Venäläispoliitikko: ”Kansanedustajien tulee saada vapautus sotilaspalveluksesta.”

Valtioduuman jäsenen mukaan poliitikkojen velvollisuus on jäädä Venäjälle perustelemaan sotaa kansalle.

Ulkomaat

Venäläispoliitikko, Dmitry Vyatkin, perusteli valtioduuman kokouksessa, miksi hänen ja muiden lainsäätäjien tulisi saada vapautus sotilaspalveluksesta maan aloitettua osittaisen liikekannallepanon Ukrainan ”sotilasoperaation” epäonnistumisen takia. Hänen mukaansa poliitikoilla on velvollisuus jäädä perustelemaan sotaa kansalle.

Vyatkin sanoi: ”On poliitikon velvollisuus ja vastuu ilmaista meneillään oleva tilanne muille.” Hän antoi myös ymmärtää, että poliitikot tekevät näin uhrauksen isänmaansa puolesta jättämällä menemättä rintamalle: ”Toisinaan vaikuttaa helpommalta päätökseltä vain kävellä pois ongelmien ratkaisemisesta täällä Duumassa ja lähteä rintamalle.”

Venäjän puolustusministeri, Sergei Šoigu, kertoi ”kutsuvansa” 300 000 miestä sotilaspalvelukseen osittaisen liikekannallepanon seurauksena. Toistaiseksi palvelukseen haetaan pääosin taistelukokemusta omaavia miehiä, mutta kriteerit voivat muuttua yhä useamman venäläissotilaan kuollessa ”Ukrainan lihamyllyssä.”

Lähde: Business Insider

Politiikka Ukraina Ulkomaat Uutiset Venäjä

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Elias Simojoen tapaisia miehiä ei ole politiikassa mukana enää, joten myös meillä Orpo ei lähde rintamalle tykinruuaksi, ei myöskään Halla-aho!

    • Ilmari

      Vastaa

      Simojoki ei ollut enää kansanedustaja Talvisodan alkaessa.

  • Kyynikko

    Vastaa

    Sotaisat sivarit, kuten Tynkkynen, Haavisto ja Halla-Aho voidaan varmasti päästää rintamalle urostelemaan.Myös kansalla tulee olla valmiudet luopua ”rakkaista” johtajistaan.

  • 1%-jengi

    Vastaa

    Juuri tämä minua ihmetyttää, mistä tämä yhtäkkinen paniikki oikein tuli? Niinkuin artikkelissakin sanotaan, nyt etsitään sotilaskokemuksen omaavaia henkilöitä ja pääosin upseereita.

    Denetskissa ja Luhanskissa sekä Hersonissa on noin 200 000 sotilasta. Kaikki ammattisotilaita koska Venäjän laki ei salli varusmiesten lähettämistä maan rajojen ulkopuolelle sotimaan. No, tästä 200 000:sta 60 000 on rintamalla ja muuta taustalla hoitamassa mm. verustehuoltoa ja lepäämässä. Mutta että noinkin suuren alueen hallussapitäminen onnistuu 60 000 miehellä, se on melkoinen saavutus kun miettii keitä on vastassa.

    No, nyt haetaan 300 000:tta lisää. Se käytännössä tarkoittaa että vaalien jälkeen jos/kun alue liitetään Venäjään, tuon 60 000 sijaan etulinjaan tuleekin 200 000:tta. ja taustalle jää 300 000:tta. Joka ainakin määrällisesti muuttaa aetelmia melkoisesti.

    Tämä 500 000 on noin 1% koko Venäjän reservistä. Joten jäljelle jää vielä vähän miehiä odottelemaan rintamalle kutsua. Miksi siis nyt Venäjällä on ryhdytty mielenosoituksiin? Johtuuko se siitä että aikaisemmin ”ammattisotilaat” ovat saaneet muuta kansaa parempaa palkkaa ja ovat olleet iloisia kun ei ole tarvinnut sotia? No, maailma muuttuu. Sotilaan tehtävä on sotia. Ja olla valmis sotaan.

    Onko muuten laajemmin mietitty keitä tänne Suomeen nyt oikein tulee? Kuten on todettua, sotaa pakenevia miehiä, aivan kuten 2015 invaasiossakin. Mitä venläiset ovat? Tiedustelijoita? Desantteja? Oikeita pakolaisia? Maahanlaskujoukoja? Selusta-taistelijoita?

    No, noinkin suuressa maassa on varaa käskeä joukkoja etukäteen rintamalinjan taa esim. häiritsemään viestiliikennettä. GSM-mastoista valokapelit poikki ja se alkoi olla siinä.

    Mutta jos ei provosoida eikä provosoiduta niin mikäs hätä meillä täälä. Paitsi tyhmät politikkomme pakotteidensa kanssa.

  • TT

    Vastaa

    Ukrainan sota on kaiken kaikkiaan tympeä ja kamala sota kaikille osapuolille paitsi niille kasaareille ja USA:n neokonservatiiveille, jotka ovat enimmäkseen koko sopan keittäneet, eräskin Victoria Nyland (Nudelman). Kaikki lähti liikkeelle Maidanin vallankumouksesta v. 2014. Sitten alkoi sisällissota, joka riehui Donbassin alueella. Länsi halusi epävakaan konfliktimaan Venäjän kylkeen ja vahvisti ja koulutti Ukrainan joukkoja. Samaa teki Venäjä Donbassin puolella.. Donbassilaiset separatistit olivat jäämässä alakynteen alkuvuodesta 2022 ja Venäjä päätti hyökätä tukemaan näitä ja samalla laajentaa kapinallisten hallitsemaa aluetta.

    Venäjä yrittää laittaa nyt konfliktille stopin järjestämällä kansanäänestykset venäläismielisillä alueilla ja julistamalla nämä osaksi Venäjää ja suojaten näitä koko sotilasmahdillaan. Alueiden turvaamiseksi tarvittiin ylimääräinen liikekannallepano. Vieraan maan alueen suojelu ei varsinaisesti motivoi moniakaan venäläisiä. Ukrainalaisten sinänsä urhoolliset sotaponnistelut tuntuvat myös valuvan hukkaan. Eurooppa rypee energiakriisissä mahtipontisten pakotteidensa vuoksi. Vain kasaarit nauravat.

    • Seppo Lehto

      Vastaa

      Älä naurata, kirjoituksillesi nauravat ryssätkin

      Igor Girgin joka FBS:n toimin oli akitoimassa sotatoimia 2014 on moneen kertaan kuten myöhemmin duumaan mennyt taho, ketkä ko operaation takana olivat. He itse putinin uskolliset koirat.

      Seppo Lehto Historioitsija Tamper
      https://Miehitetyt-alueet-takaisin.blogspot.com

      Viite: 13.8.2014 19:03

      Päivitetty 13.8.2014 21:21

      Itä-Ukrainan separatistijoukkojen komentaja Igor Girgin on haavoittunut vakavasti, kertoo donetskilainen uutistoimisto Novorossija, joka viittaa uutisessaan Donetskin kansantasavallaksi itseään kutsuvaan separatistiryhmään. Uutistoimiston mukaan separatistit kertoivat Strelkov-nimellä tunnetun komentajan tilan olevan vakava.

      Venäjän virallinen lehti Rossijskaja Gazeta uutisoi kuitenkin myöhemmin, että separatistit kiistävät tiedot Strelkovin haavoittumisesta.

      Uutistoimisto Itar-Tassin haastattelema separatistijohtaja Andrei Purgin ei voinut vahvistaa Novorossijan tietoja, mutta hän kertoi Strelkovin olleen alueella, jolla on käyty kiivaita taisteluita.

      – Minulla ei ole tarkkoja tietoja, mutta tämä tieto pitää todennäköisesti paikkansa, Purgin sanoo. 

      -
      War in Ukraine: The blame game in Russia for the ’mistakes …https://newsbeezer.com › … › World
      Käännä tämä sivu
      23.3.2022 — Igor Girgin, a former Russian FSB intelligence officer and former “defense minister” of Russian-backed separatists in eastern Ukraine,

      Venäläisupseeri: Minä laukaisin Ukrainan sodan
      Igor Girkinin mukaan sota Itä-Ukrainassa alkoi hänen ryhmänsä ylitettyä rajan

      Pekka Hakala HS
      22.11.2014 2:00
      Venäläinen tiedustelu-upseeri Igor Girkin alias Strelkov väittää tuoreessa Zavtra-lehden haastattelussa, ettei sota Itä-Ukrainassa olisi alkanut koskaan ilman hänen ja hänen ryhmänsä toimintaa. Strelkov pitää Venäjän roolia sodassa ratkaisevana ja on aidosti pahoillaan, ettei Kreml sittenkään halunnut valloittaa koko Novorossijaksi kutsuttua itäistä Ukrainaa.

      Googlaa itse lisää, jos tämä äija taustoineen ei ole tuttu 😉

    • Tukaani

      Vastaa

      Mutta ei Venäjä saa järjestää kansanäänestyksiä. Vain Israel ja USA saavat laittaa jalkaa ovenväliin ja hommata sisään omia porukoitaan. Ja jos media vielä tätä komppaa, niin älähän sinäkään ole eri mieltä asiasta.

    • TT

      Vastaa

      Joe Bidenin hallintotiimi on miehitetty juutalaisilla. Kaikki USA:n neokonservatiivit eivät ole juutalaisia kuten Maidanin aukiolla venäläisvastaisille kapinallisille v. 2014 tukea luvannut, jo edesmennyt John McCain. 

      Mutta katsotaanpa Ukrainan hallitusta:
      Presidentti Voldemar Zelensky – juutalainen
      Pääministeri Denys Shmyhal ‑juutalainen
      Puolustusministeri Oleksi Reznikov ‑juutalainen
      Presidentin kansliapäällikkö Andryi Yermak ‑juutalainen isä

  • Vesa

    Vastaa

    Kansanedustajan tietenkin kuuluu jäädä tekemään työtään, eikä mennä sotimaan, mutta heidän lastensa ja sukulaistensa kuuluisi mennä sotimaan. Venäjällä vaikutusvaltaiset, rikkaat ja heidän jälkeläisensä ovat yleensä vapautettuja sodista ja armeejasta. Sotia olisi todella vähän jos ne kusipäät jotka aloittavat sodan lähetettäisiin etulinjaan.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Tuohan on ihan Suomen meininki. Suomen sotiin toisessa kaplakassa lähti kai kaksi kansanedustajaa kahdestasadasta.

  • juha II

    Vastaa

    En ole globalistien kanssa kulkemassa ”samaan” suuntaan. Ukraina ON globalistien sekä Yhdysvaltain ja Ison-Britannian vasallivaltio vailla JO nyt v:sta 2014 ”miehitetty” maa vailla suvereniteettiä. Suomi oli sitä v. 1939 Talvisodassa ja oli sitä vielä sen jälkeenkin, vaikka menetti 12% pinta-alastaan. Se, että kuuluu johonkin erityiseen ideologiseen joukkoon. EI pitäisi koskaan olla kykenemätön näkeµään koko maailmanpoliittista kokonaiskuvaa eli ”Metsää ei näe puilta”. Ne, jotka aatteellisista syistä kokevat hyväksi kaatua Ukrainassa. Ovat he viimekädessä LGBTQ+:n, pedofilian, depopulationin, perhevastaisuuden, terveen lapsuuden, kansallismielisyyden, Globalistien: NATO:n,EU:n, WEF:n, YK:n WHO:n pakkopiikkien ihmiskoekaniini, sirutuksen, valvontayhteiskunnan, NWO:n, kommunismin, USA:n demokraatti-kommunistien + korruptoituneiden republikaanien, kabbalan, George Soroksen, Pentagonin, USA:n ahnean aseteollisuuden ja juutalaisten suurpanlkkiirien ja juutalaisten ylikansallisten monopoli suuryhtiöiden PALKATON kanssasotija. Tavoittamatta sitä päämäärää mitä on kuvitellut alunperin lähtevänsä puolustamaan tai sen puolesta taistelemaan. Olet vain kuin ne Suomeenkin rahdatut mustalaiskerjäläiset, jotka kerjäävät kaduilla kuppiinsa hiluja. Ja kun päivä on päättynyt. Päämafiosio tulee ja rahastaa päivän saaliin itselleen ja vielä kovistelee, että onko kerjäläinen varmasti antanut kaiken mitä on saanut! Ajat ovat toiset. Emme elä enää 100-vuotta sitten, jolloin asiat olivat vielä yksinkertaisempia valtio VS. valtio. Valtamedia, NATO:n hybridikeskus ja Mediapooli vain haluaa PITÄÄ sen yksinkertaisena, jolla on helppo tehdä propagandaa sohvaprunoille, jotka eivät tietoisen pimityksen vuoksi tiedä asioista tuon taivaallista! On TÄRKEÄÄ ettei anna KUSETTAA itseään vaan on katsottava kuin maitopurkinkin päiväystä kaupassa ennen kuin sen kauppakoriinsa laittaa. Onko se väärin? Venäjä/Neuvostoliitrto/Venäjä on AINA ollut tarpeeksi SUURI Suomelle, Ranskalle, Ranska-Iso-Briotannialle js Saksalle. Eikä koskaan vieläkin väheksyyä Venäjän talvea! Missään maassa ei muualla valtion parlamentin edustajalla ole oletusarvoista velvollisuutta lähteä sotaan rintamalle ainakaan alussa. Talvisotaan lähti vapaaehtoisesti muutama IKL:n kansanedustaja puolustamaan SUOMEA!

  • Silvia Modig

    Vastaa
  • Hh1488

    Vastaa

    yks hyvä asia tästä sodasta on seurannut,Ukrainasta on tullut oikea kansakunta.Nyt Ukrainan vaan tarvitsee hoitaa hommat kotiin.Zelenskyi on kyllä ollut mies paikallaan,aluksi olin vähän skeptinen häntä kohtaan,kyllä taitaa kuitenkin olla ihan kunnon mies,eikä niinkään mikään pankkiiri.Zelenskyitä ei voi kyllä pelkuriksi sanoa,toisin ku putinia

  • PHM

    Vastaa

    Jos NATO-sota tulee, niin lähdetkö mukaan? Jos ei halua kuolla pellolle pankkiirien sodassa, niin onko silloin homoryssäpelkuri? Ovatko EU- tai NATO-vastaiset ihmiset homoryssäpelkureita?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi