Wagnerin vallankaappausyritys peruttu – Prigozhin muuttaa Valko-Venäjälle

Tapahtumat ovat saaneet monet epäilemään, että kyseessä oli alunperinkin pelkkä tupla tai kuitti -henkinen mielenosoitus juutalaiselta, joka janoaa valtaa.

Ulkomaat

Lauantain jännittävin tapahtuma, sotilasvallankaappauksen yritys Venäjällä, peruttiin iltaan mennessä. Julkisuuteen kerrottujen tietojen mukaan Valko-Venäjän presidentti neuvotteli juutalaisen Jevgeni Prigozhinin rauhoittumaan ja lupasi tälle turvapaikan Valko-Venäjältä sekä että syytteitä tapahtumiin osallistuneita vastaan ei nosteta. Lisäksi Venäjän puolustusministeriössä tehdään juutalaisen vaatimia muutoksia.

Vielä aamulla Prigozhin lupasi kuolemaa Venäjän johdolle ja vallankaappausta, jonka seurauksena sodalle Ukrainassa laitetaan uusi vaihde silmään tarkoittaen todellista sodan eskalaatiota. Hänen mukaan Venäjän puolustusministeriön johto on ollut kyvytöntä hallitsemaan nykyistä sotaoperaatiota.

Wagnerin kohti Moskovaa lähtevä kolonna etenikin vain satojen kilometrien päähän pääkaupungista ennen kääntymistään takaisin omiin sotilastukikohtiinsa. Matkan aikana vastarinta wagnereita vastaan oli lähes olematonta, mikä kertonee jotain Venäjän kyvystä reagoida äkillisiin tapahtumiin oman maansa rajojen sisällä ja aivan sotatantereen eli Ukrainan läheisyydessä.

Tapahtumat ovat saaneet monet epäilemään, että kyseessä oli alunperinkin pelkkä tupla tai kuitti-henkinen mielenosoitus juutalaiselta, joka janoaa valtaa. Saamalla vaatimuksensa läpi ampumatta laukaustakaan, on Putin todistanut olevansa yksityisarmeijan kiristettävissä. Tämä tarkoittaa sitä, että Venäjän resurssit on venytetty äärimmilleen Ukrainassa.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että mikäli käynnissä oleva sota synnyttää kiukkuisia vallankumouksellisia Venäjän sisällä tai naapurimaissa, on heillä nyt hyvä aika iskeä.

Lähde: OSINT

Jevgeni Prigožin Politiikka Rotu Ukraina Ulkomaat Venäjä Vladimir Putin

Keskustelu

20 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Putin on halunnut pitää yllä matalaa sotavaihdetta, koska hänen on täytynyt taivutella itselleen tärkeiden suurten maiden tukea itselleen. Nykyistäkin rajumpi tuhoamissota Ukrainassa olisi karkottanut monet ystävällismieliset maat kuten Kiina tai Intia pois muun muassa BRICS- yhteistyöstä. Venäjä käyttää neuvotteluargumenttinaan USA-imperiumin aggressiivisuutta globaalissa etelässä ja tältä putoaisi pohja pois, jos Venäjä riehuisi Ukrainassa samaan tyyliin kuin USA jyräsi aikoinaan Irakin. Ukrainan nopea lyöminen vaatisi Venäjältä totaalisen koko maan mobilisoivan sodan ja sotatalouden ja sellaista kampanjaa käyvä maa on huono kumppani talous- ja liikeasioissa. Wagnereiden järjestämä kampanja voi sotkea sekin pahoin Putinin suunnitelmia. USA ja sen uskolliset kumppanit kuten Suomi voivat vain nauraa partaansa. Vain yksi on varmaa: rauha ja vakaus maailmassa ovat nyt entistä kauempana.

  • gg

    Vastaa

    Jos nyt n. 30 000 veteraani sotilasta 50 kilometrin hyvin varustellussa sotilaskolumnissa automarssisi oulusta helsinkiin samalla kun iso osa suomen armeijasta on sidottu sotaan vaikka latviassa, niin paha niitä on vain hetkessä täysin pysäyttää. Millä siis pysäytät ? Ja vaikka olisi muutama heli ja kone valmiina, niin kannattaako ruveta niitä heti pommittamaan ? Vai olisiko mahdollisuutta käyttää neuvotteluja kuitenkin ensin. Ilmeisesti olisi pitänyt heti pommittaa ja aloittaa sisällisota sodan päälle. Voi hyvää päivää näitä tyyppejä. Ei meillä mitään toivoa kyllä ole.

  • Pekko

    Vastaa

    Tällä toimella voidaan myös perustella FSB.n voimakkaampi kontrolli kansaan. Venäjä luisuu kokoajan täydellistä totalitarismia kohti. Yleensä nämä näytökset päättyvät täydelliseen katastrofiin, tuskin tämäkään tapaus on siitä poikkeus.

    • päämäärää

      Vastaa

      Pitäi jonkun tutkia Suomen ja Venäjän lakeja ja selvittää kumman maan politiikka on totalitaarisempaa. Totalitarismihan tarkoittaa vallanpitäjien määräysvallan ulottumista kansalaisten yksityiseen elämään. Suomessa se on kehitetty monin asetuksin koskemaan esimerkiksi hiilijalanjälkeä, tiskivesiä, talon pakkokorjaamista 0‑energiataloksi,..,Onko Venäjällä?

      • Tehdäänkehitysmaayhdessä

        Vastaa

        Älä unohda kompostintarkastajaa…

      • Kukavaan

        Vastaa

        päämäärää kirjoitti:
        ”Totalitarismihan tarkoittaa vallanpitäjien määräysvallan ulottumista kansalaisten yksityiseen elämään. Suomessa se on kehitetty…”

        Hyvin huomattu. Tässä eräs esimerkki.

        Lääkäreiden salassapitovelvollisuus ei ole voimassa. Ei täydellisesti. Sen sijaan lääkäreillä on ilmiantovelvollisuus. Kyllä… luitte oikein. 

        Suomessa lääkäräreillä on velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos lääkärin mielestä potilas tai hänen tutkimansa henkilö ei täytä ajoterveysvaatimuksia. 

        ”Sen estämättä, mitä tietojen salassapitovelvollisuudesta säädetään, lääkärin on ilmoitettava poliisille, jos hän toteaa, ettei ajokorttiluvan hakija tai ajo-oikeuden haltija enää täytä 17 tai 18 §:ssä säädettyjä terveysvaatimuksia jatkuvan päihteiden käytön tai terveydentilan muun kuin tilapäisesti tapahtuneen heikentymisen takia.”
        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110386#L3P17

        Tästä on lyhyt askel siihen, että lääkäri velvoitetaan ilmoittamaan muistakin asioista valvontaviranomaisille. Lääkäreitä on kaikenlaisia, arvostelukyky ei aina toimi. Lääkäri voi halutessaan päättää potilaansa terveydentilan pysyvästi heikentyneen.

        • Kaikkien valvollisuus

          Vastaa

          Paitsi että meillä on jo ilmoitusvelvollisuus jokaisella kansalaisella mikäli hän havaitsee uhkaa joka kohdistuu omaisuuteen tai tervyteen.

          Eli siis yleisimmin kuulemani idotismi ”Ei ole lua kertoa” romuttuu rikoslain kohdalla.

    • Kansallissosialisti

      Vastaa

      Mielummin eläisin totalitaristisessa venäjässä, kuin ”vapaassa” suomessa missä homoille on oikein oma kuukausi

  • Jallu

    Vastaa

    Jos Prigozhin saa myös joukkonsa mukaan Valko-Venäjälle, on se hyvin vaarallista Valko-Venäjän johtajalle Lukašenkalle, jota myös Likasangoksi on kutsuttu. Tekemällä Valko-Venäjällä vallankaappauksen, Prigozhin avaisi vapaan väylän Venäläisille Ukrainan pohjoisosiin. Vaarallinen tie, eikö Likasanko aavista mitään?

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Prigozhin on ennen muuta ryssävenäläinen ja Putlerin vasen kösi. Juutalaisuus ei tässä merkitse mitään, vaikka partisaani koettaa tunkea sitä joka väliin!

    • Schlageter

      Vastaa

      Roskapuhetta. Ja kirjoittajan poliittinen kanta ilmenee jo siitä, että hän yrittää luoda jonkinlaista assosiaatiota Putinin (joka muuten kaikesta huolimatta ajaa maansa etua, jota voisi edellyttää esimerkiksi Niinistöltäkin) ja Euroopan historian suurimman miehen, Hitlerin välillä. – Juutalaisuus merkitsee tässä asiassa kuten lähes kaikessa ratkaisevaa tekijää. Koukkunokkain karvaiset kädet ovat kaikkialla hyörimässä, ennen kaikkea siellä, missä valkoisten ihmisten veri voidaan muuttaa dollareiksi.

      • Plääh

        Vastaa

        Kyllä Putin on juutalainen ja vallassa juutalaisremmi siellä. Eivät aja Venäjän kansan etuja

  • Anonymous

    Vastaa

    Olisihan se pitänyt arvata ettei tuo juutalainen paskakikkare rosvojoukkoineen mitään saa aikaiseksi. Sai varmasti mehukkaan diilin $ ja turvapaikan Valko-Venäjältä. Iloitsin turhan aikasin. Juutalainen taas hieroo käsiään yhteen rahan kuvat silmissään. Vitun ryssät

  • Jupi

    Vastaa

    vai että 200 km Moskovasta, nyt ne on muuten enää 100 km Kiovasta

  • Jupi

    Vastaa

    juutalainen sopii karikatyyrisen hyvin johtamaan vankilasta värvättyjä kovan luokan rikollisia. ja palkka-armeija yleensä ottaa käskyt laskun maksajalta

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    Wagner tekee toisen rintaman pohjoiseen ja Ukrainan miehet ei riitä. Niin kävi viimeksikin.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kaiken takana on aina raha. Minkäs maiden keskuspankkeja Rotchildit ei hallinnoi? pohjoiskorea, kiina, Venezuela, iran, Valko-Venäjä, venäjä… En jaksa muistaa paria muuta. Kaikkia noita valtioita vastaan on aina pakotteita. Nyt taisivat kuvitella olevansa tarpeeksi vahvoja ottaakseen venäjän. Eipä onnistunut. Ukrainalla voivat toki tehdä rahaa kun viljafutuurit pomppaa. Jälleenrakennuksellakin tekee Black rock ja Vanguard rahaa.
    Aina. Aina on kyse rahasta. Ukrainalle syötetään sen verran rahaa ja aseita, että sota jatkuu. Ukraina on jo hävinnyt mutta rahaa voi vielä tehdä kun USA ja EU pumppaavat veronmaksajien rahoja sinne.

  • OSINT

    Vastaa

    Llukemista alla. Toinen linkki on yksi analyysi tapahtumista ja ensimmäisen linkin lopussa sivutaan asiaa vielä.

    1. https://simplicius76.substack.com/p/nuclear-falseflag-on-zaporozhye-npp
    2. https://simplicius76.substack.com/p/prigozhins-siege-ends-postmortem

  • ValhallaX

    Vastaa

    Juutalaisen Ylivallan makaaberia teatteria. Näin luodaan sitä kuuluisaa ”narratiivia”. Eli, sanalla sanoen, kudotaan valheita.

    Nyt Lännessä, Natostanissa, Juutalainen Ylivalta kutoo tarinaa ”heikosta Putinista”, vaikka tarina kuuluu itse asiassa näin: Putin ja Venäjä ovat voittamassa sodan, mutta sitä ei voi kertoa, sillä sodan loppuminen on pahinta, mitä Juutalainen Ylivalta voi kuvitella.

    Juutalainen Ylivalta tähtää pitkään, uuvuttavaan, tuhoavaan, köydyttävään sotaan. Vuosikymmeniä kestävään, kansat jakavaan, vihaa luovaan sotaan.

    Me kuulemme koko ajan Juutalaisen Ylivallan Huorilta puhetta Vihapuheesta. Mutta vain Juutalainen Ylivalta aidosti tuottaa Vihapuhetta. Sen he osaavat, Vihapuheen. He osaavat lietsoa sotaa, he ovat riidankylväjiä par excellence. Heille sota on ihana asia, mitä enemmän kuolleita Valkoisia Ihmisiä, mitä tuhotumpia Valkoisia Maita, sitä suurempi ilo Helvetissä, Juutalaisen Ylivallan kotipesässä.

    Tämä sota on puhdasta, klassista Juutalaista Ylivaltaa. Se loppuu vasta kun Juutalainen Ylivalta on potkittu siihen Helvetin loukkoon takaisin, josta se on Ihmisten Maailmaan ryöminyt.

  • Salomon

    Vastaa

    Juutalainen pettää aina. Holokausti uskovaiset hierovat kädet märkinä sukupuolielimiään kun juutalaiset koomikot, presidentit ja pankkiirit lähettävät hölmöläisiä kuolemaan. Mitä sontaa!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi