BLM-johtaja syytettynä 10 miljoonan dollarin varastamisesta järjestöltään

On loppujen lopuksi parempi, että valkoisia kohtaan vihamielisen terroristijärjestön johtajat käyttävät saamansa miljoonatuet makeaan elämään järjestön toiminnan rahoittamisen sijaan.

Ulkomaat

Black Lives Matter (BLM) ‑terroristijärjestön globaalin verkoston johtaja, Shalomyah Bowers, on syytettynä yli 10 miljoonan dollarin varastamisesta omalta järjestöltään.

Bowersin syytetään järjestön saamien rahalahjoitusten omaan käyttöön ottamisesta hänen toimiessaan BLM:n varainhoitajana. Miehen väitetään varastaneen yli 10 miljoonaa dollaria vain 18 kuukauden aikana.

Bowers on itse kiistänyt syytteet ja väittää juridisten toimien häntä vastaan olevan valkoista ylivaltaa.

”He mieluummin käyttävät samoja keinoja kuin valkoiset sortajamme, ja hyödyntävät valkoisen ylivallan rikosoikeusjärjestelmää järjestöllisten kiistojen ratkaisemiseksi,” Bowers oli puolustautunut.

Myös BLM:n marxistiksi tunnustautuvan pääjohtajan, Patrisse Cullorsin, ostamat huvilat ympäri Amerikkaa ovat herättäneet ihmettelyä. On loppujen lopuksi parempi, että valkoisia kohtaan vihamielisen terroristijärjestön johtajat käyttävät saamansa miljoonatuet makeaan elämään järjestön toiminnan rahoittamisen sijaan.

Lähde

Black Lives Matter Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Musta rotu Poliittiset viholliset Rotu Talous Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisiin kohdistuva väkivalta

Keskustelu

19 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Sanna

    Vastaa

    Tyypillisiä n‑henkilöitä siis.

    • Jallu

      Vastaa

      Eilen tuli taas se Vares elokuva, missä palkkamurhaaja valisti kaveriaan n‑sanasta. Ei saa sanoa n*****i vaan YönTimo.

  • Wlm

    Vastaa

    Black lives matterin tarkoitus on valkoisten orjuuttaminen ja tappaminen. Tätäkin antivalkoista äärijärjestöä rahoittaa ketkäs muut kuin rikkaat juutalaiset.

  • juha II

    Vastaa

    Kovasti ovat valkoisten yläpuolella moraaliltaan. Kommunismi ei katso ihonväriä. Se mädättää kaikki yhtälailla!

  • Timppis

    Vastaa

    Ne taitaakin olla järjestön ainoat mustat.

  • Joonas

    Vastaa

    Paska on paskaa väristä riippumatta.

  • pertti grandell

    Vastaa

    sekä valkoiset veronmaksajat maksavat yön-timoille fyrckaa, ettei olis ”nazze” leimaa. ihan dorcaa meininkiä

  • Late

    Vastaa

    kelle tuli yllätyksenä että neekeri on varas?

    • Melkoisia summia

      Vastaa

      No ei minulle kuitenkaan. Mutty yllätyksenä tuli se että niille annetaan noin suuria summia. Kuka kumma antaa tuollaisia summia noille? Sehän on vähän sama kuin antaisi aseen apinalle. Vai liekkö se alkueräinen tarkoituskin?

      Kuka tuota rahan käyttöä valvoo ja kuka siitä teki rikosilmoituksen? Sekö joka nyt jäi ilman rahaa?

  • Jaana

    Vastaa

    BLM saannoissa puhutaan myos israelin tuhoamisesta, etta taitaisi olla parempi laittaa koko ryhma vihanhallintakurssille, ja lisaksi jonnekin esikouluun oppimaan, etta jos teet rikkeita tai joudut ongelmiin elamassasi niin et voi siita syyttaa kuin ihan vain itseasi.

  • Peekerin Naska

    Vastaa

    ihme keeneröintiä? kauheeta rasismia heti jos neekeriä syyttää rikoksesta 🤣

  • Nimetön

    Vastaa

    Nekru ostanut bling blingiä järjestön rahoilla LOL. Tyypillistä lajikäyttäytymistä.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Arkipäivän sionismia. Juutalainen nostaa neekerin valkoisten yläpuolelle ja katsoo mustien rikokset sormien läpi ja samalla rankaisee valkoisia ankarasti pienimmästäkin.

    Yhdysvaltain sionistista arkea.

    Stand up and fight, White Man!

  • Musta ase

    Vastaa

    Minkälainen koulutus tuolla on takana vai taustavoimatko niitä rahoja käsittelevät ja siirtelevät unohtamatta Shalomyah Bowersinkaan tiliä vai itsekö on oppinut tilinsiirron salat.

  • Eloapina Tutkija

    Vastaa

    Näitä BLM, eloapinoita yms näyttää yhdistävän yksi ja sama kuvio; perustetaan erilaisilla tuilla ja lahjoituksilla pyörivä liike, joka vetoaa vihervasemmistoon ja sen ympärillä pyöriviin toimijoihin. Ylimmässä johdossa olevat ja raha-asioista vastaavat elävät leveää elämää liikkeen rahoilla samaan aikaan kun muut liikkeeseen kuuluvat tienaavat heille lisää rahaa, ja koska kyse on ideologiasta, tietysti ilman palkkaa ja samalla houkuttelevat lisää porukkaa jatkamaan rahan keruuta.
    Uskallan väittää että johdossa istuvat eivät oikeasti välitä yhtään liikkeen ”tarkoituksesta”, koska todellinen tarkoitus on rahoittaa vain johdon luksuselämää. Ideologian sokaisemat kannattajat tätä eivät näe, eivätkä suostu hyväksymään vaikka näkisivät. Kuka nyt haluaisi myöntää itselleen olleensa vain hyväuskoinen hölmö, joka antaa kaiken aikansa ja rahansa muutamalle ihmiselle, että nämä voivat elää leveästi? Sen vuoksi kannattajat ovat myös valmiita puolustamaan johtajiaan, vaikka näiltä löytyisi hulppeita huviloita ja miljardeja olisi kateissa.

    • GLGL

      Vastaa

      Juuri noin. Hyvin tiivistetty.

  • Erkki

    Vastaa

    Neekerit ja juutalaiset. Niinpä niin…

    • Jupi

      Vastaa

      molemmat vihaavat valkoisia

  • Julli

    Vastaa

    blm-neekeri kavaltaa blm-neekereiden rahoja. 🤣

    Hupaisaa.

    Kertoo hyvin neekereiden kyvyistä ja prioriteeteista. 

    Kyvyt riittävät rahojen kavaltamiseen ja oma etu on tärkein etu. Tämän vuoksi Afrikka ei ikinä nouse, kun neekeri ajattelee vain itseään eikä kokonaisuutta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi