Kansainväliselle pedofiilijohtajalle erityiskohtelua vankilassa juutalaistaustan vuoksi

Maxwell saa laadukkaampaa ruokaa ja enemmän vapaata töistä, koska hän pääsee vankilan sääntöjen mukaisesti nauttimaan juutalaisille rajatusta erityiskohtelusta.

Sionismi

Juutalaispedofiili Jeffrey Epsteinin oikea käsi Ghislaine Maxwell nauttii tällä hetkellä vankilassa erityiskohtelua juutalaisen taustansa vuoksi. Maxwell sai hiljattain 20 vuoden vankeustuomion pedofiilirikoksista, kuten alaikäisiin kohdistuneesta seksiorjakaupasta. Tuomarin mukaan Maxwell ei ole osoittanut katumusta rikoksistaan.

Israelin tiedustelupalvelu Mossadin kanssa yhteistyötä tehnyt juutalainen kaksikko paritti lapsiprostituoituja maailman vaikutusvaltaisimmille henkilöille ja kuvasi raiskaukset, jotta videoita voitaisiin tulevaisuudessa käyttää poliittiseen painostukseen. Epsteinin ja Maxwellin lähipiiriin lukeutui muun muassa Israelin entinen pääministeri Ehud Barak.

Epsteinin tiiviit siteet juutalaisvaltion korkeimpaan johtoon ovat olleet kiusallinen teema globaalin sionistiyhteisön kannalta. Myös Maxwellin juutalainen isä oli pahamaineinen Mossad-agentti. Maxwell sai tuomion hänen saalistettuaan kaduilta tyttöjä, jotka Epstein raiskasi ja paritti sen jälkeen eteenpäin sionistiselle sisäpiirilleen.

Kansainvälisen juutalaisyhteisön pää-äänenkannattaja Jewish Telegraphic Agencyn (JTA) mukaan Maxwell suorittaa nyt tuomiotaan muita vankeja lokoisemmissa oloissa, koska hän on vedonnut juutalaiseen taustaansa. JTA:n mukaan Maxwell saa ”laadukkaampaa ruokaa ja enemmän vapaata töistä”, koska hän pääsee vankilan sääntöjen mukaisesti nauttimaan juutalaisille rajatusta erityiskohtelusta.

Chabad-Lubavich tukee Maxwellia

Lisäksi Maxwell saa järkyttävistä rikoksistaan huolimatta jatkuvaa tukea juutalaisilta järjestöiltä, jotka ovat erikoistuneet vankiaputyöhön. Näitä ovat ainakin Chabad-Lubavich-äärijärjestön alaorganisaatio Reaching Out ja Aleph Institute ‑niminen ryhmä.

Aleph lobbaa järjestelmällisesti juutalaisten vankien rangaistusten lieventämisen puolesta. Äärirasistinen Chabad-Lubavitch toimii myös Suomessa. Se vuokraa toimitilojaan suoraan Helsingin kaupungilta. Chabadin perustaja rabbi Shneur Zalmanin mukaan juutalaisten sielut ovat ”jumalallisia” ja ei-juutalaisten sielut ”eläimellisiä”.

Epsteinin ja Maxwellin oikeudenkäyntejä seuranneet ovat pitäneet prosessia alusta alkaen oikeuden irvikuvana.

Epsteinin asiakkaat ja asiakkaiksi epäillyt vallanpitäjät, kuten Barak, Bill Gates ja Bill Clinton ovat välttäneet syytteet kokonaan. Poliittinen poliisi, syyttäjät ja tuomarit ovat tehneet parhaansa suojellakseen eliittiä joutumasta vastuuseen alaikäisten tyttöjen järjestelmällisestä raiskaamisesta.

Lue myös: Juutalaispedofiili Jeffrey Epsteinin avustajalle tuomio – asiakaslistaa pantataan edelleen

Lähde: Jewish Telegraphic Agency

Bill Clinton Bill Gates Chabad Lubavich Ghislaine Maxwell Ihmiskauppa Israel Jeffrey Epstein Juutalainen etuoikeus Juutalainen lobby Juutalainen mafia Juutalainen rasismi Juutalainen rikollisuus Juutalaiset viharyhmät Juutalaisjärjestöt Mossad Orjuus Pedofilia Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rikos Sionismi Tiedustelupalvelut Törkeä ihmiskauppa Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

10 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Samoin Suomessa

    Vastaa

    Niinhän Matti Vanhanenkin pelasti Sauli Niinistön huorabisnes syytteiltä.
    Niinistön vaimo ajoi päin rekkaa, kun kuuli huora hommista, ja sitten Niinistö lähtikin kummityttöään panemaan.

    Ysärillä stadis kokkareet oli jatkuvasti jossain pornobaaris, huoria hakemas.

    • Koukkunokat

      Vastaa

      Ton Niinistön kanssa samassa sopassa oli Anssi Rauramo.

      Ja Koivisto pelasti juutalaisveljekset, Veljekset Laakkonen, varmalta ehdottomalta vankeustuomiolta. Veljekset olisivat lähteneet istumaan kiinteää jatketusta veropetoksesta. Mutta syvä-veli Koivisto presidenttinä armahti ne.

      Viime viikolla kuollut, vielä elossa ollut, veli oli valtamedia mukaa ”karjalainen kauppamies”.

      • Nimetön

        Vastaa

        Mielenkiintoista, en tiennyt että ovat jutkuja. Siis Karjalan judeja?

      • Otto Korsteeni

        Vastaa

        Laakkosten ”juutalaisuus” lienee itse keksimäsi juttu? Ja eikös ainakin tuo viime viikolla kuollut lusinut ihan ehdotonta kasarilla?

  • Kuka Olisi Arvannut

    Vastaa

    Eli juutalaisten mielestä muslimit on sikoja tai koiria? 😀

    ” Chabadin perustaja rabbi Shneur Zalmanin mukaan juutalaisten sielut ovat ”jumalallisia” ja ei-juutalaisten sielut ”eläimellisiä”.”

    • Jupi

      Vastaa

      koraanin mukaan jutskut polveutuu apinoista ja rotista

  • Nimetön

    Vastaa

    Tuon ämmän siskot ovat myös hämärähommissa mukana. Heidän isänsä tosiaan harjoitti ihmiskauppaa Äiti Teresan kanssa joka myi lapsia pedofiileille. Ei orpoja vaan köyhiltä perheiltä vietyjä vauvoja ja lapsia. Noista kahdesta paskiaisesta löytyy yhteiskuvia..

  • Salomon

    Vastaa

    Tuo salen vaimon kuolema on kyllä jäänyt hyvin monilta suoraan unholaan, salaliittoja sano… Kuinkas monta kymmentä ihmistä myös perheen clinton ympäriltä on itsemurhautunut, salaliittoja sano…

  • kaasua, komisaaria palmu!

    Vastaa

    onks jutskukerhon osoite salaisuus?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi