Saksa laajentaa taas korvauksiin oikeutetun ”holokaustiselviytyjän” määritelmää

Tällä kertaa korvauksiin oikeutettuja ovat myös juutalaiset, jotka elivät piilossa, tai jotka olivat Leningradissa sen piirityksen aikana.

Sionismi

Israel järjestää vuosittain "holokaustiselviytyjien missikisoja", jotka ovat irvokas osa saksalaisvastaista propagandakoneistoa.

Saksa on lupautunut maksamaan noin 6500 juutalaiselle kuukausittaisia korvauksia heidän lopun elämänsä ajan näiden tultua luokiteltua myös holokaustiselviytyjiksi.

Kyseiset juutalaiset eivät koskaan olleetkaan keskitysleireillä mutta se, että osa heistä eli piilossa Ranskassa sekä Romaniassa ja että osa joutui kokemaan Leningradin piirityksen, tekee heistä jollain logiikalla holokaustiselviytyjiä.

Korvaus tulee olemaan 375 euroa kuukaudessa loppuelämän ajan. Osa uutta korvausta saavista on jo aiemmin saanut kertakorvauksen ”kärsimyksistään.”

Lähde: RT

Historia Holokausti Leningrad Poliittiset viholliset Politiikka Ranska Ranskan juutalaisyhteisö Romania Rotu Saksa Saksan juutalaisyhteisö Sionismi Taloudellinen riisto Talous Ulkomaat Uutiset Yhteiskunta

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Epäilemättä korvausten maksua tullaan muutamassa vuodessa laajentamaan holokaustilaisten jälkeläisiin, esim ”ylisukupolvisen kärsimyksen” tms perusteella. Ehkä on jo?

    Holokausti, mikä ihana tekosyy…

  • Nationalisti

    Vastaa

    ”Holokausti” on erittäin kätevä keino lypsää loputtomiin rahaa, voi väittää mitä tahansa tapahtuneen ilman minkäänlaisia todisteita, kunhan vain mainitsee sanan ”holokausti.
    Missä on kärsimyskorvaukset niille, jotka olivat terroritekojen aikaan Dresdenissä? Siinä oli todellinen holokausti.

  • EV

    Vastaa

    Sitten ihmetellään mistä juutalalaisvastaisuus kumpuaa… nämä ovat äärimmäisen röyhkeitä, kenellekään muulle vainotuille ei ole koskaan olleet rahahanat auki ”kärsimyksistään”. Sitten kun aika jättää viimeisistäkin rahastajista (aka. ”holokaustiselviytyjistä”) siirrytään seuraavaan juutalaissukupolveen, koska jollain logiikalla hekin ovat holokaustiselviytyjiä tai vainottuja.

    • Tolkku Takaisin

      Vastaa

      Juutalaistangoon tarvitaan aina kaksi. Mistä löytyvät ne typerykset, jotka aina taipuvat nenäkansan röyhkeisiin vaatimuksiin? Hullu ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Sionistikristityt ovat erityisesti häpeäksi valkoisille kansoille, mutta pahimpia ovat kommunistit, jotka ovat soluttautuneet kaikkialle rahavirroista päättävään julkishallintoon. Erityisesti Saksassa ne myötäilevät juutalaisten ylettömiä vaatimuksia. Kaikkialla maailmassa kommunistit pitävät yllä järjestelmää, joka systemaattisesti syyllistää valkoisia.

  • Tupauuno

    Vastaa

    Presidentti Mauno Koivisto ei uskaltanut antaa Suomen sodissa taistelleille Virolaisille sotaveteraaneille sotaveteraanin asemaa, joka olisi taannut heille n. 195 markkaa/kk. Se olisi ollut iso raha silloin kun Viro itsenäistyi uudelleen 1991. Häpeä mikä häpeä.

  • Piritta R

    Vastaa

    Kyse on korruption «tyyppi B»:stä eli siitä, että äänestäjille on jatkuvasti lähetettävä uusia rahasuorituksia äänten vastineeksi. Leipää ja sirkushuveja. Rahaa ei tietenkään anneta maksuun oikeutetuille suoraan käteen vaan suoritus tapahtuu «erityisen proseduurin» kautta, — pitäähän puolueen kassaankin jäädä jotain.
    – (Perustetaan virasto jakamaan rahaa, siellä aktivistit saavat tehdä työtä puolueen hyväksi ja valtio maksaa palkan ja banderollien valmistuskustannukset.)

  • Hande

    Vastaa

    Saksa vois alkaa maksamaan lapinpolttamisesta. Eikä hyysätä niitä v… N juutalaisia.

    • Yks pikku juttu

      Vastaa

      Siinä on pikku juttu. Nimittäin saksalaiset vain vetäytyivät ja suomalaiset ”taakaa ajajat” polttivat talot ja katkoivat puhelinpylvää. Meidän kun tuli osoittaa Stalinille että olimme sodassa Saksaa vastaan. Muutoin meidät olisi miehitetty kun oli jo selvää että Saksa häviää sodan.

      Ja sitä mitä pohjoisen väki ei koskaan halua muistaa oli se että Suomen valtio maksoi korvaukset tuhotuista rakennuksista, viljoista jne.

      • Seppo Lehto

        Vastaa

        Ajattelu paikka ja stalinistisille harhoille loppu

        Tarkennuksena vielä korostaen: Lapin sota oli Stalinin sota, mitä vastoin marskin määräystä alkoi toteuttamaan kenraali siilasvuo (pienellä tarkoituksella tämä desanttinimi)
        Stalinin tarkoitus oli saada Suomi pidättelemään sotatoimilla Suomen apuna olleita saksalaisjoukkoja pääsemästä puolustamaan Berliiniä.
        Missä on itkusi miehittäjä-Ryssän tuhoamien ja polttamien alueidemme korvauksista ja aluepalautusvaateesi?
        Vituttaa tämä kaltaistesi komurunkkujen valhehistoriaa toistavien ja sotastrategian ymmärtämättömyys.
        Samaan sarjaan kuuluu kuin ”Leningradin piiritys”. Ei se ollut piiritetty, vaan junat kulkivat koko ajan, mutta porukkaa ei evakuoitu kuten Suomi veti väestöään pois sotarintamalta hyökkääjä imperialistisian punakommarien miehitysjoukkojen etenemissektoreilta.
        Ryssä poltti ja tuhosi alueitamme Lapissa riisteän lopuksi Petsamon, Kalastajasaarennon, Salla-Kuusamon hedelmällisimmät ja Tuntsan kansallispuistoalueen, suuren osan ns Viipurin läänistä ja Suomenlahden saaret ja kaltaisesi itkee jtkn pari savumajaa Rovaniemellä ;), mitkä oli stalinistisen poliitikan savuverhoina.

        Asiasta on keskusteltu avoimesti miehittäjä-Ryssän romahdettua, tuolloin hetken näytti että Suomessa on miehiä ja naisia, nykyään tuntuu että niitä on vain kourallinen.

        Seppo Lehto historioitsija Tampere
        https://Keskustelu-ryssasta-jatkukoon.blogspot.com

  • Jones

    Vastaa

    Naurettavaa. Sitäpaitsi koko holocaust oli juutalaisten itsetekemä rotupuhdistus. Itse ne vieläpä polttivat sekarotuiset pois.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Haavara_Agreement

  • Melko nuoren näköinen

    Vastaa

    Kun katsoo tuon naamaa niin käy mielessä että se taitaa kuitenkin olla nuorempi kuin 77-vuotias. Meinaan, sen verran aikaa on kulunut siitä kun sota loppui. Nuo leireiltä selvinneet näyttävät vuosi vuodelta nuoremmilta. Ehkä ne laskee sen sillai että kun siittäjä olsi voinut joutua leirille ja synnyttäjäkin oli juutalainen niin sitten on kaasukammiosta selvinnyt.

  • Asko Liukkonen

    Vastaa

    Holokausti on varmaan siirtynyt jo jutkujen DNA:han. Ikuinen lypsylehmä on keksitty!

  • Schlageter

    Vastaa

    Meidän maailmamme, ZOG-Saksa…
    Kävin juuri Stettinissä ja Danzigissa. Sikäläinen – ja hyvin suuren muunkin alueen – saksalainen väestö ajettiin kertapaukulla kotoaan. Sinne jäivät kiinteistöt ja irtaimistot. Satoja tuhansia, joidenkin tietojen mukaan jopa kaksi miljoonaa idässä asunutta saksalaista murhattiin.
    Missä ovat korvaukset? Milloin omaisuuden saa takaisin?
    Miljoonat puolalaiset asuvat saksalaisilta ryöstetyissä kodeissa ja pystyvät ilmeisesti silti katsomaan itseään peilistä. Missä on sellaisten ihmisten kunnia?
    Samaan aikaan ZOG-hallinnon alaiset saksalaiset muuta kuin maksavat ja maksavat, keksityistä kärsimyksistä.
    Meidän aikamme suurin kysymys onkin: herääkö Saksa? Jos ei herää, tulevaisuutta ei ole.

    • Plääh

      Vastaa

      Puolalaiset aloittivat saksalaisten murhaaamisen jo kesällä 1939. Oikeastaan jo 1919. Puola oli nukkevaltio koko ajan

  • N.N.

    Vastaa

    Entäs jos me pysymme Suomessa, tässä ja nyt, kansallismielisenä haluten Suomi ja koko Pohjola vapaaksi tästä uudesta ikeestä joka ilmestyi tänne vasten meidän tahdomme vuonna 2015.

  • N.N.

    Vastaa

    Karhu putsasi pesän ja Koivisto ei ollut vailla mitään.

    Mutta turha luulla että suden kainalossa olisi pidemmän päällä ollut turvallista maata.

    Ja niin se maailmassa on, että uhrit ovat poikeuksetta syylliset, tekijät äidin pikku murut;
    montun reunalla seisova sotilas uljas kaunis, ihailtu.

  • mmk

    Vastaa

    Kuunnellaanko missään maassa revisionistien tutkimuksissaan selville saamia lukuisia epäkohtia viralliseen holokausti versioon liittyyen? Miksi holokaustia ei edelläänkään saa tutkia puolueettomasti? Esim. joukkohautoja ei saa etsiä, mutta silti usein kuulee väitettävän, että holokausti on maailman tutkituin rikos. Rikos jota ei saa edes kunnolla tutkia?
    Paljon väärää aikoinaan tapahtui, mutta väite, että kaasukammioissa surmattiin miljoonia ihmisiä ei taida kuitenkaan tarkempaa ja puolueetonta tutkimusta kestää?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi