Valtamedian koronapelottelua: ”Ota rokote tai peniksesi kutistuu!”

Brittimies väittää peniksensä kutistuneen miltei 4 senttiä koronan sairastamisen seurauksena ja "asiantuntijat" kehottavat miehiä "rokottautumaan peniksensä vuoksi."

Ulkomaat

30-vuotias brittimies kertoi menettäneensä 3,8 senttiä pituutta peniksestään sairastuttuaan koronaan puoli vuotta sitten.

”Kun pääsin sairaalasta, minulla oli erektio-ongelmia. Ongelma parani lääketieteen avulla, mutta jätti pysyvän vaivan. Ei se ollut ennen koronaakaan jättimäinen mutta tavallista suurempi kyllä. Nyt olen menettänyt 3,8 senttiä ja tullut keskivertoa pienemmäksi,” mies oli kertonut medialle.

Koronan väitetään peniksen kutistumisen ohella voivan jättää pysyviä erektio-ongelmia, ja viime vuonna ryhmä urologeja tekikin videon, missä he kannustivat miehiä rokottautumaan sanoen: ”Tee se peniksesi vuoksi.”

”Koronapenis on todellinen asia, eikä vain sepitettä,” urologi Ashley Winter oli sanonut eräässä lääkärien podcastissa.

Pelottelu peniksen pienenemisellä ja erektio-ongelmilla on varmasti toimiva keino saada miehiä ottamaan koronarokote. Valtamedia tosin itsekin myöntää, että rokote ei estä koronaan sairastumista, paitsi ehkä riittävän monen, eli jatkuvien pistosten myötä.

Lähde

Hyvinvointi Koronavirus Teknologia Tiede & luonto Ulkomaat Uutiset

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pertti grandell

    Vastaa

    minä taas uskon ‚ketä tuollaista sceidaa pukkaa, ei ole kyllä ”penistä” lainkaan,sekä järkikin on surkastunut jo piikkien myötä. uskomatonta, kaikkea sitä vaan kirjoitetaan että saadaan hullut piikitettyä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Potenssi on perinteinen propagandan väline.

  • Muuan

    Vastaa

    Tohtori Gerhard on näemmä siirtynyt rokotebisnekseen.

  • Vk

    Vastaa

    Vaimo kertoi että useampi ystävä oli avautunut. Kertoman mukaan erektiohäiriöt alkaa olemaa aika yleisiä. Eräskin nainen oli kertonut että syyskuun jälkeen miehellä ei mitään toimintaa ja mikään lääkärin määrät hoidot auta. Ihmettelivä miten ihan yllättäen voi tälläinen tapahtua.

  • Pekka Kataja

    Vastaa

    Minun penis on pienentynyt rokotteen ottamisen jälkeen. Toki pienellä ylipainolla voi olla osuutta asiaan. Edes Kaisa Garedewin kuvan katseleminen ei saa enää seisokkia aikaan. Tästä syystä minun Thaimaalainen morsmaikku lähti kalppimaan.

  • Nimetön

    Vastaa

    Siellä haudassahan se kulli nousee tai letkuissa sairaalassa kun sydän alkaa pysähtelemään piikkimyrkyissä.

  • Timpuri Numento

    Vastaa

    Voi voi, mulla on ollut varmaan eri koronat jo kolme kertaa.
    Ei ole muuta vaikutusta ollu paitsi pallit on kasvaneet ja ovat jo kuin pässillä.
    Kerroin lääkärille ja kysyin, haluutko kattoo ?
    Eipä tohtorskaa kiinnostanut, se harmitti.

  • Jns. Man

    Vastaa

    Tämä on alkeellista ja läpinäkyvää propagandaa. Tämä on myös ’vastaisku’ sille todistetulle tiedolle että koronarokotteet aiheuttavat impotenssia. Rokotteet kun aikaansaavat hiusverisuonien tukkeutumisen.

  • Ana

    Vastaa

    Kaikkee työ ja uskotte..huh-heijjaa

  • Eikka

    Vastaa

    Toimiikohan sama ukaasi naisille, ’ ota koronarokote tai vanha veltostunut vaginasi kutistuu nuoruusvuosiesi mittoihin ’ ???

  • Maltti Valtti

    Vastaa

    Jos otat rokotteen, olet tavallista tyhmempi, jos otat toisen rokotteen, aivosi kutistuvat entisestään ja kolmannen jälkeen olet pysyvästi vajaakykyinen orja.

  • Kokovartalokyrpä

    Vastaa

    Noh, eipäpähän sitten tartte mennä pienennysleikkaukseen.

  • Tomppa

    Vastaa

    Ei hyvää päivää näitä rokotemainoksia. Kuinka alas nämä voivat oikein vajota? Eiköhän naisille ja lapsillekin keksitä vielä ihan oma kiva mainosslogan, joka muistuttaa hatusta vedetyllä tarinalla siitä, että rokote kannattaa ottaa.

  • juha II

    Vastaa

    Eikös pitäisi itkettää naisia enemmän. YLE ei ainakaan aidosti nakkaa paskaakaan valkoisen miehen molon ”tilasta”!!!
    Nyt piikkiä kaupataan ”piikin” varjolla eli kuvitellaan salavihkeästi iskeä miehen arimpaan paikkaan niin fyysisesti ja etenkin psyykkisessä mielessä! Kohta kierroksia lisätään sillä, että kerrotaan koirien lakkaavan nylkyttämästä polvea ellei ota piikkiä. Viimeisimpien tutkimusten ja salapoliisityön tuloksena on saatiu selville, että korona-ampullit eroavat toisistaan niiden myrkyllisyyden (tappavuuden) perusteella. Ampullit ovat varustetut sarjanumeroilla, jotka ovat samalla koodeja eli näin eri eriä pyritään hajauttamaan esim. Yhdysvalloissa niin, ettei yhdellä seudulla kaikki delaa kerralla. Osa on eristä on lähes harmittomia, jotka eivät paljasta ”savuavaa asetta”! Eli kyse on ”lotosta” ja satanisti murhaajien kieroudesta peitellä jälkiään niin, että ne kylmenesivät kun vain osa heittävät henkessä vuorokaudessa. Ne, joilla on ollut ”onnea”. Murhataan sitten myöhemmin ja vähemmällä myrkkymäärällä kuoleminen pitkittyy eli ”sytyslanka” on pidempi!!!
    Todelliset tiedemiehet ja tutkijat ovat hyvän ja totuuden puolella ja puoskari satanistit valheen ja vääryyden!!! Mutta kaikkein kallein ja tärkein asia on: OMA JÄRKI!!!

  • lomittaja

    Vastaa

    Heppu on keksinyt meriselityksen meisselin pienuudelle ja media toitottaa totuutena. Alas on vajottu.

  • Ihansama

    Vastaa

    UMV2. Idioottimaisia juttuja koronasta.. Seuraavana samaa Venäjämielistä propagandaa ku umv?

  • Teinovaan

    Vastaa

    Olen ollut rokotemyönteinen . Olen lähes seitenkymppinen mies , 3 rokotetta ka sairastettu tauti myös kerran. Nyt erittäin vakavia erektio ongelmia ollut muutama kuukausi.
    En tiedä mistä johtuu , ei auta lääketiede näissä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi