Kansallismielinen pidätettiin ”terrorismin” vuoksi – ainut ”rikos” juutalaisvastaiset mielipiteet

Häntä ei epäillä väkivaltaisten iskujen suunnittelusta tai suorittamisesta.

Sionismi

Benjamin Raymond.

Brittiläisen National Action (NA) ‑järjestön perustaja Benjamin Raymond on pidätetty ja asetettu syytteeseen ”terrorismirikoksista”. Kyse on siitä, että hänen epäillään jatkaneen jäsenyyttään NA:ssa vielä noin vuoden ajan sen jälkeen, kun oikeus kielsi järjestön.

Toisin sanoen Raymondin ”terrorismirikos” merkitsee sitä, että hän on ollut yhteydessä vanhoihin ystäviinsä ja esimerkiksi kuulunut samoihin ryhmäkeskusteluihin entisten NA-jäsenten kanssa. Häntä ei epäillä väkivaltaisten iskujen suunnittelusta tai suorittamisesta.

NA kiellettiin ”terrorijärjestönä”, vaikka se ei koskaan olemassaolonsa aikana syyllistynyt laittomuuksiin. Kiellossa oli kyse poliittisesta painostuksesta, jota etenkin juutalaisjärjestöt lobbasivat tehokkaasti.

Juutalaista lobbausta

Juutalaiset lobbaajat ovat kampanjoineet myös vapaan maahanmuuton puolesta. Muslimien suorittamat terrori-iskut ovat kuitenkin lisänneet monien äänestäjien maahanmuuttovastaisia mielipiteitä. Sionistit ovat ”ratkaisseet” ongelman määrittelemällä kansallismieliset mielipiteetkin ”terrorismiksi”.

Nyt sionistit väittävätkin propagandassaan, ettei maahanmuutolla ja terrorismilla ole yhteyttä, sillä myös valkoiset (kuten NA:n jäsenet) syyllistyvät ”terrorismiin”.

Vielä lähes viisi vuotta NA:n kiellon jälkeen Britannian poliittinen poliisi jahtaa järjestön entisiä jäseniä ”terroristeina” kostaakseen heille sen, etteivät nämä usko eliitin kertomuksiin ”tasa-arvosta”. ”Terrorismin” hyvin laajaa tulkintaa käytetään siis propagandasyistä, ei siksi, että NA olisi suunnitellut siviilimurhia tai muitakaan terroritekoja.

Raymondin epäillään jatkaneen jäsenyyttään syyskuuhun 2017 saakka. Lisäksi häntä syytetään ”terroristisen materiaalin hallussapidosta”, sillä hänellä on ollut hallussaan poliittiseen toimintaan liittyvä asiakirja tuolta ajalta.

Lisää poliittista vainoa

Myös Patriotic Alternative ‑järjestön kaksi johtavaa jäsentä sai odottamattomia vieraita kyläänsä viime viikolla. Laura Towler ja hänen aviomiehensä haettiin kotoaan putkaan. Heidän elektroniikkalaitteensa päätyivät takavarikkoon ja heitä kuulusteltiin epäiltynä kolmesta eri rikoksesta.

On epäselvää, mitä kaksi muuta rikosta olivat, mutta yksi rikosepäily koski niinkin vakavaa asiaa kuin tarrojen liimaamista. Kahdesta muusta epäilystä luovuttiin kuulustelujen myötä, ja ”rikolliset” päästettiin pois putkasta. Laitteet kuitenkin jäivät poliittisen poliisin haltuun.

Lähde: BBC

Benjamin Raymond Britannia Britannian juutalaisyhteisö Kansallismieliset Kansallismielisyys Kansallisradikalismi Laura Towler National Action Oikeuden korruptio Patriotic Alternative Poliisi Poliisivaltio Poliittinen vaino Politiikka PolPo Sionismi Terrorismi Yhteiskunta

Keskustelu

9 kommenttia

  • Tuhnu

    Vastaa

    Kyllä on sairas maapallo, noita asioita mitä on vuoden aikana tapahtunut, ei olisi voinut uskoa vaikkapa 3 vuotta sitten.
    Ei edes missään satiireissa olla ikinä esiintynyt ajatuksia mitä olisi lähelläkään sitä sairautta mitä oikeasti tulee tapahtumaan.

  • seppo

    Vastaa

    eli jos rakentaa pommeja, raiskaa lapsia, naisia ja miehia ja muutenkin irroitelee ihmisilta raajoja,.niin ei ole terroristi vaan juutalaisten suosima vapaustaistelija.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä on syy miksi vastustan kiristyviä terrorismilakeja, niitä ei säädetä todellisia terroristeja varten, vaan ne sorvataan siksi, että kansallismielisiä kohtaan saadaan kohdistettua entistä pahempaa vainoamista.
    Onhan tuo älytöntä, että NA kiellettiin, siihen ei mitään todellista syytä löytynyt, niin piti käyttää ”terrorismikorttia” täysin mielivaltaisesti.

    Towlerin tapaukseen liittyen, nyt jokaisen kannattaisi liimata yhä enemmän tarroja, saa PolPo itselleen mielekästä puuhaa tutkiessaan ja keksiessään mahdollisia ”rikoksia”. Tuollainen aktivismi selkeästi toimii ja reaktiot kertoo, että kansallismielisten määrän kasvua pelätään.

    • Metsäkulman Murre

      Vastaa

      Tarrojen liimaamisella on merkitystä. Ne antavat yleisölle mielikuvan läsnäolosta. Tarran nähnyt huomaa, ettei ole yksin. 

      Mikä parasta, tarroja ei tarvitse liimata paljon. Teho alenee, jos niitä olisi paljon. Silloin ne tulkittaisiin töhrimiseksi. Nykyisellään kansallismielinen tarra on harvinainen ja miellyttävä yllätys löytäjälleen.

  • Verenimijä

    Vastaa

    Brittein saarella hallitsee diktauuri: Monarkki. Ja vaikka mitä julkisesti puhutaan, niin kruunu määrää mitä maassa tehdään tai miten laeja tulkitaan. Jos monarkki olisi ”näennäismonarkki” kuten usein väiteään, niin miksi sitten kaikki vlatiomiehet ravais sielä hakemassa hyväksyntää teoilleen ja kuulemassa mitä pitää tehdä? Kyllä se Ellu on joka Saarenmaalla määrää. Mitä lie juonut kun on vielä hengissä.

  • juha.

    Vastaa

    Olisi kannattanut haukkua Jumala pystyyn ja Jeesusta homoksi, joka muutti mielensä Ristinkuoleman suhteen (Netflix).
    Jos juutalainen seisoo mäeharjalla ja allekirjoittanut mäenalla ja huudan siltä ”Shalom”. Olen täten ”juutalaisVASTANEN”!!!!

  • Timo Koini

    Vastaa

    Mikseivät muuten vain perustaneet uutta samanlaista järjestöä eri nimellä, esim. Action National?

    • Plääh

      Vastaa

      Se olisi katsottu vielä enemmän toiminnan jatkamiseksi. Tuolla on nyt kovat piipussa.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Jos juutalaisvastaisuus on peruste pidätykselle, silloin pitäisi pidättää koko muslimipopulaatio. Ja jos ylipäätään ”vastaisuus” on peruste, silloin pitäisi pidättää koko ihmiskunta.

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi