Ruotsi perustamassa ensimmäisen holokaustivalhemuseonsa

Länsinaapuri on käyttämässä miltei miljoona euroa museoon, jossa opetetaan kansalaisia uskomaan holokaustisatuun.

Sionismi

Museolle rahoituksen myöntänyt Ruotsin "hippiministeri" Amanda Lind.

Ruotsi on kohdentamassa 938 000 euroa veronmaksajien rahaa perustaakseen maan ensimmäisen ”holokaustimuseon”.

Ympäristöpuolue Vihreiden kansanedustajan Amanda Lindin johtama Ruotsin kulttuuriministeriö kertoi hiljattain myöntävänsä rahoituksen Elävän Historian Foorumille. Kyseessä on Tukholmassa toimiva hallituksen virasto, joka antaa opetusta liittyen ”holokaustiin”, ”ihmisoikeuksiin” ja ”suvaitsevaisuuteen”.

Veronmaksajien raha menee ”todistusaineiston” keräämiseen sekä holokaustihuijareiden haastatteluihin, jotka sitten asetetaan museoon näytille.

Museon tulevasta sijainnista ei olla vielä päätetty, mutta mahdollisiksi paikoiksi on suunniteltu joko pääkaupunki Tukholmaa tai sitten erittäin monikulttuurista Malmön kaupunkia, jossa juutalaisvastaisuutta on esiintynyt runsaasti viime vuosina.

Lähde: The Times of Israel

Amanda Lind Elävän historian foorumi Historia Holokausti Lobbaus Pohjoismaat Politiikka Rappiokulttuuri Ruotsi Ruotsin juutalaisyhteisö Sionismi Vihreät Yhteiskunta

Keskustelu

19 kommenttia

  • Jones

    Vastaa

    Mutta kertovatko he siellä, että juutalaisten uskonnollinen symbooli on hakaristi?
    http://www.proswastika.org/news.php?extend.141.6

    Tässä hauska video, jossa juutalainen valittaa kun synagoogan seinään on piirrelty hakaristejä. Mutta kun katsoo synagoogan ikkunoita, niin hakaristejähän siellä on koristeina, koska juutalaisten uskonnollinen risti on hakaristi.
    https://www.youtube.com/watch?v=HIvdSQpqxHI

  • Ajomies

    Vastaa

    Hölökausti

  • Pena E

    Vastaa

    Aika hyvä uutinen kun ei edes voitu kertoa syitä tai näytteitä miksi holokaustia ei tapahtunut vaan oletetaan suoraa sen olevan huijausta. 35 koska lankesin

  • P.Josus

    Vastaa

    Aika sairas väite ettei Holokaustia eikä keskitysleirejä koskaan ollutkaan. Tosi nykyajan ihmistä etteenkin äärioikeiston fasistit o uskovat kaiken mitä sos.mediassa ja muilla hömppä sivuilla selitetään esim ”Holokausti on vale,länsimaiden ja juutalaisten salaliitto..Taitavat kuulua samaan kategorian kuin Qannon ja maapallo on litteä ryhmittymiin.Kylmää faktaa on että se mitä ww2 tapahtui on totta ja etteivät nykyajan ihmiset 1990 tai 2000 luvulla syntyneet varsinkaan nämä äärioikeiston fasistit olleet edes paikalla mutta selittävät kaikkea sontaa totena

    • Petri Kaivanto

      Vastaa

      Hyvä P.Josus, aika harva noin sairaita väittääkään. Totuus on tiukasti toisen maailmansodan voittajien sepittämien valheiden ja täydellisen kieltämisen välimaastossa.

      Itse pidän todisteiden valossa uskottavana, että Saksan hallitsemilla alueilla juutalaisia siviilejä kuoli sodan melskeissä _vähemmän_ kuin saksalaisia siviilejä kostoksi sodan loppuvaiheessa. Holokaustia eli kirjaimellisesti tulella tuhoamista olivat Dresdenin tuhoaminen ja ydinpommit Japaniin. Saksa ei sellaista tehnyt. Ehdottomasti todennäköisempää on, että Stalinin Neuvostoliitto kansanmurhasi ja syrji juutalaisia innokkaammin kuin Natsi-Saksa. Saksahan vain halusi heidän muuttavan Israeliin. On ihan todennäköistä, että koko maailmansodan päätarkoitus oli nimenomaan Israelin perustaminen ja tietysti USA:n ja dollarin etu.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Haavara_Agreement

    • Hyperborean

      Vastaa

      Tässähän sinäkin syydät sontaa totuutena. ”Holokausti” nyt vaan ei kestä minkäänlaista kriittistä tutkimusta, ja josta ainoat todisteet on ”selviytyjien tarinat”. Fyysisiä todisteita kysyessä törmää hollywood roskaan, asiakirjaväärennöksiin, selittelyyn ja suoraan valehteluun. Lisäkysymyksiin vastataan pahimmillaan väkivallalla tai jopa vankeudella. Suosittelen perehtymään historian tutkimukseen, aineistoa on kyllä runsaasti, jos vaan viitsii lukea. Älylliselle laiskuudelle ja henkiselle rajoittuneisuudelle tosin tämä voi olla vaativa homma, mutta kannattaa aloittaa vaikka lukemalla https://www.magneettimedia.com/vainojen-uhrien-muistopaiva-lahestyy-juutalaisten-holokaustin-myytti-6-miljoonasta-uhrista/

    • Nationalisti

      Vastaa

      Kukaan ei ole väittänyt, etteikö keskitysleirejä olisi ollut.
      Holokausti sitten on taas asia erikseen.
      Kuinka paljon valheita sinä ”P.josus” voitkaan uskoa?
      Menikö sinulle täydestä jopa Nena Kafkan selitykset Flossenbürgin ”kaasukammioista”? Edes valtavirtahistorioitsijoiden mukaan kyseisessä paikassa ei ollut tuhoamiseen tarkoitettuja kaasukammioita.
      Suosittelen tutkimaan asioita hyvin paljon enemmän, tietotaitosi näyttää olevan jollain peruskoulun propagandatasolla.

  • Nimetön

    Vastaa

    Punaisen ristin mukaan vankeja kuoli keskitysleireillä yhteensä n. 270000. Pää syy kuolemiin olivat tauti epidemiat mm. vaatetäin levittämä pilkku kuume. Sodan loppuvaiheessa vankeja kuoli nälkään ja hoidon puutteeseen liittoutuneiden tuhottua saksalaisten huoltoreitit. Vankien vaatteet desinfioitiin syöpäläisistä Zyklon B hyönteismyrkyllä, jota Suomen armeijakin käytti edellä mainittuun tarkoitukseen. Ihmisiä ei tapettu Zyklon B kaasulla. Puheet saippuasta ja ihmisten ihosta tehdyistä lampunvarjostimista ja kutistetuista päistä ovat myös sotapropagandaa. Jokainen saa tietysti uskoa mihinkä haluaa. Vaikka vihreisiin marsilaisiin.

    • Fatima

      Vastaa

      Ja nuo vangit siis kaikkia kansallisuuksia. Juutalaisia niistä vain osa

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Jos holokausti on totta, miksi sen epäily tai tutkiminen on useissa maissa lailla kielletty?

  • SamA

    Vastaa

    Todella yllättävää, että vihreä kansanedustaja ehdottaa tällaista! Yleensähän he ovat olleet enemmän kallellaan islamiin päin, ja kaikki Israeliin liittyvä on heille punainen vaate. Näköjään osalla vihreistä on vielä todellisuudentajua.

  • rt

    Vastaa

    Kulunut ja typerä salaliittoteoria

  • Mikko

    Vastaa

    Holokausti sepitettiin jotta kasaarimafia sai siitä koskemattomuuden.
    Jos laskee esim kuinka kauan yhden ruummiin polttaminen kestää, olisi toimenpiteisiin mennyt 200 vuotta, tosin hiiltähän ei saksalla ollut moisia määriä mutta oli nyt sitten kuitenkin.
    Pitäisiköhän ihmiselle kertoa että aivot ovat sovellys play storesta, jotta alkaisivat käyttämään sitä

  • Unski Tunkio

    Vastaa

    Holokausti ei ole valhetta, vaan eniten dokumentoituja historiallisia tapahtumia.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Kaikkea sinä uskotkin.
      Jännää, että asian kyseenalaistaminen/kiistäminen on monessa maassa rikollista.

      Outoa, että esimerkiksi yhtään juutalaisten joukkohautaa tai minkäänlaista polttokuoppaakaan ei ole löytynyt, jossa ruumiita olisi kaasutusten jälkeen hävitetty.
      ”Kaasutusten silminnäkijöiden” mukaan ruumiit värjäytyivät ihan erivärisiksi kuin mitä ne värjäytyisivät käytettäessä zyklon b:tä. Ehkä he vain näkivät väärin…

      Jos taas viittaat ”dokumenteilla” Nürnbergin näytösoikeudenkäyntiin, siellä ei ole dokumentoitu yhtään mitään, mikä todistaisi ”joukkomurhan” puolesta.
      Siellä ei edes yritetty teknisesti todistaa yhtään mitään.

    • Plääh

      Vastaa

      Päinvastoin. Kaikki dokumentit osioittavat, että holokausti on valhe

  • Jërëmiäs

    Vastaa

    Tuo museohan on älyttömän hyvä idea. Sen verran brutaalia touhua holokausti oli, että on hyvä varmistaa ettei se ihmiskunnalta unohdu. Eli kaikenlaisten hörhöjen valtaannousulla voi olla epäinhimilliset seuraukset. Se on tulevienkin sukupolvien hyvä sisäistää, eikä sitä pidä unohtaa, saati vaieta kuoliaaksi tai mikä vielä pahempaa tahallaan vääristellä olemattomaksi. Eli hyvä Ruotsi, toivottavasti tuo saa jatkoa muuallakin.

  • Jërëmiäs

    Vastaa

    Onpas sakeaa shittiä. Nimimerkki ”Petri Kaivanto” mm. pitää ”… todisteiden valossa uskottavana, että Saksan hallitsemilla alueilla juutalaisia siviilejä kuoli sodan melskeissä _vähemmän_ kuin saksalaisia siviilejä kostoksi sodan loppuvaiheessa.” Joopa joo. Lisäksi nimimerkki ”Hyperborean” käyttää ”argumentaationsa” tueksi Magneettimedian artikkelia. Joopa joo. Jne. jne.

    Mistähän näitä koijareita aina löytyy ja mikä ajaa heidät tällaiseen sekoiluun? Jos nuo ovat vain teiniprovoiluja (kuten uskon), niin hupinsa kullakin. Mutta jos kyse on vakavamielisemmästä ahdistuksesta, niin jonkun läheisen ja heistä välittävän ihmisen voisi toivoa ohjaavan näitä henkilöitä mielenterveyspalvelujen ääreen. Etenkin nuorten parissa näille palveluille on suuri tarve.

  • Petri Kaivanto

    Vastaa

    Ensinnäkään en ole nimimerkki. Toiseksi, jopa punaviherjuutalaismädätetty Wikipedia tunnustaa rikokset ja kostotoimet saksalaisia siviilejä vastaan.

    ”Estimates of total deaths of German civilians in the flight and expulsions, including Forced labour of Germans in the Soviet Union, range from 500,000 to a maximum of 3.0 million people.[207]”

    On aikuisten oikeasti paljon vaikeampaa todistaa asiallisesti kolme miljoonaa Natsi-Saksan toimien takia kuollutta juutalaista siviiliä. Sen huomaa idioottikin tutkimalla vaikka juutalaisten omaa väestökirjanpitoa.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Flight_and_expulsion_of_Germans_(1944–1950)

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi