Juutalaisyhteisö vaatii aseoikeuksien kaventamista, antivalkoista rotuteoriaa ja homolobbausta Yhdysvaltoihin

Tuore juutalaisten prioriteettilista osoittaa, millaisia arvoja järjestäytyneet juutalaisyhteisöt ajavat lähes yksimielisesti länsimaissa.

Sionismi

Yhdysvaltojen juutalaisliikkeiden keskusjärjestö Jewish Federations of North America (JFNA) on julkaissut viimeisimmän poliittisen prioriteettilistansa, jonka sisältö on äärimmäisen kulttuurimarxistinen. Prioriteettilista osoittaa, millaisia arvoja järjestäytyneet juutalaisyhteisöt ajavat lähes yksimielisesti länsimaissa.

Vaatimuslistalla on muun muassa kansalaisten asevapauksien kaventaminen. Vaikka Yhdysvaltoja jäytävän aseväkivallan juuret ovat laittomia ampuma-aseita omistavien mustien ja latinoiden katujengeissä, juutalaisjärjestöjen mukaan aseongelma tulee ratkaista takavarikoimalla laillisia aseita yhä useammilta tavallisilta valkoisilta kansalaisilta.

Lisäksi juutalaisjärjestöt vaativat niin sanotun LGBTQ-aktivismin lisäämistä yhteiskunnassa. Juutalaisten mukaan homolobbauksen tulee siis olla nykyistäkin aggressiivisempaa.

”Kriittistä rotuteoriaa”

Järjestön johtoon kuuluva Elana Broitman totesi medialle, että myös rotukysymykset ovat tärkeä aihe prioriteettilistalla. Juutalaiset vallanpitäjät lobbaavat ahkerasti niin sanotun kriittisen rotuteorian puolesta. Kouluissa opetettava ”kriittinen rotuteoria” opettaa valkoisia amerikkalaislapsia häpeämään ja vihaamaan omaa etnistä taustaansa.

Broitmanin mukaan JFNA on perustanut siksi hankkeen, jossa koulutetaan ”juutalaisia asiantuntijoita työskentelemään rotuun, seksuaalivähemmistöihin ja muihin suvaitsevaisuusteemoihin liittyvien aiheiden parissa”.

Koska JFNA toimii poliittiset rajat ylittävänä juutalaisten keskusjärjestönä, se on pyrkinyt välttämään julkilausumissaan aiheita, jotka suututtaisivat liikaa ”konservatiivisia” republikaanijuutalaisia. Tuore kompromissina syntynyt poliittinen prioriteettilista kuitenkin osoittaa, ettei ”konservatiivisuus” merkitse juutalaisille samaa kuin valkoisille.

Lähde: Jewish Telegraphic Agency (1, 2)

Aseet Aseluvat Homolobby Juutalainen etuoikeus Juutalainen lobby Juutalaiset viharyhmät Juutalaisjärjestöt Kulttuurimarxismi Latinot Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rotu Sionismi Transut Ulkomaat Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Yhdysvallat Yhdysvaltojen juutalaisyhteisö Yhdysvaltojen latinot Yhdysvaltojen mustat Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    ”It’s the Jews, stupid!”

  • Roima

    Vastaa

    Suomessakin ovat aivan tavallisia tapahtumat, joihin pääsevät vain neekerit sisälle. Miettikää jos joku järjestäisi tapahtuman, jonka pääsyvaatimuksena olisi suomalaisuus/valkoisuus. ¦ )

  • 18

    Vastaa

    Juutalaiset ovat vain 1% jenkkien väestöstä, mutta silti pystyvät kontrolloimaan kaikkea mahdollista.

  • juha II

    Vastaa

    ”Valittu kansa” voisi olla paremminkin ”helvetin kansa”!
    Ja onkin!!!

  • Hyvä erottaa asiat ja asiat

    Vastaa

    Juutalaisuus ei ole ”rotu” kysymys.
    Juutalaisuus on uskonto. Jos juutalainen noudattaa uskoaan ja on tooransa osaava hän pysyy kyllä kaukana näistä lqb jutuista.
    Onhan kristityissäkin vaikka minkälaista juoppoa ja nistiä. Ei uskonto tee ihmisestä super ihmistä, todellinen usko sitä voi ehkä tehdäkin.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi