Yhdysvallat: Puolaan kohdistunut ohjusisku oli väärän lipun operaatio

Puola väitti aluksi, että ohjukset olisi ammuttu Venäjältä.

Ulkomaat

päivitetty

Kaksi ihmistä on kuollut ohjusten iskeydyttyä Nato-maa Puolan puolelle, kertoo yhdysvaltalainen tiedustelulähde uutistoimisto AP:lle. Puolan pääministeri on kutsunut koolle maan kansallisesta turvallisuudesta ja puolustuksesta vastaavan komitean.

Tapaus on herättänyt keskustelua Naton viidennestä artiklasta, jonka mukaan hyökkäys yhtä Nato-maata vastaan on hyökkäys koko Natoa vastaan. Yhdysvaltojen seniili presidentti Joe Biden on aiemmin luvannut ”puolustaa Nato-maiden joka ikistä tuumaa”, riippumatta siitä isketäänkö niihin tarkoituksella tai ei.

Venäjän puolustusministeriö kiisti välittömästi syytökset, joiden mukaan Putinin hallinto olisi ollut iskun takana.

Muun muassa Puola väitti aluksi, että ohjukset olisi ammuttu Venäjältä. Biden kuitenkin vahvisti juuri ohjusten ammutun sittenkin Ukrainasta. Jopa länsimaisten lähteiden perusteella isku oli siis niin sanottu väärän lipun operaatio, jonka ilmeinen tavoite oli usuttaa Nato hyökkäämään Venäjää vastaan.

Lähteet: MTV Uutiset, Turun Sanomat

Joe Biden Nato Puola Ukraina Ulkomaat Uutiset Venäjä

Keskustelu

49 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Jallu

    Vastaa

    Jos todetaan, että ohjukset tulivat Venäjältä, niin on aivan sama, oliko tahallinen vai vahinko tämä ohjusisku. Nyt pitää Ukrainan ilmatila sulkea välittömästi kaikilla käytettävissä olevien lännen keinoin. Eli lisää tehokasta ilmatorjuntaa ja ehkä myös hävittäjiä. Jos Venäjän ohjukset tuhoutuvat 100% Ukrainan ilmatilassa, niin ei tulevaisuudessa käy tällaista tapausta.

    • Mietitääs vähä

      Vastaa

      No nyt kun jo tiedetään että ohjus oli Ukrainen ampuma niin miten nyt sitten toimitaan?

      Kun NATO-maahan (Puolaan) on hyökännyt ei-NATO-maa (Ukraina) niin hyökkäävätkö kaikki NATO maat Puolaa vastaan? Turkkikin??

      • Observer

        Vastaa

        No ensinnäkin on selvillä, että kyseessä oli Ukrainan laukaisema torjuntaohjus, jonka maali oli Ukrainan ilmatilassa lentänyt venäläisohjus.

        Toisekseen, jos siellä ei lentele venäläisiä ohjuksia, ei tarvia ukrainalaistenkaan ammuskella omiaan. Menikö liian monimutkaiseksi?

      • Pattersonni

        Vastaa

        minkä takia pitäis kaikkien Nato-maidenPuolaan hyökätä ?

  • Nimetön

    Vastaa

    Ei toteudu, pelkästään Usan lausunnot osoittaa, että asia ei ole niin yksinkertainen kuin media antaa nyt ymmärtää.
    ” Valtamedian tietojen mukaan Venäjän ohjukset ovat ajautuneet vahingossa liian kauas”
    Ei, vaan mitä ilmeisimmin nämä ovat ”ajautuneet” sinne Ukrainan ilmatorjunnan kautta.

  • Nimetön

    Vastaa

    Tuollaiset otsikoinnit ja spekulaatiot voisi jättää sinne valtamediaan.
    Nyt mennään asioiden edelle aika rajustikin, kun kukaanhan ei oikeasti edes tiedä mistä tässä vaiheessa tuossa hommassa on kyse.

  • pöh

    Vastaa

    Voi olla tai sitten ei?
    Ei pysty enää luottamaan venäjän lisäksi muihinkaan maihin, Ukrainassa, USA:ssa ja Britanniassa ainakin on ”isoja herroja” jotka haluaisi että Nato osallistuisi sotaan muutenkin kuin aselähetyksillä.

  • Sensuroimaton Totuus

    Vastaa

    Jahas, sieltä se kauan odotettu false-flag sitten tuli. Ja taas mennään…

  • GLGL

    Vastaa

    Sanna marin: ”Seisomme Puolan rinnalla.”

    Myöskin aborttilainsäädännössä?

    Millä oikeudella puhuu noin koko kansan puolesta? Sanna saa seisoa siellä ihan itse. Kansa ei ole sannaa valinnut pääministeriksi.

    • Teemu

      Vastaa

      Huonohampainen Sanna puhuu Suomen eduskunnasta ja hallituksesta. Ei kai yhtäkään ajattelevaa kansalaista kiinnosta hittojakaan näiden sätkypellejen ajatukset. Enkä nyt puhu tästä sotapelleilystä mitenkään eksklusiivisesti. Eivät he mitään todellisia päättäjiä ole. Tekevät juuri niin kuin yliherransa käskee. Jos eivät tee, niin vaihdetaan tilalle sellainen joka tekee ja sanoo kuten käsketty on.

      • GLGL

        Vastaa

        Juuri näin. Vallankaappaushan Suomessa toteutetaan juuri noin. Laitetaan kansa äänestämään puolueita ja vaalien jälkeen sitten voittajapuolueiden johto vaihdetaan, ja uusista puskista tulleista johtajista tehdään ministereitä. Demokratian irvikuva.

        Orpokin reagoi hysteerisesti ohjusinsidenttiin. Sellaisia ”johtajia” meillä – täysiä pellejä.

  • S-300

    Vastaa

    Kyseessä oli Ukrainan S‑300 ohjus, mikä on kuvista todennettu, eli riittää satuilut.

  • Ihan yksinkertaista

    Vastaa

    Mitä sitten vaikka olisikin venäläisten ampuma? Ei se 5. artikla tarkoita toiminnallisesti yhtään mitään. Siinähän vain todetaan että ”hyökkäys NATO-maata vastaan on sama kuin hyökkäisi kaikkia NATO-maita vastaan”. Eikä mitään sen enempää. Siinä ei puhuta että kaikki NATO-maat hyökkäävät takaisin. Siinä vaan todetaan tapahtunut.

    Suomalaisia vaivaa joku aivotyhmyys kun eivät ymmärrä lukemaansa. Kun artikloja lukee pidemmälle, sielä sanotaan selvästi että jokainen NATO-maa puolustaa itse omia maarajojaan. Ja että jokainen NATO-maa päättää itsenäisesti lähteekö mukaan sotaan vai ei. Siinä se.

    Eivät NATO-maat kollektiivisesti auta Suomea jos joku tilanne tulee päälle. NATO antaa strategista upseeri-apua. Ja mahdollistaa sen että sen kautta saa ostaa aseita ja ammuksia. 

    Mitä suomalaiset oikein vetää päivät pitkät…

    • Nimetön

      Vastaa

      Erittäin hyvin tiivistetty. Suomalaiset ovat kyllä todella aivovammaista porukkaa.
      Poistaisin äänioikeuden suurimmalta osalta, eivät ne mitään seuraa tai mistään mitään tiedä.

  • Jouko

    Vastaa

    Valtamedian sakein tietolähde: CNN:n suomenkielinen versio. MTV uutiset.

  • Schlageter

    Vastaa

    Olkoon kenen raketti tahansa, mutta totuus on, että Ukrainan juutalaisen presidentin tavoite on koko sodan ajan (ja jo ennen sitä) ollut saada kriisi eskaloitumaan. Valitettavasti lännen typerät poliitikot näyttävät olevan valmiit siihen.
    Kummanko puolelle asettua, Venäjän vai Ukrainan? Minulle on yhdentekevää, jos slaavilaiset sotivat keskenään, antaa paukkua vaan.
    Pahinta olisi, jos sodan seurauksena USA:n hegemonia kasvaisi, Se, samoin kuin Suomen Nato-jäsenyys, rajoittaisi sananvapauttamme ja mahdollisuuksiammje suojella suomalaista kansallisvaltiota.

  • gg

    Vastaa

    Kovat on lähteet. Maikkis. No eipä siinä. Paskaa jauhavat ja kusevat silmään kuten aina. Eikös muuten puolan pressa ole juutalainen. Ja kait pääosin muutkin korkea arvoiset. Toisaalta, kyllähän juutalaisistakin löytyy niitä hyviäkin omenoita. Ihan kuten kaikista ryhmistä. Pitää keskittyä yksilöihin, ei leimata kokonaisia ryhmiä muutaman yksilön perusteella.

  • Tapiola

    Vastaa

    Uusbolsevikit ovat euroopan suurin vitsaus.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Sota lopettaisi wokeilun, kun energia menisi henkiinjäämiseen. Naton ja Venäjän välinen sota pelastaa valkoisen rodun, vaikka sodan ainoa voittaja tulee olemaan Kiina.

  • Teemu

    Vastaa

    Yle pitkin hampain, nieleskellen myöntää että Puolaan osui ukrainalaisten ohjus. Varmuuden vuoksi Yle kuitenkin pitää näkyvillä myös vanhat uutisensa Venäjän ohjuksista. Eli Yle uutisoi: ”Puolaan osui venäläisohjus” ja ”Puolaan osui ukrainalaisohjus” samanaikaisesti. Tällaiseen journalismiin pystyy vain 500 000 000 euron vuosibudjetilla vailla pelkoa tietojensa tai tekemisensä minkäänlaisesta tasosta. Samaan aikaan Venäjän kaasuputkien ja siltojen tuhoajaksi tiedetään Venäjä itse.

    NATO-lähettiläät ovat hätäkokouksessa. NATO:n perustamissopimuksen IV artiklan mukaan jäsenmaat neuvottelevat keskenään aina, kun jonkun jäsenmaan alueellinen koskemattomuus, poliittinen itsenäisyys tai turvallisuus on uhattuna. Eikö esim. ”pakolaisvyöry” Lähi-idästä, Afrikasta ja Aasiasta ole erittäin rankka turvallisuusuhka koko Euroopalle? (Vai ovatko kaulojenkatkomiset ja pommit lentokentillä arkipäivää, johon on vain totuttava?) Eikö isäntämaasopimus; USA:n ja NATO:n läsnäolo maassamme itsessään riko alueellista koskemattomuuttamme? Entä onko euro tai EU:n kansainvälisoikeudellisten sopimusten noudattaminen tulkittavissa poliittisen itsenäisyyden menettämiseksi?

    • gg

      Vastaa

      ”Eikö esim. ”pakolaisvyöry” Lähi-idästä, Afrikasta ja Aasiasta ole erittäin rankka turvallisuusuhka koko Euroopalle” ?
      Ei ole vaan se on voimavaraa ja sivistystä. Jos muuta väittää on rasisti islamofobi natsi.
      ”ovatko kaulojenkatkomiset ja pommit lentokentillä arkipäivää, johon on vain totuttava” ?
      On. Tottumiskysymyshän vain se on.
      ”Eikö isäntämaasopimus; USA:n ja NATO:n läsnäolo maassamme itsessään riko alueellista koskemattomuuttamme” ?
      No juu mutta ei sillä ole väliä koska venäjä venäjä venäjä. Ja venäjä. Ja vielä Putinin kätyrit päälle.
      ”poliittisen itsenäisyyden menettämiseksi” ?
      Jep. Suomen itsenäisyys kesti kaikki 78 vuotta. En tiedä onko se ihan maailmanennätys. Siis itsenäisyyden lyhyydessä. Mutta jos ei niin ainakin ihan kärkisijoilla siinä kisassa keikutaan.

  • Nimetön

    Vastaa

    Antaako Nato(Ukrainan) pommittaa jäsenmaitaan(Puola). Miten Nato reagoi?

  • Tekijämies

    Vastaa

    Jos Nato ei puolusta jäseniään, niin mitä hyötyä Natosta on? Tosin Nato ei näytä puolustavan Turkkia, joka on erittäin tärkeä Naton jäsen.

    Nyt pitäisi olla tilanne, jossa puheiden aika on ohi, mutta katsotaan…

  • paskaa

    Vastaa

    False flag-paskaa koko juttu. Ukrainan ilmatorjuntaohjus oli kyseessä. Tämän myönsi jo kommunistinen Ylekin.

    • Plääh

      Vastaa

      No ei ne miksikään ff-operaatioksi sano tätä, vaan harhalaukaukseski tai ohjusromuksi. Ei USA myöskään sanonut avauksen mukaan eikä edes tarkoittanut. Kylläse oli selvä vahinko

  • Nyt keulii valtamedia

    Vastaa

    Bidenin mukaan on epätodennäköistä, että Puolaan osunut ohjus ammuttiin Venäjältä
    ELI Zelensky Yritää sytyttää 3 mailmansotaa false flack hyökäyksellä puolaan
    syylistämällä siitä venäjää
    jonka valtamediat nielevät ilman faktoja HETI TOTUUDEKSI
    ILMAN OIKEAA REALISTISTA TIETOA ASIASTA
    Luojan kiitos valtamedia ei omista ydinaseita
    ESIM
    Puolaan tiistaina osuneen ohjuksen tai ohjusten laukaisijaa selvitetään.
    ***Syyllistä ei tarvitse selvittää. Se on Venäjä,**** ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ
    False flack erikoistoimittaja Seppo Varjus.
    VS
    Sotilasasiantuntija Ylelle: Puolaan osui S‑300-ilmatorjuntaohjus, jota ei voitu ampua Venäjältä sen lyhyen kantaman takia
    Nato-lähde Reutersille: Joe Biden vahvisti, että Puolaan osui
    ****Ukrainan ilmatorjuntaohjus***

  • Leino Kimmo

    Vastaa

    Näiden ohjusten kantomatka 200 km nyt ne ”lensivät” 400 km; melko heikkoa laatua juuri nämä ohjukset ? Vai menivätkö ensimmäiset 200 km junalla ?

  • Nimetön

    Vastaa

    Ukraina vielä yritti epätoivoisesti selittää julkisuuteen, että ”älkää uskoko Venäjän levittämiä salaliittoteorioita ukrainalaisesta ohjuksesta”.
    Ukrainan touhu alkaa näyttää jo hyvin kyseenalaiselta false flageista mediapropagandaan, niillä on kova pyrkimys saada yhä kovemmin Natoa Venäjää vastaan.
    No, (((he))) johtavat Ukrainaa, niin mitä muuta voi odottaa kuin sairaalloista kieroilua…

    • Sensuroimaton Totuus

      Vastaa

      Sairas maa ja sairas kansa. Juutalainen johdossa. Mikä voisi mennä pieleen?

      • Plääh

        Vastaa

        Venäjäkö? Niinpä on

      • Sannika Aarikko

        Vastaa

        Venäjällä on myös juutalaiset johdossa. Kaiksoiskansalaiset oligarkit ja Jewtin.

  • Snif

    Vastaa

    Kyseessä on venäjän lähettämä ohjus jonka pysäytty Ukrainan ilmatorjunta ennen kun se tuli heidän rajan yli. Ei ollut mikään yllytys naton kiihottamiseksi, tuo kerrottii joa naton johdosta. Joten levittäkää nyt täälläkin tuota haisevaa ryssien kaalikaasua.

  • Snif

    Vastaa

    Miksin terrorsisti maa turkkia pitäsi naton puolustaa, kerro yksikin syy, ainoa mikä naton pitäsi tehdä, olisi erottaa tuo isis maa kokonaan kuulumasta natoon.

  • joo

    Vastaa

    Ilmatorjuntaohjus puolustaa ilmatilaa vihollisen ampumia ohjuksia tai muita laitteita vastaan. Koska Putler ampuu ohjuksia Ukrainaan , kun sitä ottaa kaaliin epäonni ryöstöretkellä on Ukrainan puolustettava itseään. Ilmatorjuntaohjuksen osuminen Puolaan johtuu siis siitä, että Putler ampuu ohjuksia Ukrainaan . Nyt vaan parempaa kalustoa Ukrainaan, että ei tule vahinkoja jatkossa, vaan torjuntaohjukset osuvat maaliin. Mielellään myös lisää Himarseja ja pitemmän kantaman raketteja, jotta saadaan pesukonerosvot ja lasten tappajat maasta ulos.

  • Anonyymi

    Vastaa

    Tuskin oli mikään false flag operaatio vaan onnettomuus. Kyseessä Ukrainan ilmatorjuntaohjus. Ryssät silti ovat syypäitä näiden siviilien kuolemaan!

  • Stana

    Vastaa

    Eli tämäkin lehti vetää vain tunnepohjalta ryssävihassaan? What you fight, in the end you become.

  • Dille Dossaaja

    Vastaa

    Vaikuttaa hieman Ukraina-vastaiselta Partisaanin porukka. Myöntäkää että tuette ryssiä niin dossataan teidänkin sivusto.

    • Plääh

      Vastaa

      Avaushan on selkeästi MV-lehden kanssa samalla linjalla ja miljoonan netitrollin

    • Nimetön

      Vastaa

      Vastustan Ukrainan juutalaisjohtoa, ylikansallista natoa, sekä Venäjää.
      Sinun silmissäsi varmaan sitten tuen ryssiä, koska en ole globohomojen puolella.
      Vittu, että olet tyhmä, noilla putkiaivoilla ei kannattaisi suutaan avata.

  • juha II

    Vastaa

    Tiedäsitten. Ensin ajattelin AIDOSTA ohjuksen harhaantumisesta ”windows sinisen” aiheuttamana, sillä Ukrainassa on kohteita aivan Puolankin siinä missä muidenkin rajanaapurien rajojen pinnassa. Ukrainan presidentti on vaatinut jo Iranin pommittamista äskettäin. Sitä PALJON jo ennemmin omaa ydinasetta tai / ja USA:n ydinaseiskua Venäjälle. Erään tiedon mukaan kyse olisi itsensä Ukrainan false flak iskusta. Edelliset EIVÄt olleet KANNANOTTOJA, sillä kaikissa sodissa on läsnä – kuin pappi viimeisellä vuoteella – sotapropaganda ym. hajatiedot.

  • TT

    Vastaa

    Ihmetyttää kyllä Ukrainan vihermenninkäisen eli Zelenskyin palvonta. Kaikki roska, mikä miehen suusta tulee, tiedotetaan täällä Suomessa täytenä totena. Suomelle olisi sopinut sen perinteinen puolueeton asema maailman konflikteissa . Nyt tämä asema on ainiaaksi menetetty ja ollaan ihan virallisestikin USA:n vasallivaltio ja sen sotahaukkojen eteenpäin työnnetty etuvartio vasten Venäjää. Mikä tahansa konflikti Venäjää vastaan missä tahansa on USA:n sotahaukkkojen toivomuslistalla ja Suomi saa tästedes toimia näiden toiveiden toteuttajana. Kunnon Sven Dufva-meininkiä.

  • Salomon

    Vastaa

    Ei tää peppuilu tule vähään aikaan loppumaan. Kestääköhän yhtä kauan kuin hassuttelu vietnamissa? On ihme! Että ei ole poksahtanu mikään isompi pommi.

  • Nimetön

    Vastaa

    tsuhna pää punaisena haukkuu ja itse silloin NS. „länsimaiset laittoivat puolalaisia keskitysleirin ja tsuhnat tappoivat ukrainalaisia, hyi. ja minun viesti ei pääsee, koska sellainen on tsuhnan demokratia

  • Vanhat tavat

    Vastaa

    Jenkkien biolabien tuotokset Ukrainassa kiinnostavat kansainvälisesti monia. 2017 Kiinassa iski lintuinfluenssa, joka tuhosi liki koko siipikarjan, 2018 sitten iski afeikkalainen sikarutto, tuhoten yli puolet sioista, 2019 iski covid… Juurikin näitä todisteiden mukaan Ukrainassa on Jenkkien rahoituksella kehitelty vastoin biologisten aseiden kielto lakeja. Miten umpikorruptoitu rikollisvaltio joka 8 vuotta raskain asein omia kansalaisiaan pommittanut saa meiltäkin velkarahaa herrojen taskuihin ja aseita rikollisille kaupattavaksi…

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Venäläiset ovat niin ovelia, että ovat voineet lahjoa ja kiristää jonkun ukrainalaisen ohjuspatterin ampumaan Puolaan. 

    Tavallisen länkkärin mielikuvitus ei riitä tajuamaan Venäjän johdon temppuja.

  • evp-soturi

    Vastaa

    Kylläpä kirjoittivat nimimerkit TT ja ”Vanhat tavat” naulankantaan asioiden oikeista laidoista! Tähän voisi lisätä vielä, että juuri itse USA ja nato ovat ovat lietsoneet koko Ukrainan sodan, haluten tuhota Venäjän – tuon pitkäaikaisen haaveensa – käyttäen Ukrainan sotilaita, siviilejä ja infraa uhreinaan. Ja johon on tuo ”hyödyllinen idiootti” EU myös kantamassa kortensa kekoon. – Oi Suomi-poloinen, mihin soppaan ja suohon johtajamme ovat sinut saattaneet!

  • Luen muutakin kuin HS ja MTV

    Vastaa

    Ohjuksethan on identifioitu S‑300 ilmatorjuntaohjuksiksi joiden maksimikantama on 120 km , yleensä vähemmän, eli senkään perusteella eivät ole tulleet Venäjältä. Ok, tietyn mallin S‑300 voidaan käyttää myös maamaalien ampumiseen S‑300 FN tai FA muistaisin malliksi, mutta silloin maksimikantama laskee 75–80 km paikkeille.

    Hauska yksityiskohta : kyseisiä ohjuksia on valmistaneet myös muut itäblokin maat mukaanluettuna Ukraina ja Puola itse. Puola on lahjoittanut kyseisiä ohjuksia Ukrainalle runsaanpuoleisesti. 

    Toinen ohjuksista näytti kuvien perusteella jääneen melko ehjäksi : siitä varmaan saisi vielä sarjanumeron esille, ironian huipentuma olisi jos ohjus osoittautuisi Puolassa valmistetuksi jonka ovat lahjoittaneet Ukrainalle, tästä saataisi melko irvailu aikaan : ampuiko Ukraina Puolaa Puolan lahjoittamalla ilmatorjuntaohjuksella.

    Sarjanumero ei taida olla vielä (jos koskaan) julkisessa tiedossa niin emme voi tietää. Joka tapuksessa hyvin suuri todennäköisyys että ohjus ei ollut edes venäläisvalmisteinen vaikka sitäkin on mediassa retosteltu vaan jonkin itäblokin maan valmistama.

  • Spherical Sapphire

    Vastaa

    Nyt kaikki kipinkapin antamaan oma lausunto tänne NATO-jäsenyydestä, kun kansanäänestyskin skipattiin:

    https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=f70cad6e-1cdb-4d1d-95d5-637c43dc2011

  • Antisionisti

    Vastaa

    Pidetäänpäs nyt mielessä se miksi siellä Ukrainassa ylipäätään soditaan. Ukrainan kaappasivat kasaarioligarkit jotka alkoivat murhauttaa Kiovan fasisteilla venäläisiä ja venäläismielisiä ukrainalaisia. Tuo täyttää kansanmurhan tunnusmerkistön. Lisäksi nämä kasaaripaskat halusivat liittyä naton jäseneksi, jotta olisivat saaneet sen ydinaseita Ukrainaan. Onpahan kasaaripervo Zelenskyi sanonutkin että naton pitäisi iskeä Venäjälle ydinaseilla. Kannattaa muistaa sekin että kasaarivaltakunta sijaitsi aikoinaan Ukrainan itäpuoliskolla ja ne haluavat sen takaisin ovat suoraan sanoneet sen suunnitelmassaan:

    GOJIM-VAPAAMUURAREITTEN TULEVA KOHTALO
    Samalla tavalla tulemme kohtelemaan niitä vapaamuurareitten joukossa olevia gojimeja, jotka tietävät liian paljon. Ne taas, jotka syystä tai toisesta armahdamme, tulevat elämään ainaisen maastakarkoituksen pelossa. Me säädämme lain, jonka mukaan kaikkien entisten salaseurain jäsenet karkoitetaan HUOM!!! => Euroopasta, hallituksemme keskuksesta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi