Suomen sisällissota 1918 ja kansallismieliset 2020

Lukijan kirjoitus liittyen vuoden 1917–1918 tapahtumiin sekä nykyvuosien kansallismieliseen keskusteluun ja retoriikkaan.

Lukijan mielipide

Teloitettuja ja kaatuneita Näsilinnan itäpäädyssä, Tampere 1918.

Tämä kirjoitus liittyy vuoden 1917–1918 tapahtumiin sekä siihen keskusteluun ja retoriikkaan, johon olen törmännyt viimeisen viiden vuoden aikana ollessani aktiivisesti mukana Suomen kansallismielisissä ympyröissä, ja sen tarkoitus on avata aiheeseen liittyviä useiden kansallismielisten kyseenalaisiksi katsomia näkökantojani. Kirjoituksen tarkoituksena ei ole puolustella kommunistista ideologiaa eikä vähätellä Neuvostoliiton tai punaisten itsensä tekemiä hirmutekoja.

Yleisesti hyväksytyn historiankirjoituksen mukainen 1800-luvun loppupuolen sekä 1900-luvun alun kehitys johti suomalaisen yhteiskunnan teollistumiseen sekä työväenliikkeen lisääntyneeseen aktivismiin ja nosti perustellusti
kysymyksen työn ja pääoman välisestä ristiriidasta ensimmäistä kertaa pinnalle. Mielestäni on kohtuullista väittää, ettei monikaan silloisesta työväenaatteesta intoutunut, paperitehtaalla 15-tuntista työpäivää tekevä työläinen osannut ennakoida lähivuosikymmeninä Neuvostoliitossa tapahtuvia julmuuksia tai sosialistisen utopian käytännön mahdottomuuksia.

Nykyajan Suomessa valtion poliittinen johto sekä globalististen voimien suurpääoma toimii kansallismielisiä vastaan erittäin irvokkaalla ja näkyvällä tavalla, pyrkien jatkuvasti sananvapautta supistamalla ja muilla tavoilla heikentämään kansallismielisten realistisia mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskuntansa suuntaan väkivallattomin ja humaanein keinoin. Tässä kontekstissa näenkin kansallismieliset enemmän 1900-luvun alun työväestön kaltaisena altavastaajana, jonka kollektiivinen turhautuneisuus on nykyisellä kehityskululla saavuttamassa saman vihan ja katkeruuden tason eliittiä kohtaan, joka oli usean punakaartiin liittyneen motiivina.

Väitän myös, ettei useita perustavanlaatuisia kansallismielisten oikeuksia turvaavia lainsäännöksiä olisi kenties syntynyt ilman 1900-luvun alun työväenliikettä ja sisällissotaa tai sen kaltaista konfliktia. Esimerkiksi työsopimuslain seitsemännessä luvussa säädetään kielletyiksi työsuhteen päättämisperusteiksi työntekijän poliittiset mielipiteet sekä osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan. Lisäksi suomen kieltä taitavia suosiva työehtosopimusten yleissitovuus sekä säännökset ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta hieman jarruttavat toistaiseksi kansallisvaltiolle haitallista kehitystä. On ilmeistä, että niin globalistinen nykyvasemmisto kuin oikeistokin haluaa viedä kansallismielisiltä nämä asiat.

Vaikka jälkikäteen katsottuna valkoisten voitto punaisista vuonna 1918 olikin pelastus, näen silti sisällissodan ensisijaisesti kansallisena tragediana, jota yli sata vuotta myöhemmin käsitellessä tulisi huomioida jälkiviisauden merkitys.

En työväenluokkaisesta, hämäläisestä perhetaustasta tulevana ja sisällissodassa punaisten joukoissa taistelleita ja Hennalan vankileirillä kuolleita sukupuussani omaavana väitä, etteikö henkilökohtaiset syyt olisi voineet osittain vaikuttaa tämän kirjoituksen laatimiseen. Siltikin pidän edellä mainittujen perusteiden, 2020-luvun yhteiskunnallisen ilmapiirin ja poliittisten valtasuhteiden valossa joidenkin kansallismielisten toimesta tapahtuvaa valkoisten punaisiin kohdistamilla julmuuksilla mehustelua jokseenkin mauttomana ja turhahkona larppauksena, joka jakaa suomalaisia enemmän kuin hyödyttää liikettämme. Punaiset ovat jo pitkään maanneet haudassa, eikä todellinen vihollisemme välittänyt, eikä nytkään välitä, siitä onko valtio kapitalistinen vai sosialistinen, vaan ainoastaan siitä, antaako se kansansa tulla riistetyksi.

Lukijan mielipiteet ovat Partisaanin lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita Partisaanin toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen julkaisun yleiseen sähköpostiin.

1918 2020 Filosofia Historia Kolumnit Kotimaa Kulttuuri Lukijan mielipide Sisällissota Sota Suomen sisällissota Suomi Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

  • Esa S

    Vastaa

    Kaiki jäi kesken 17 vassareiden häviöstä vaaleissa siihen, mitä 18 tapahtui. Siksi tilanne kotimaassani on nyt riistäytynyt tällaiseksi, mitä se on. Seuraavalla kerralla homma pitää hoitaa loppuun. Tai sitten vai sanoa heipat SUOMELLE.
    Terv. Demari-isän yrittäjäpoika.

  • Schlageter

    Vastaa

    Kommentoimatta esitettyjä ajatuksia totean, että ”sisällissodan” ja ”vuoden 1917–1918 tapahtumien” oikea nimi on Vapaussota, eikä tästä nimestä luopumiseen ole mitään perustetta.
    Sodalla oli valitettavasti sisällissodan luonne, mutta pelkän sisällisodan päätteeksi ei rauhaa olisi tarvinnut naapurimaan, entisen isännän kanssa solmia.
    Oleellisinta on, että sodalla saavutettiin Suomen kansallinen itsenäisyys ja maa pelastettiin joutumasta juutalaisen bolshevismin käsiin.

  • Great

    Vastaa

    Hyvää pohdintaa. Ja ei minusta niinkään puolueellista. Kokonaisuus oli sellainen että se herätti ajatuksia ja antoi näkökantoja joita en edes aiemmin ollut ajatellut.

    Kiitokset tästä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Vuoden 1918 sodassa oli suo siellä vetelä täällä. Punaiset olisivat voittaessaan tehneet Suomesta Neuvosto-Venäjän rengin mutta toisaalta sodan voittaneet valkoiset heti voitonparaatin jälkeen tekivät Suomesta Saksan keisarikunnan alusmaan. Saksan tappio marraskuussa 1918 antoi Suomelle itsenäisyyden.

    Suomalainen tuntuu aina tarvitsevan ulkomaisen isännän ja ulkomaalaisten hyväksynnän. Ensin Saksa, sitten Neuvostoliitto, nyt Euroopan Unioni.

    Tämä näkyy myös siinä, että näkyvimmät Suomen kansallismieliset ovat juuriltaan ulkomaalaisia: Junes Lokka, Michel Paulat, Marco Dewit, Persian-Danny, kaikki juuriltaan ulkomaisia. Persuilla on tosin Laura Huhtasaari ja Jussi Halla-aho mutta persut ihan innostuvat, kun joku neekeri, vinosilmä tai mutiainen tulee puolueeseen.

    Tästä käänteisestä vieraanpalvonnasta, joka on suomalaisten kansallinen, ehkä geneettinen piirre, tulee pyrkiä pois. Kansa, joka palvoo vieraita, tulee ajan myötä katoamaan.

  • arbeiter für O.T.

    Vastaa

    Täytyy muistaa, että kansallismielisyys on perinteisen taloudellisen vasemmisto-oikeisto ‑jaottelun näkökulmasta tietyllä tavalla vasemmistolainen aate, sillä etnisten suomalaisten säilymiselle enemmistönä omassa valtiossaan ei tule asettaa hintalappua. Kaikki maahantulo, joka kasvattaa varsinkin ei-valkoisten suhteellista määrää maassamme on haittamaahanmuuttoa. Moni ”excel-nationalisti” tai muuten leimautumista pelkäävä elää itsepetoksessa sanoessaan miten rotumuukalaisten asettuminen maahamme ei muka ole ongelma kunhan he käyvät töissä ja maksavat veroja. Tämä kaikki toimii osoituksena siitä miten kulttuurimarxistisen hegemonian määrittelemille rajoille alistutaan enemmän tai vähemmän tietoisesti myös itseään oppositioiksi luulevissa ”maahanmuuttokriittisissä” piireissä

    Tarve identifioitua ”konservatiivina” tai ”oikeistolaisena” on monelle perehtymättömälle turha pakkomielle koska jaottelulla ei ole nykyään relevanssia. Vanhan koulukunnan vasemmistolaiset ja kommunistit vastustivat sitä miten joku saattoi töitä tekemättä elää leveästi vain siksi että omisti huomattavasti pääomaa joka tuotti työmiehen selkänahasta revittyjä osinkoja. Raskasteollisuutta kuten tehtaita ja kaivoksia sekä työpaikkojen pysymistä Suomessa arvostettiin ja työväen oloja haluttiin parantaa.

    Nykyiselle ”vasemmistolle” tärkeää on valtion rahoilla eläminen, kansallismielisten savustaminen ulos työpaikoiltaan, huumeet ja muu hedonismi, avoimet rajat ja välinpitämättömyys kansainvälisten suuryritysten toimista kunhan ne liputtavat homojen ja transujen puolesta (irvokkaana esimerkkinä myös vetoaminen siihen miten facebookin tulee saada yksityisenä yrityksenä sensuroida kansallismielisiä).

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi