Puola valittu LGBT-vihamielisimmäksi maaksi toisena vuotena putkeen

Puola on valittu kansainvälisessä vertailussa homovihamielisimmäksi maaksi jo toisena vuotena putkeen. Vertailuun sisällytettiin Euroopan valtioita.

Ulkomaat

Kansallismielinen juhlisti sateenkaarimonumentin polttoa Puolassa.

Bryssel-rahoitteisen tutkijaryhmän mukaan Puolassa ”homojen oikeudet” toteutuvat verrokkimaista huonoiten. Tämä johtuu niin ruohonjuuritason kuin valtiollisen tason ”syrjinnästä”. Hallitseva puolue Laki ja Oikeus on kampanjoinut LGBT-ideologiaa vastaan aktiivisesti.

Esimerkkinä tällaisesta tutkijat käyttivät presidentti Andrzej Dudan kommentteja, joissa hän on kutsunut LGBT-ideologiaa pahuuden ideologiaksi ja luvannut suojella lapsia. Lisäksi joitain homoaktivisteja on pidätetty maassa.

Puolassa on vallassa konservatiivinen puolue, mikä heijastuu myös kansakunnan tahtotilassa. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että homojen julkinen pervoilu ei ole niin kovassa suosiossa.

Lähde: Notes From Poland

Homolobby Kansallismieliset Kansallismielisyys Laki ja oikeus -puolue LGBT Politiikka Puola Rappiokulttuuri Ulkomaat

Keskustelu

28 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Puolassa on edelleen vahva katolinen kirkko ja presidenttinä Duda on hyvin tietoinen siitä, että puolue voi pysyä vallassa vain olemalla ehdottomasti kielteisellä kannalla homoprogandan levittämistä kohtaan. Puolassa on edelleen vahva ”kasaarimafia” ja ulkoministeri kuuluu juuri tähän etniseen ryhmään, siksi Dudan on pidettävä myös oikeuslaitos tiukassa kontrollissa!

    USA:n joukkojen läsnäolo Puolassa tuo samalla vakavan uhan Woke-kultturin leviämisestä myös Puolaan ja siksi kaikki USA:n läsnäolo pitäisi kieltää, vaikka kyseessä olisi vain sotilaiden yhteisharjoitus! Puolan kovapäisyys on Ursula von der Leyenille jatkuvan päänsäryn aihe, mutta hyvä niin, onpa jotain tekemistä!

  • Sotilas

    Vastaa

    Hyvä puola! Ei mitään noloja sössötyksiä siitä et ”minun puolesta jokainen saa..”, vaan toteavat ideologian yhteiskunnalle haitalliseksi ja taistelee sitä ja EU:ta vastaan👍🏻

  • Nationalisti

    Vastaa

    Loistavaa, Puola on niitä harvoja esimerkillisiä maita tässä asiassa.
    Suomella ja muilla Pohjoismailla on todella paljon parantamisen varaa…

    • Nimetön

      Vastaa

      Mutta heti kun joku sanoo nyt vaikka suoranaista fasismia vastaan niin alkaa kamala valitus. Ole iloinen, että sinulla on ylipäätään vapaus valita. Parantamisen varaa todellakin…

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Suomikin kuului aikoinaan Krakowan hiippakuntaan. Krakowan hiippakunta kuten Puolan katolinenkirkko on sotien jälkeen uitettu sellaisissa liemissä että kristillinen usko ja moraali ovat paljon korkeammalla asteella kuin meidän vellihousukansankirkossamme.

  • TT

    Vastaa

    Tässä suhteessa Puola tekee kaiken oikein. Hyvä juttu. Energia‑, ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan Puola on nyt varsin riippuvainen USA:sta. Jos konservatiivit tahi patriootit pääsevät USA:ssa valtaan, niin Puola on pelannut pelinsä oikein. Toisaalta jos USA sortuu kaaokseen, niin Puola on helisemässä, koska on ryttyillyt pahasti Venäjälle.

  • Hienoa Puola!

    Vastaa

    Puolan kansainvälinen maine ryhdikkäiden miesten maana kasvaa! Suomalaiset sodomiitteja nuoleskelevat tissiposket lienevät jossain sijalla 200…

  • pertti grandell

    Vastaa

    vit#u, pitääkö tollaistakin paskan tutkimista rahoittaa eu.n eli veronmaksajien rahoilla. eikö riitä että on jo pääkopasta ”rikki” kun on joku sateenkaaren ”ystävä” eu on suurin kommunistinen nilviäinen..,.,

  • Late

    Vastaa

    Kyllä tekis mieli muuttaa puolaan. Puolassa on oikeat terveet arvot oksettavan läpeensä sairaan pervoilun ja pedofilian sijaan

  • Anonymous

    Vastaa

    Eikös Puola ole NATO maa? Miten tälläinen voi olla mahdollista? Puolassa muutenkin on todella kansallismielinen hallitus ja konservatiivista ja isänmaallista meininkiä.

    • Homo

      Vastaa

      Ei Nato liity asiaan mitenkään. Turkki on Nato maa ja siellä homot eivät juhli. Ruotsi ei ole Nato maa ja siellä kaikki ovat homoja ja transuja

  • Rappiota vastaan

    Vastaa

    Hyvä Puola, niin sitä pitää!

    Luonnonoikut ja luonnottomuudet tuleekin pitää aisoissa. Jos niin ei tehdä, alkaa rappio rapauttamaan yhteiskuntaa kiihtyvällä tahdilla.

  • Mr.AG

    Vastaa

    Homot Vit*uun Suomesta!

    • Pressa

      Vastaa

      Noh pitää olla kyllä tosi iso vittu jos meinaar, että 300 000 hinaajaa sinne mahtuu. Nimittäin 6 % ihmisistä on hinaajia! Eli itse asiassa täällä kommentoinneista sinä Mr.AG olet tilastollisesti hinaaja.

      • Nationalisti

        Vastaa

        ”Pressa” on näköjään näsäviisas retardi.

  • Hh1488

    Vastaa

    Puolassa on muutenki kauneimmat naiset, ni eikai siel tarvii olla lgbtghjkl

  • Pressa

    Vastaa

    Maailman laajuisesti on tutkittu, että 6% ihmisistä on homoja. Olikos teitä sinimustia 5000 henkeä, niistä siis 300 on hinttejä, voi olla enemmänkin. Tosin ei he kaapista tule mutta pitävät pienen piirin orgioita sinimustan toimiston vessassa. Käykää joskus iltamyöhällä kurkkaamassa.

    • joukko-oppi

      Vastaa

      18% ihmisistä on kiinalaisia, sinimustista siis 900 on vinosilmiä, voi olla enemmänkin.

    • Hh1488

      Vastaa

      6% ihmisistä jos on hinttejö ni ei tarkoita sitä että sinimustissa niitä olisi 6%,yhtä tyhmä ajatus, jos oletetaan että 10% Suomessa asuvista on matuja, niin ei sinimustaliikettä kannattaneista 10% ole matuja.

      • Pressa

        Vastaa

        No tuohan on älytön vertaus. No rautalangasta sitten Suomalaisista 6% hinttejä. Toki jos teillä on 100 kiinalaista jäseninä niin 6 niistä panee toisiaan sonimustia siellä siivouskomerossa. Menikö nyt jakeluun?

        • Late

          Vastaa

          Ei vittu. Minkäsortin kehitysvamma sulla on vitun älykääpiö

        • Nationalisti

          Vastaa

          Aikamoista päättelykykä, osoitit tuolla vain yhden asian, täydellisen typeryytesi.
          Lisäksi tuo oli huono provo.

    • Julli

      Vastaa

      Kyllä, juuri näin. Näin väsyneiden vihervassareiden logiikka toimii. 👍

      Tämä provosointiyritys selittää hyvin miksi vihervassarit elävät niin harhaisessa maailmassa kuin nyt elävätkään.

      Laskennallisesti sodomiitteja on väestöstä hyvinkin tuo noin kuusi prosenttia, mutta eivät he onneksi jakaudu tosiasiallisiin ryhmiin samoin kuin laskennallinen osuus osoittaa.

      Sodomiiteista ja myös mielenvikaisista poikkeuksellisen suuri osa on todellisuudessa, siis tilastoista huolimatta, vihervassareiden kannattajia.

      Sinimustien kannattajista on siis tilastollista suurempi osa antisodomiitteja ja antimielenvikaisia. 

      Voisit, oula, yrittää toisen kerran, jos vaikka harjoitus tekisi mestarin…

  • Pressa

    Vastaa

    Ettekö vajakit ymmärrä mielipidetiedustelun logiikkaa, vai tuhannelta hyvin valitulta. Mielipidekyselyn tuloksia on verrattu vuosikymmenien ajan vaalitulokseen jossa äänestyspros. On parhaimmillaan ollut 80..85% . Ja tulos 1.5 % virh. Marg. Sisällä. Tätä on tehty ymp. Maailmaa. Älkää puuttuko kommentointiin kun ette tajua asiasta mitään. 188 vs 3, eikö se ole riittävä mandaatti.

  • Ilmari

    Vastaa

    Tämä 6 % on hatusta vedetty. Oikea määrä on 1–2%. Samalla määrällä väestöstä on skitsofrenia. En yritä väittää, että kyseessä on samat ihmiset.

  • Julli

    Vastaa

    Onnittelut Puolelle!

    Kannattamillenne terveille arvoille on aina tarvetta.

  • Perkules

    Vastaa

    Euroopan tulevaisuus on idässä. Tietyt keppostelijat loistavat lähes täysin poissaolollaan ilmaisen ylläpidon puutteen takia ja perinteiset arvot ovat vielä pääosin kunniassa.

  • Herrenvolk

    Vastaa

    Euroopassa vielä löytyy järkeä. Hienoa Puola.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi