Hollywoodin juutalainen transu kiinni pedofiliasta

Yleisradion mukaan Ezra Millerin urapolku eteni "juutalaisesta kulttuuriperheestä kiinnostavaksi teinitähdeksi" ja edelleen "ei-binääriseksi muoti-ikoniksi".

Sionismi

Ezra Miller.

Yleisradio uutisoi tarpeettoman pitkällä otsikolla Ezra Milleristä, joka ”on ei-binäärinen toimintatähti, joka avautui me too ‑kokemuksistaan – nyt hän välttelee viranomaisia alaikäisten ahdistelusta syytettynä”. Ytimekkäämmin ilmaistuna taas yksi Hollywoodin juutalainen homoaktivisti on jäänyt kiinni pedofiliasta.

”29-vuotiasta Milleriä on syytetty kuluneen vuoden aikana väkivallasta, alaikäisen manipuloinnista ja kulttimaisesta toiminnasta,” Yleisradio taustoittaa. Juutalainen tunnetaan muun muassa Ihmeotuksista ja Justice Leaguesta.

Globaali sateenkaariyhteisö on pitänyt juutalaista tärkeimpänä ikoninaan. Valtamedia on ihastellut gaaloissa keikaroineen miehen mekko- ja meikkivalintoja. Nyt häntä epäillään ja syytetään Ylen mukaan ”muun muassa murtovarkaudesta, häiriköinnistä, pahoinpitelystä, ahdistelusta ja alaikäisen houkuttelemisesta seksuaalisiin tekoihin”.

Ezra Miller.

Juutalainen pedofiili on myös antifasisti

Yleisradion mukaan Millerin urapolku eteni ”juutalaisesta kulttuuriperheestä kiinnostavaksi teinitähdeksi” ja edelleen ”ei-binääriseksi muoti-ikoniksi”. Termillä ei-binäärinen viitataan transuihin.

Millerin epäillään käyttäneen yhtä alaikäisistä uhreistaan hyväksi huumeiden avulla, jotta tämä ei kykenisi vastustelemaan. Lisäksi ”ei-binäärisen juutalaisen muoti-ikonin” epäillään pahoinpidelleen 12-vuotiasta uhria ”ja manipuloineen tämän uskomaan olevansa transsukupuolinen”.

Miller on pyrkinyt perustamaan myös uskonnollisia kultteja eri puolille maailmaa saadakseen ”hoviinsa” yksinhuoltajaäitejä, joilla on alaikäisiä lapsia. Raiskaamisen, manipuloinnin ja väkivallan ohella juutalainen on ehtinyt harjoittaa myös antifasistista aktivismia uhkailemalla Internetissä Ku Klux Klanin aktivisteja.

Lähde: Yle

Antifa Ezra Miller Hollywood Homolobby Homoseksuaalisuus Homot Huumausainerikos Juutalainen rikollisuus Ku klux klan Kulttuurimarxismi Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Lapsenraiskaus Lasten manipulointi Lasten seksualisoiminen Lasten seksualisointi LGBT Rappiokulttuuri Rikos Rotu Sionismi Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Törkeä lapsenraiskaus Transut Yhdysvallat Yhdysvaltojen juutalaisyhteisö Yhteiskunta

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pöh

    Vastaa

    Valtamediassa varmaan valtava hiljaisuus, niin kuin aina.

    • Jussiboy

      Vastaa

      Juurihan jutussa referoitiin Ylen juttua. Eikös Yle ole teidän mielestä valtamediaa.

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Kylläpä yllätyin taas. Sekopäinen transu juutalainen ahdistelee lapsia. Kyllä valtamedia pitää vaieta tämä tapaus nyt. Tai ainakin alkaa kertomaan, miten pahoja ovat valkoiset heterot.

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Ylen jutussa oli kerrottu nimeksi Tokata Iron Eyes tuolle, jota transu juutalainen oli alaikäisenä ahdistellut ja nyt ne ajaa yhdessä aseistautuneena pitkin USAta. Outo nimi, mutta näkyy olevan intiaani. Löysin tuollaisen kuvan ja ylläri, ilmastomuutos Greta tyttönen samassa kuvassa.

    https://assembly.malala.org/stories/tokata-iron-eyes-on-why-the-climate-movement-needs-to-listen-to-indigenous-voices

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi