteerille anteeksi. Kukapa ei olisi joskus murtautunut viisikymppisen naisen mökkiin ja kiduttanut tämän kissaa pentueineen hengiltä?

Teon yhteydessä naisen mökin oveen spray-maalattiin teksti ”tapettiin sun kissat.” Toisaalta teksti ei ainakaan sisältänyt mitään rasistista, joten mitään vakavempaa vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan, kait?

Hän valehtelee myös katuvansa tekoa, vaikka oli aikaisemmin valehdellut omalle puolueelleen omaavansa puhtaan rikosrekisterin. Eläintenrääkkääjä kuvitteli, ettei teko paljastuisi julkisuuteen eikä ”katumaansa tekoa” itse tuonut esille ennen kuin media kaivoi tiedon julkisista käräjäoikeuksien papereista. Kertooko tämä jotain ihmisluonteesta, joka on nyt yksi suurimman oppositiopuolueen korkeimmista pampuista jäsenistön tukemana?

Kesän aikana on kohistu eläinkravateista (kravatin eläintä ei tiettävästi kidutettu), 15 vuotta vanhoista purkautumisista sittemmin kuopatussa vieraskirjassa, terrori-iskun uhrien muisteleminen on ollut rasismia, ja jokaista perussuomalaisten poliitikkoa on vaadittu irtisanoutumaan milloin mistäkin. Nöyristelyyn taipuvat persut tietenkin seuraavat poliittisten vastustajiensa tahtoa ja pyytävät armoa heiltä, jotka eivät heitä ole edes äänestäneet. Ehkä persujenkin kannattaisi siirtyä maahanmuuttoaiheista eläinten rääkkäämiseen, jottei tarvitsisi selitellä tekojaan ja pyydellä armoa.

Mielenkiintoisen tapahtumista tekeekin juuri se asetelma, että ”rasismi” (lue: isänmaanrakkaus) on kulttuurimarxistien, liberaalien ja muiden Suomen tuhoajien mukaan tuomittavampaa kuin eläinrääkkäys. Jopa Korkeasaaren johtaja Sanna Hellström ilmoitti puolustavansa Näkkäläjärven tekoja, koska ne oli tehty nuorena. Mitä jos Näkkäläjärvi olisi pahoinpidellyt maahanmuuttajan 15-vuotiaana? Kuinka moni puolustelisi häntä? Tavalliset katutappelut on kuitenkin huomattavasti vähemmän sosiopaattista touhua kuin eläinperheen kiduttaminen hengiltä hakkaamalla, maalaamalla ja polttamalla näitä.

SDP on tehnyt hallituksessa ja nyt se tekee oppositiossa yhteistyötä ”luonnonsuojelupuolue” vihreiden kanssa. Emme jää pidättelemään hengitystämme odottaessamme vihreiden tuomitsevaa mielipidettä Näkkäläjärven valintaan.

Eläinrääkkäys Kolumnit Kotimaa Mikkel Näkkäläjärvi Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rikos Rotu Saamelaiset SDP Yhteiskunta

Keskustelu

24 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Frenit

    Vastaa

    ”Olen ehkä kiduttanut pari viattonta kissaa ja koiraa mutta en ainakaan ole rasisti persu!”

    • Tapiola

      Vastaa

      Rasismi ollut myös mukana, kun kissojen haltija oli romaninainen.
      Vakkuri kertoo: https://www.youtube.com/watch?v=EQgZ-TiR_hc

      Rikollisia Raiskaajia Rasisteja ovat SDP:n jäsenet. Käsi aina muiden taskussa omaa etua tavoitellen

  • TT

    Vastaa

    Demarit varmastikin vihaavat kissoja senkin vuoksi, että kissat eivät ole orjaolentoja eivätkä halua kuulua laumaan tai ottaa vastaan komentoja niin sanotuilta isänniltään. Demari puolestaan on jo syntymästään lähtien laumaan hakeutuva surkea orjasielu, joka kadehtii parempiaan, jopa kissoja.

    • Observer

      Vastaa

      Juuri näin. Olen kahden kissan palvelija ja ne kohtelevat minua hyvin, antoivat ihan oman huoneenkin käyttöön. Pidän kaikista eläimistä, poislukien koepaloja napsivat paarmat ja nahkaa poraavat hyttyset sun muut vastaavat.

      Olen tavannut useita koiranomistajia, jotka vihaavat kissoja mutta en koskaan päinvastoin. Näillä kissanvihaajilla on komplekseja ja heidän pitää päästä pomottelemaan jotakuta ja kissojen kohdalla se ei onnistu. Kissa tottelee jos sitä sattuu huvittamaan. Etenkin ruoka-aikana tunnistavat nimensä oikein hyvin… 🙂

  • Näkymätön käsi

    Vastaa

    Nuoruuteen kuuluu myös erilaiset päähänpistot, ei siinä mitään, se on normaalia kasvamista kohti aikuisuutta. Mutta nyt suurin elkein heidät valittiin johtamaan demari puoluetta (näkkäläjärvi ja lindman) pedonmerkkejä he viittoilivat kovasti. Suurpääomat ovat tulossa, he toivottivat sen tervetulleeksi.

    • Jns. Man

      Vastaa

      Minulle ei olisi tullut mieleenkään nuorena kiduttaa ja tappaa tällä tavoin eläimiä. Tässä ei ole mitään ’normaalia’. Kyse on psykopaatista. Tämä siis nyt vaikuttaa yhdessä Suomen suurimassa puolueessa.

    • suvakki 56

      Vastaa

      Eläinten kiduttaminen ei kuulu ”normaaliin nuoruuteen”, vaan psykologien mukaan eläinten kiduttaminen on erittäin huolestuttava merkki yksilön psykologiaa ja patologiaa silmällä pItäen ja kertoo aina, että jotakin on niin pahasti vialla, että auttavia toimia tarvitaan heti. Esimerkiksi psykologian alalla tiedetään, että elämiä kiduttaa aloitteleva sarjamurhaaja.

    • GLGL

      Vastaa

      Tavallaan hyvä pointti. Riippuu täysin siitä, missä nuoruutesi vietit. Joissakin porukoissa kaikkien liikkuvien metsäneläinten ampuminen ruoaksi tai muuten on hyväksyttyä. Joissakin porukoissa kärpäsen tappaminen on sairasta. Muistan lapsuudesta, että kasvimaan haittaeläimien eliminointi oli suhteellisen hyväksyttävää. Nykyään häätämiseen suosin luonnollisempia metodeja (esim. koirankarvoja tomaattipuskan viereen.…)

      Sen sijaan, että hyperventiloidaan jonkun kissantappajan valintaa demareiden johtoportaaseen, pitää sitä ylistää ja glorifioida. Miksi pitää moittia demareita itsensä näköisiltä nimityksiltä? Eikö se ole parempi, että kaikki aidosti näkevät, mitä rikollisainesta tuo demokratiaa halveksiva demariporukka on, Näkkäläjärvi pitää laittaa näkyviin mediassa joka päivä, ja muistuttaa äänestäjiä hänen performansseista aina, kun demarit alkavat ventiloimaan jostakin epäolennaisesta. Demarit ratsastavat aina kaksoisstandardeilla, ja näkkis on hyvä referenssi, jolla voi haastaa demareiden aivopierut. Vedonlyönti käyntiin siitä, kuinka kauan demareiden puoluehallitus jaksaa katsella näkkistä. Veikkaan 10 kuukautta tästä päivästä.…

  • Realisti

    Vastaa

    Hyvä kirjoitus. Kiitos!

  • Salomon

    Vastaa

    Mulla on helvetissä ihan oma pikku liekkimeri, se on varmaa. Mutta niin on näilläki. Ero on siinä, että nämä vesselit paskoo vasta sitten housuunsa kun niitä sinne hilataan

    • Mies

      Vastaa

      Ymmärsin kommenttisi niin, että Mikkeli ja Antti paskoo housuihinsa vasta helvetissä mutta Salomon jo nyt??

      Näkkäläjärvihän narahti myös rattijuoppoudesta, pitää sekin muistaa.

      Tässä nähdään vihervassareiden ja median kaksinaismoralismi, Purran ja Rydmanin kirjoittelut ja Junnilan kravatti tuomittiin jyrkästi ja vaadittiin eroa mutta sadistisen ja psykopaattisen kissankiduttajarattijuopon, tuomitun rikollisen päätä silitetään ja kehutaan kuinka hän on katunut ja pyytänyt vittu Anteeksi!?

      Muunmuassa luonnonsuojeluliitto ja korkeasaari on tätä mulkkua kiitellyt ja kehunut kuinka on hieno ja hyvä mies tämä Näkkäläjärvi.

      Sairas maailma…

      • Salomon

        Vastaa

        Jos ei mitään pelkää, eikä häpeä, paska tulee vasta helvetissä housuun. Ja nämä vesselit on juuri sellaisia jotka tekevät, tai myyvät mitä tahansa, ettei tarvitse kärventyä

  • pöh

    Vastaa

    Mä rakastan eläimiä, itellä aina ollut kissoja, enkä mitenkään ymmärrä miten joku voi kiduttaa puolustuskyvyttömiä kissanpentuja ja polttaa niiden emon.
    Täytyy olla todella sairas yksilö.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Mikkel Näkkäläjärven nimitys oli vain vähä-älyisten demareiden tapa herättää kohua, eikä mitään muuta. Kissantappajan nimittäminen SDP:n puoluesihteeriksi tehtiin nimenomaan kohun herättämiseksi, tämä on tuttua suomalaisessa politiikassa (siis se että kohuja aiheutetaan tahallaan). Suomalainen politiikka ei ole nimittäin ollut Presidentti Kekkosen jälkeen mitään muuta kuin SAIRASTA TEATTERIA päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Demarit luulevat olevansa jotain ylimielisiä ja luulevat tekevänsä mitä haluavat, mutta todellisuudessa he ovat säälittäviä pelkureita ja raukkoja, sillä ei heiltä löydy kanttia nimittää johonkin korkeaan virkaan OIKEAA TUOMITTUA MURHAAJAA!.

  • Ruskis

    Vastaa

    Muslimit, kuten ilmeisesti myöskin nykydemarit, tykkäävät eläinten kiduttamisesta/tappamisesta. Sattumaako? Eiköhän Cha Cha Chaa Lindtman kohta ehdota lakialoitteeksi kissojen ja koirien omakätisen, spontaanin eutanasian.

  • 6feetUnder

    Vastaa

    Kas kuinka äkkiä unohdettiin natsi-Lindtmanin ”menneisyys” https://www.is.fi/politiikka/art-2000009699026.html. Nyt saamme sitten nauttia 100% aidosta pesunkestävästä demarikaksinaamaisuudesta ja tekopyhyydestä kun Lindtman haluaa pääministeriksi keinolla millä hyvänsä ja aikoo kaataa hallituksen RASISMIN takia. Seuraamme innolla mitä kaikkea paskaa tuo demarirotta-muslimikätyriapina tulee seuraavat kuukaudet ruskeakielisestä suustaan päästämään. Vallankiimainen piilonatsi ja kissantappaja valtaan vaan, me kaikki voitetaan tällä.

  • Observer

    Vastaa

    Terve vasuri terveessä raadossa vai miten se nyt meni. Tänään iltalenkillä annoin samalla iltapalan yhdelletoista kissalle. Eräs ’avustuskohde’ on emokissa kera viiden tosi leikkisän pennun. Asun paikassa, missä kissat saavat juoksennella vapaana ja pidän aina ulkona hiukan makupaloja mukanani.

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Saamelaiset nauttivat eläintenkiduttamisesta, ovat näin ollen parempia ihmisiä. Olisi rasismia torua niitä, joten meillä on natsihallitus. Oppositiossa on Mikkel, joten väärin äänestetty. Hallitus kaadettava, jotta Näkkälä saa laillisen oikeuden kiduttaa kissoja.

    Mä en olisi tuohon missään yhteyksissä misään kohtaa, mutta SDP tykkää.

  • Nimetön

    Vastaa

    Tällähän tasotellaan tietä Halal-teurastuksen laajalle hyväksymiselle. Jos kerran sairas kissantappaja voi olla korkeassa asemassa suuressa puolueessa, niin vuosisatoja vanha perinne eläinten teurastamiseksi on pikkujuttu ja oikeastaan aika lievää verrattuna tuohon. Tämä siis ei ole minun mielipiteeni, vaan aavistus siitä miten demarit tämän aikoo hyödyntää. Minusta Suomessa pitäisi kieltää halal ‑teurastus ja kieltää halal ‑teurastetun lihan maahantuonti. Turvapaikkaa voi sitten hakea muualta, jos tämä on ongelma.

  • Ansainta

    Vastaa

    Ton Näkkäläjärven muovisesta psykopaatti-ilmeestä näkee ettei se mitään kadu. Ja että se on pesunkestävä psykopaatti. Koko ajan sama ilme naamalla ja vähättelee/ei puhu niistä asioista mistä pitäisi. Vaan itseään palvelevista asioita.

    No, Sossut saivat ansaitsemansa sihteerin. Kertoo myös paljon valitsijoista.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Lindtman oli puolustellut kissantappajaa sillä, että ”Mikkel ei ole syyllistynyt missään vaiheessa rasismiin”.

    Nuohan ovat ihan psykopaatteja, meemeistä tulikin totta.

  • zz

    Vastaa

    Kylmäksi vaan tuokin demari

  • Kuuno

    Vastaa

    Mutta sehän tässä onkin se iso ero, että Kiduttaja Näkkäläjärvi on esittänyt sitä parempaa katumista ja anteeksipyyntöä kuin perussuomalaisista kukaan. Sen takia natsiLindmaninkin on helppo hyväksyä tämä paremman ihmisen katuminen. Sitä paitsi SDP:llä on nollatoleranssi rasismin suhteen, mutta kissankidutuksen, tapon ja törkeän rattijuopumuksen suhteen ei tarvita edes mitään toleranssia. Näinhän tämä asia on käsitettävä

  • Mies

    Vastaa

    Hei kaikki, nyt äkkiväkkiä Adressit-sivustolle allekirjoittamaan Kusipää-Mikkelin erovaatimus! Savustetaan joukkovoimalla tämä saamelaiskyrpä pihalle ja saunan taakse!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    Partisaani vihreällä taustalla