Facebook kielsi holokaustin kyseenalaistamisen palvelussaan

Holokausti on ainoa kansanmurha, jonka kyseenalaistamiselle asetetaan kieltoja.

Sionismi

Facebookin perustaja, pääomistaja ja pääjohtaja Mark Zuckerberg.

Facebook vastikään vähensi palvelunsa sananvapautta kieltämällä kaiken materiaalin jakamisen, joka ”kieltää tai vääristelee holokaustia.” Muutosta perusteltiin antisemitismin maailmanlaajuisella kasvulla.

Holokaustista tai sen kieltämisestä tietoa etsivät Facebookin käyttäjät tullaan palvelun toimesta vastedes ohjaamaan ”uskottavien lähteiden” pariin.

”Holokaustiselviytyjät” ja useat juutalaisjärjestöt olivat pitemmän aikaa osoittaneet Facebookia kohtaan kritiikkiä, ja vaatineet sosiaalista mediaa poistamaan holokaustin kieltävän materiaalin. Facebook oli myös Stop Hate for Profit ‑kampanjan kohteena, missä lukuisat yritykset olivat sitoutuneet ottamaan mainoksensa pois Facebookin omistamilta alustoilta, johtuen yrityksen ”haluttomuudesta torjua vihapuhe ja disinformaatio.”

Aiemmin tänä vuonna Facebook kielsi ”juutalaiset salaliittoteoriat,” eli faktatiedon jakamisen juutalaisten maailmanlaajuisesta vaikutusvallasta esimerkiksi median ja pankkitoiminnan kautta.

Lähde: RT

Facebook Historia Holokausti Salaliittoteoriat Sananvapaus Sionismi Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Aappa

    Vastaa

    Joo joo, mutta tämä ei liity mitenkään siihen, kuka hallitsee Facebookia, tai muutakaan valtamediaa (paino sanalla ”valta”), puhumattakaan taustalla olevista rahoittajista.

  • Goobeli

    Vastaa

    Ei Aatu olisi tällaista pitkään katsellut, uuniin tai lomaleirille olisi facebook päässyt…

  • Anne Frank

    Vastaa

    Minäkin selvisin hengissä, olen nyt siskoni kanssa sveitsiläisessä vanhainkodissa.

  • Minä

    Vastaa

    Tuoksuu totuuden monopolisoinnilta. Totta kai maailma on pullollaan kaikenlaista tietoa, josta ehkä merkittäväkin osa on oikeastaan valhetta, mutta kun joku taho alkaa päättää, että mikä on ”oikea totuus”, on syytä epäillä, että se ei ole sitä.

  • Lars

    Vastaa

    Ihmiset tulevat pikkuhiljaa tietoisemmiksi juutalaisten sairaista ja kuvottavista rikoksista ihmiskuntaa sekä ihmisyyttä vastaan. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että juutalaisten leirissä on painettu paniikkinappulaa ja ryhdytty toimiin tiedonsaannin rajoittamiseksi heidän edesottamuksistaan ja törkeistä valheistaan. He tulevat mitä todennäköisimmin epäonnistumaan ryhtymisessään. Tiedon vyöryä ei voi enään pysäyttää.

  • Totuuden soturi

    Vastaa

    ”Joka kerran keksitään,sitä aina epäillään” (Tässä tapauksessa:”Joka miltei 200 kertaa eri maista karkoitetaan, se halutaan nytkin rikostensa/valheidensa vuoksi paljastaa”). Oli sitten kiellettyä tai ei. Totuus ei pala nettiroviollakaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi