Yksi maailman vanhimmista ja suurimmista medioista, amerikkalainen Associated Press, raportoi hiljattain flunssakauden saapuneen taas ajallaan Amerikkaan ”oltuaan vuoden tauolla.”
Viime vuoden olemattomalle flunssakaudelle media kertoo oletettavaksi syyksi koulujen sulkemiset, sosiaaliset etäisyydet, maskit ja matkustuskiellot, jotka eivät kuitenkaan rokotteiden ohella estäneet koronaa leviämästä. Lisäksi yhdeksi syyksi kerrotaan, että koronavirus jotenkin työnsi muut virukset syrjään.
Kuluneena vuonna ainoastaan yksi lapsi kuoli flunssaan Amerikassa, kun taas sitä aiempana vuonna määrä oli 199.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
TT
Hys, hys, ei saa pilata hyvää tarinaa. Mailmalla ollaan jo lähes luopumassa korona-narratiivista esim. USA:n tietyt osavaltiot tai Etelä-Afrikka. Maa kerrallaan luopuu järjettömyydestä, mutta EU ja muut kommunistiset entiset länsimaat jatkavat kai maailman loppuun asti. Suomi säälittävänä EU-mallimaana on tietenkin valmis mihin hyvänsä älyttömyyteen.
Hh1488
Onko tässä nyt kyse influenssasta vai flunssasta. Flunssa ja influenssa ovat täysin eri asioita. Influenssaa kuoli ruotsissa 2018 94000 ihmistä, eli kyseessä vakava tauti vanhoille ja sairaille
Hh1488
Joo eli kyseessä on influenssa, eikä flunssa. Flunssa on normaali nuhakuume, influenssa on puolestaan esim a‑virus, b‑virus jne ja siinä voi olla vaikka viikon kovassa kuumeesss
Olavi Koskela
Korona oli se flunssa. Tappoiko edes 200 lasta kuten edellinen flunssa.