Ensimmäiselle homo-opettajalle potkut Amerikassa rikottuaan uutta lakimuutosta

Homot eivät malta olla kertomatta lapsille pervoista haluistaan.

Ulkomaat

Amerikan Floridan osavaltiossa meni aiemmin tänä vuonna läpi lakimuutos, joka kieltää peruskoulujen opettajia pitämästä homouteen ja transuiluun liittyviä oppitunteja. Tämä on nyt johtanut ensimmäiseen itsensä ”panseksuaaliksi” luokittelevan opettajan erottamiseen, sillä hän ei malttanut olla kertomatta pervouksista yläasteikäisille.

Opettaja kommentoi erottamistaan sanoen: ”Olin vain oma itseni. Luokassa vain tapahtui keskustelu, minkä takia sain potkut.

Homot ympäri länsimaita yrittävät päästä lasten kanssa tekemisiin, voidakseen ”käännyttää” näitä perversioidensa kannattajiksi. Monet vanhemmat ovat alkaneet heräämään tähän ilmiöön, jota kutsutaan lasten ”groomaamiseksi.”

Lähde

Grooming Homolobby Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Transut Ulkomaat Uutiset Yhdysvallat

Keskustelu

16 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Samanlaiselle lakimuutokselle olisi tarvetta Suomessakin.
    Pride-mädätystä opetetaan ja pyritään normalisoimaan jopa joissain päiväkodeissa, tästä on esimerkkejä jo ainakin viime kesältä.

    Valtamedia kertoo jatkuvalla syötöllä, kuinka ”monimuotoiset perheet ovat normaali asia ja osa nyky-yhteiskuntaa”, kuinka pojasta voikin muuttua tyttö ym. roskaa, mutta mitään negatiivista ei kuulu pride-porukasta ikinä, ei, vaikka siitä näkökulmasta löytyisi kirjoitettavaa vaikka millä mitalla, aina mt-ongelmista pedofiliaan (jota muuten esiintyy huomattavan paljon heidän keskuudessaan).

    • Nimetön

      Vastaa

      Itse aion kirjata koulun esitietokyselyyn kaikki mahdolliset mädätykset mitä lapselleni EI saa opettaa! Siinähän sitten änkyttävät kun vielä vetoan uskonnonvapauteen että ovat vastoin perheemme uskoa ja arvoja nämä iljettävyydet!

  • Kontiola

    Vastaa

    Vaikkakin Jeesuksen sanat liittyvät fariseusten ulkokultaisuuteen (tekopyhyyteen), mutta kuinka sopiikin myös länsimaat turmelevaan homomädätykseen..

    Matt. 23:15
    ”15. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!”

    Länsimainen homomädätys on yksi voimakkaimmista saatanan aseista aikojen lopussa:
    https://www.renewamerica.com/columns/bresciani/140406

  • Tomi

    Vastaa

    Milloin neekerit, homot, naiset ja muut ”vähemmistöt” menettivät oikeutensa? Itseltäni tämä meni täysin ohi. Ilmeisesti Amerikasta Suomeen apinoitiin tämäkin. Ihan kunnollisia ihmisiä meistä kasvatettiin aikoinaan koulussa, vaikkei miehiä mekoissa, neekereitä, perseseksiä ja muuta vastaava oltu tuputtamassa jatkuvasti. No, uusi normaali täytyy hyväksyä. Marksilaisuuden sääntö #1 on se että kaiken täytyy pysyä jatkuvasti liikkeessä, vaikkei mitään syytä muutokselle olisikaan.

  • Teeperi

    Vastaa

    Kunnioittakaamme näin äitienpäivänä äitejä ja perinteisiä perhearvoja!

  • TT

    Vastaa

    Homoilla ei pidä olla mitään tekemistä lapsien kanssa. Pervoilua ja sekopäisyyttä näkevät sitten vanhempina ihan riittävästi. En ole havainnut puutosta tässä suhteessa.

    • Jupi

      Vastaa

      Sukupolvi sitten homous luokiteltiin sairaudeksi, tänä päivänä jotkut heittää homot katolta. Ketä mä oon muita tuomitsemaan, jokainen tavallaan ja kulttuuria kunnioittaen

      • Patriootti

        Vastaa

        Se että se luokiteltii sairaudeksi on oikein toimittu eikä siihen tarvitse yrittää sekoittaa mitään katolta heittämisiä. Eikä tässä tarvitse edes tuomita ketään vaan ymmärtää että itsensä ja lapset tulee säästää tällaiselta mädätykseltä.

  • Pitäisi kieltää moinen roska

    Vastaa

    Kaalimadon radiomainokset myös oksettaa ja niitä kuulee myös lapset.

  • Eikka

    Vastaa

    Aivan oikein, homotus pois kouluista.

  • GLGL

    Vastaa

    DeSantis saattaa olla seuraava USA:n presidentti.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Monikulttuurista ei saa sanoa mitään ikävää. Eikä perversseistä. Tulee lopputili. Hyvä että näiden puolustajat saa myös lopputilejä. Koulu ei ole mikään propaganda ja aivopesulaitos.

  • nimellinen

    Vastaa

    Näin juuri. jari sillanpää vissiin muutti ruotsiin kun Suomesta ei todellisuudessa löydy tarpeeksi kommunisteja. Ihmetyttää tosin että miksi vapaana ja ei matkustuskieltoja yms.…pedofilia on kumminkin todella vakavaa. Johtopäätös; voit olla huumeaddikti ja pedofiili vapaasti suomessa jos olet homo.

  • juha II

    Vastaa

    Hienoa!!!
    Auringon pilkahdus mustien pilvien lomasta!!!

  • Peksi

    Vastaa

    Homot uuniin

    • Julli

      Vastaa

      😂

      Tämä tiivistys on yksinkertaisuudessaan nerokas. 👌

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi