Unkari: Perustuslakimme on tärkeämpi kuin EU-lait

Unkari on toistuvasti ongelmissa EU:n kanssa sen konservatiivisten ja maahanmuuttovastaisten arvojen vuoksi.

Ulkomaat

Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki ja Unkarin pääministeri Viktor Orbán.

Unkarin perustuslakituomioistuin on linjannut, että valtion oma perustuslaki menee EU-lakien yläpuolelle. Euroopan Unioni näkee asian toisin, sillä se haluaa alistaa kansakunnat Brysselin vallan alle.

Unkari on toistuvasti ongelmissa Unionin kanssa sen konservatiivisten ja maahanmuuttovastaisten arvojen vuoksi. EU on pyrkinyt kiristämään maata taloudellisesti, mutta ei ole onnistunut taivuttamaan suuntaa itselleen edullisempaan suuntaan.

Myös Puola päätti vastikään, että maan oma itsenäisyys on tärkeämpää kuin Euroopan Unionin painostus päättämällä maan omien lakien menevän EU-lain yläpuolelle.

Lähde: Yle

Euroopan unioni Kansallismieliset Kansallismielisyys Poliittiset viholliset Politiikka Puola Sionismi Talous Ulkomaat Unkari Uutiset Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Eikka

    Vastaa

    Unkari tekee kaiken oikein.

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Hyvä, Unkari, hyvä !

  • Nationalisti

    Vastaa

    Näinhän sen pitäisi olla jokaisen EU-maan tulkinnan mukaan, mutta kun ei valitettavasti ole.
    Suomessakin on kaiken maailman tyttituppuraisia, jotka ihan tosissaan sanovat, että ”oma kansa ensin ajattelu on haitallista”.
    Euroopan Unionista on kovaa vauhtia kehittynyt kommunistinen liittovaltio, joka pyrkii romuttamaan kansallisvaltioiden olemassaolon.

  • Tolkku Takaisin

    Vastaa

    Se on ainakin varmaa, että suomalaisia on EU-asioissa huijattu rankasti. EU ei syrjäyttää kaikki kansalliset perustuslait, tasavaltaiset valtiomuodot ja normaalit kansalaisoikeudet eli se syrjäyttää kansanvaltaisen demokratian, koska EU:ssa komissio ja sitä lobbaavat tahot määräävät kaikesta. Asia on muuttunut kuolemanvakavaksi rokotepelleilyn ja omituisen Venäjä-politiikan vuoksi. EU ei voi jatkaa rötöstelyään, kun kansa oivaltaa asian vakavuuden ja huijauksen laajuuden. Tämä vaatii kuitenkin median roolin ymmärtämistä. EU-huijaus lepää puhtaasti mediakontrollin ja massojen mielenhallinnan varassa. Kun paskiaiset menettävät tämän kontrollin, niin alkaa tapahtua.

  • Patriootti

    Vastaa

    Ja Suomesta annetaan yksityiset metsätkin eu:n säännösteltäväksi. Oliskohan Anosta suomen orbaniksi.

  • Nukkehallitus

    Vastaa

    Mienkä meillä täällä Suomessa?

  • Oy vey, gevalt!

    Vastaa

    Venäjällä vastaavat lait oli otettu käyttöön 1½ vuotta ennen Unkaria ja Puolaa, heinäkuussa 2020. Fasisti Putin pakotti Venäjän kansalaiset äänestämään kansanäänestyksessä sen puolesta, että Perustuslakiin on lisätty kohta, joka määrää Kansallisen lainsäädännön kv-sopimusten yläpuolelle. Kauhea fasistinen diktatuuri! Fasismi nostaa päätään ja ilmeisesti innoitti epädemokraattiset hallinnot Unkarissa ja Puolassa.
    Onneksi oikeusvaltio Suomessa ei ole Perustuslakituomioistuinta ja Perustuslailla pyyhkitään persettä, jotta fasismi ei saisi nostaa päätään. Samaa jaloa tarkoitusta varten demokraattisessa Saksassa kansanäänestykset ovat lailla kielletty koska Hitler.

    https://en.wikipedia.org/wiki/2020_amendments_to_the_Constitution_of_Russia

  • Arogantteja

    Vastaa

    Siis, jos joku ei vielä tiedä niin EU:n lait ovat hierarkiassa korkeammalla kuin kansalliset lainsäädännöt. Se tuli ilmi jo silloin kun Suomi liittyi EU:hun. Ja sama on Puolan tilanne. EU:n päätökset ajavat kansallisen parlamentin yli.

    Ainoa vain että Puola on sen verran vahva toimija EU:ssa että sitä ei voida potkaista ulos. EU häviäsisi ihan liikaa. Kaikki ne tuet jotka EU antoi Puolella, politikot tekivät ”Kekkosmaisia” päätöksiä kansan parhaaksi tulevaisuuteen. Ei siis Väyrymäisiä vaikka se nykyään tykkääkin Urkin kuvan kanssa heilua. 

    Puola investoi tukieurot sinnen mihin ne oli tarkoitettukin: lentokenttiin, raiteisiin, maanteihin, postin ajoneuvoihin, tehtaisiin, työstökoneisiin, galvanoimislaitoksiin, jalostustukseen… Eli kaikkeen sellaiseen joka tuo valtiolle pääomatuloja. Toisin kuin Suomessa jossa tukieurot menivät politikkojen ja lähipiirien sekä erilaisten konsulttien taskuihin.

    Nyt Puola on vahva teollisuusmaa. Se ”korjaa2 mm. euroopan autotellisuuteeen varaosia(luokattomasti). Tuottaa mm. Volvon peltiosia (ei kantavia), hoitaa rahtiliikennettä (jopa Schenkeriä huonommin) ja ties mitä muuta maatalouden ja muun jalostuksen piirissä. Mutta puolasta tilataan koska kaikki on ”halpaa”. Vaikka Puolalainen tuotanto on EU:n kiinalainen tuotanto, sitä tuntuvat käyttävän paljon euroopassa.

    Puolalaiset rakennusmiehet tekivät EU:hin liityttyään rakennustöitä Saksassa. Meni puolitoista vuotta ja kaikki tehtiin uudestaan. Eivät tee enää Saksassa. Ainakaan jos maksajana on yksityinen taho. Nykyään lienevät keskittyneet kuparikattoihin sekä katalysaattoreihin.

    Mutta että… Puola on nykyään NATO-maana liian tärkeä EU:lle. Ja ne tietää sen. Siksi ne ovat joka kantissa vastaan. Mikä ei olisi paha asia Suomellekkaan. Meinaan lentää EU:sta ulos. Vaikka ei me lennetä, koska meillä on arvomineraalit kallioperässämme.

  • Manna sarin

    Vastaa

    Tottakai meidän oma perustuslaki on eeuun säännöksien yläpuolella, sehän on päivän selvä asia!

    • J. Jörgensen

      Vastaa

      Selvä mikä selvä. Jos EU säädökset jotenkin olisivat ensisijaisia perustuslakiin tai muuhun lainsäädäntöön nähden, tästä asiantilasta täytyisi olla selvä ja yksikäsitteinen määrittely omassa perustuslaissamme. Eipä löydy; sopii kyllä etsiä. Lähimmäksi asiaa tulee PeL 96 § 1. mom. ”Eduskunta käsittelee ehdotukset sellaisiksi säädöksiksi, sopimuksiksi tai muiksi toimiksi, joista päätetään Euroopan unionissa ja jotka muutoin perustuslain mukaan kuuluisivat eduskunnan toimivaltaan.” 2. mom. alkaa lauseella ”Valtioneuvoston on toimitettava kirjelmällään 1 momentissa tarkoitettu ehdotus eduskunnalle viipymättä siitä tiedon saatuaan eduskunnan kannan määrittelyä varten. ” Eduskunta määrittelee siis ITSE oman kantansa, eikä suinkaan ota ryssälän koohotuksia alamaisesti vastaan sellaisinaan.

      • Manna sarin

        Vastaa

        taasen PeL 94§ lopussa seisoopi:
        ”Kansainvälinen velvoite ei saa vaarantaa valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita.”

        EU ja sen mukanaan tuomat direktiivit ym ”lainsäädäntö” perustuu Suomen tekemään (laittomaan) sopimukseen EU:n kanssa. Eli perustuslakimme on ensisijainen ja ylin laki tässä maassa!

  • PetteriPunakuono

    Vastaa

    Tuskinpa EU:n lainsäädäntö mitenkään erityisesti suojelee Unkarilaisen kansalaisoikeuksia. Oman valtiollisen perustuslain on oltava korkein säännöstä koska se on ainoa pientä tavallista kansalaista suojeleva laki. Tiedetäänhän se kuitenkin että globalisti haluaa suojella vain suuryrityksiä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi